Satuprinsessoja

Peppi oli selvästi sitä mieltä, että prinsessaleikit eivät kuulu hänen kaltaisilleen koviksille. Jos Peppi olisi suinkin voinut valita, olisi se ottanut mielellään nahkaisen pannan kera pitkien niittien tai jotain yhtä "katu uskottavaa". Onneksi kukaan ei sentään nähnyt sitä tiara päässä, voi miten noloa se olisikaan pienen mustan mielestä ollut! 
Sen sijaan ruby kaksikolta tiaran kantaminen sujui aivan kuin luonnostaan, eihän sitä kovin usein pääse poseeraamaan timantit päälaella keikkuen.
Kuvarikkaampaa postausta taas vaihteeksi, mutta kun inspiraatio! Koittakaa te tekstin ystävät kestää, eiköhän se kyllästyminenkin taas jossain vaiheessa tapahdu. Tällä hetkellä tosin tuntuu siltä, että ideoita, inspiraatiota ja intoa on aivan liiaksikin. Eihän sitä ehdi edes kuvaamaan niin paljon kuin haluaisi!

Täs on kaikki mihin me pystytään

Pepin turkki koki muutama viikko sitten jälleen pienen muutoksen, ja kesätukka teki paluun. Sakset vain viuhuivat kun pikkumustan turkki lenteli sinne tänne, ei siinä kauaa nokka tuhissut kun rinta ja mahakarvat oli kynitty. Se on ihan kirjaimellisesti kynitty, mahasta pilkistelee vaaleanharmaita laikkuja ja karvat sojottaa vähintäänkin kaikkiin ilmansuuntiin, mutta voi että kun siitä tuli nätti! Tai no voiko tuollaista epätasaisesti leikattua, sinne tänne hapsuttavaa turkkia kutsua edes nätiksi? Joka tapauksessa mun mielestä muutos oli todella piristävä siihen suttuisen laineikkaiseen, takkuiseen ja paksuun pehkoon verrattuna. Pölypalloa muistuttavasta karvahirmumonsterista kuoriutuikin näpsäkkä pikkuliero. Vaikka sitä karvaa ei lopulta hirveästi lähtenytkään muuttui koko koiran yleisilme jälleen täysin. Edelleen se on se sama suttuinen Pörri, hieman lyhyehkömpänä versiona.

Väittäisin että Peppi on myös hyvin tyytyväinen uuteen lookkiinsa, eipähän ole koko ajan takkuja kiristämässä ja paksua läkähdyttävän kuumaa turkkia kannettavana. Muualle karvat saivat jäädä ainakin toistaiseksi, sillä uusi tyyli näyttää istuvan kuin nenäpäähän.


Treenailtu ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti eikä treenien sisältöäkään voi kovin kattavaksi kutsua. Ollaan harjoiteltu pääasiassa yksittäisiä liikkeitä ja vahvistettu käännöksiä. Pakko hehkuttaa tähän väliin, että täyskäännökset (ja käännökset ylipäätään) vasempaan sujuvat loistavasti. Bella käyttää nykyään takajalkoja todella paljon hyödyksi ja omaan silmään hallitseekin takapäänsä paljon paremmin. Tietty tiiviys niistä puuttuu vieläkin, mutta pääasia että se liikuttaa pelkkiä takatassuja! Lähtötilanteeseen nähden olen siis enemmän kuin tyytyväinen, käännökset on nyt niin hyvät kuin mihin me pystytään. Ainahan niitä voisi treenata tiiviimmäksi, mutten koe sitä tarpeelliseksi.

Toinen hehkutuksen tai vähintäänkin maitisemisen arvoinen liike lienee pyörähdys, joka sujuu jo lähes poikkeuksetta aivan mahtavasti, eikä koirakaan näytä siltä että maapallo tippuu sen niskaan. Voisin jopa väittää että Bella alkaa pikkuhiljaa taas tykätä liikkeestä. Allekkirjoittanutkin huomasi jälleen, miten pikku asioista sitä voikaan tulla niin kovin tyytyväiseksi. On se huippu hurtta.

Niin paljon kuin mä keväästä nautinkaan rapaisine keleineen ja auringonpaisteineen on Bellan tassunpohjat aiheuttaneet taas harmaita hiuksia. Lakaisematon sora asfaltilla tuntuu  enemmän tai vähemmän ikävältä huonokuntoisiin, halkeilleisiin ja kuviin tassunpohjiin. Kurja katsoa toista kun lenkille ei haluttais lähteä ja perässä laahustetaan varovasti. Ollaan yritetty vältellä pyöräteillä lenkkeilyä, ainakin siihen asti kunnes ne putsataan. Sen sijaan Nekun tassu voi erittäin hyvin ja se on päässyt jo aika normaalisti lenkkeilemään, vielä ei ainakaan ontuminen ole palannut joten pidetään sormet ja varpaat ristissä että tassuvaivat olisivat nyt lopullisesti kuopattu.

Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu

Vielä muutama viikko sitten olin ihan epätoivoinen Nekun tassun suhteen ja kerkesin muutamat kauhuskenaariot pyörittää mielessäni. Nekun tassu on päivä päivältä parempi ja käveleminen luonnistuu huomattavasti helpommin kuin vaikkapa viikko sitten. Eläinlääkäri aika peruttiin, koska tassu on jo niin hyvällä mallilla ja käynti itsessään olisi ollut kuitenkin kovin stressaava pikkukoiralle. Sen sijaan oma eläinlääkärimme kirjoitti vielä reseptin kipulääkkeisiin. Kuukauden päivät kestänyt vähäinen rasitus ja nyt melkein kolme viikkoa kestänyt liikunta/riehumiskielto on auttanut.   Rasitusvammaanhan oireet selvästi viittaavat kun näin pitkän levon jälkeen on ontuminen vähentynyt. Luultavasti vimmattu kindermunan noutaminen (=sohvalta alas hyppääminen liukkaalle laminaatille) kymmeniä kertoja päivässä on voinut saada tassussa jonkin revähtymän tms. aikaan. Näin ainakin olettaisin. Pikkukoira on piristynyt aivan silmissä ja on alkanut taas onnellisena kannella kindermunaa ympäri taloa, etsien epätoivoisesti heittäjää.. on se hupsu, heti kun tassu antaa vähän periksi ollaan jo ihan kauheassa menossa. Pitää nyt ottaa vielä jonkin aikaa ihan iisisti, jotta voidaan alkaa lisätä rasitusta ihan hiljalleen.

AVOn liikkeet haltuun

Aloitettiin muutama viikko takaperin treenaamaan avoimenluokan liikkeitä läpi, rally möllejä silmällä pitäen. Ensi katsauksella liikkeet vaikuttivat suht helpoilta meidän tasoon nähden. Tarkemman tutkailun jälkeen sieltä löytyi kuin löytyikin muutama kompastus kivi, joita aloitettiin työstämään.

Kaikista liikkeistä vaikeimmaksi osoittautui pyörähdys, minkä tiesin jo etukäteen olevan hankala meille. Vaikea kuvitella, että pyörähdys kuului joskus Bellan lempitemppuihin. Omaa huolimattomuuttani mä aikoinaan kyseisen tempun pilasin, tyhmyyksissäni unohdin muutaman kilisevän rannerenkaan käteen. Niiden + heiluvan hihnan yhdistelmä on aika huono, ääniaralle & herkälle koiralle. 

Jouduttiin siis aloittamaan ihan nollasta, oikeastaan miinuksen puolelta. Koska Bella yhdisti sekä käskysanan, että käsimerkin huonoon kokemukseen vaihtuivat molemmat. Koko ajatus tempun uudelleen opettamisesta tuntui hetkittäin ihan tuhoon tuomitulta, kun koira näytti siltä, että sille on tapahtumassa jotain hirmu kamalaa. Bellasta paistoi epävarmuus, aivan kuin se olisi odottanut jotain kamalan pelottavaa ääntä tai muuta yhtä kammottavaa asiaa. 

Uusi käskysana muodostui hieman yllättäen, enkä sitä sen tarkemmin miettinyt. Kyseistä temppuakaan se ei kuvaa millään tapaa, mutta pääasia että se on aivan erillainen kuin edellinen käsky. "Ympäri" tilalle vaihtui siis sana "look".

Aloitettiin tempun opetteleminen niin alusta kuin vain voi, tarkoituksena aloittaa puhtaalta pöydältä ja saada Bella unohtamaan kammottavat käsikorut ja kaikki muukin pelko, minkä se jostain kumman syystä temppuun yhdisti. Palkkasin aina kun se katsoi sivulle, ja aina kun käteni katosi sen niskan taakse. (tästä käsky "look") Useiden toistojen jälkeen pystyin jo siirtämään kättäni siten, että Bella pyörähti! Voi sitä tunnekuohua kun se vihdoin pyörähti ympäri, vaikka edelleen pieni epävarmuus paistoikin cavalierin läpi.

Pyörähdys sujuu jo todella hyvin & iloisesti ottaen huomioon lähtö tilanteen. Mun pitää olla tosi tarkkana käsieni kanssa, etten huido miten sattuu ja minne sattuu, jottei Bella vaan säikähdä mitään. Jos jotain tästä opin niin sen, että Bellan kaltaisen koiran kanssa on oikeasti toimittava itse rauhallisesti ja huolehdittava että hihna (tai ne käsikorut!!) ei ole missään vaiheessa koiran tiellä tai aiheuta "pelottavia" ääniä. Toivotaan että ollaan jossain vaiheessa siinä pisteessä, että Bella suorittaa tempun yhtä innoissaan, kuin aina ennenkin.

Perus liikkeiden lisäksi treenailtiin myös Istu, seiso, kierrä koiran ympäri- kylttiä, joka sujui omista epäilyksistäni huolimatta täydellisesti. AVOn liikkeet on nyt otettu pääpiirteittäin haltuun, houkutusta lukuunottamatta. Houkutuksen kanssa saadaan luultavasti tehdä paljon töitä. En epäile etteikö toi käyttäisi tilaisuuttaan hyväksi nähdessään kasan herkkuja, sen sijaan ihmiset tai lelut tuskin aiheuttaa suurta hämminkiä.

Ne ovat parempia kuin ihmiset koska ne tietävät sen mutta eivät kerro

Me ollaan viime päivien aikana ulkoiltu ja ulkoilutettu kameraa, haaveiltu uudesta rungosta, treenailtu, harjoiteltu uusia temppuja ja nautittu auringon paisteesta, keväästä, lämpöisistä keleistä ja pitkistä lenkeistä!   Allekirjoittanut on myös murehtinut ja pohtinut mikä pikku Neepun tassua vaivaa, eläinlääkärille varattiin aika reilu viikon päähän. Jos ontuminen ei siihen mennessä ole lakannut, niin toivottavasti viimeistään silloin ontumiselle löytyy syy. Kunhan Nekun tassu saadaan kuntoon aiheesta tulossa varmasti ihan oma postauksensa.

Koiran hymy on sen hännässä

Voi sitä hännän heilutuksen määrää, kun kaivoin hypyt esiin! Mikään ei ole yhtä palkitsevaa, eikä mikään saa niin hyvälle tuulelle, kuin se katse mikä jokaisella koiralla oli. Katse, josta huokuu intoa, iloa, positiivistä asennetta ja tekemisen halua. Sen katseen takia me treenataan, harrastetaan ylipäätään mitään. Ne iloiset silmät muistutti mua taas siitä, minkä takia me aikoinaan aloitettiin harrastamaan ja minkä takia me harrastetaan. Se on tän koko jutun ydin, ilosta ratkeavat pikkukoirat. Ne ei välitä vaikka ohjauskuviot ei onnistu eikä siitä, että ohjaaja sekoilee jalkansa solmuun, ne nauttii  juoksemisesta ja yhdessä tekemisestä.
Mun mielestä jokaisen pitäis muistaa pitää mielessä minkä takia sen koiran kanssa harrastetaan ja mitä varten. Liian usein treenataan verenmaku suussa ja palkinnon kuvat silmissä. Me treenataan sen katseen takia.

Hömppäilyä

Mua on taas näin kevään tullen puraissut harrastuskärpänen, ehkä tarkemmin kisakärpänen. Koko alkuvuoden oon yrittänyt vältellä parhaani mukaan kaikkea, mikä liittyy agilityyn perjaatteella poissa silmistä, poissa mielestä. Enää en pystynyt pitämään näppejäni erossa vaan muutaman klikkailun jälkeen löysin itseni katselemasta lähiseudun epävirallisia ja samalla se haikeus ja kaipuu agilitykentille palasi. Eikä tätä agilityfiilistä oo helpottanut yhtään cruftsin live lähetykset. Kiusaan itseäni ajatuksella: ehkä me vielä joskus, edes kerran päästäis starttaamaan Bellan kanssa. Vaikka sitten hyppy-putki luokassa. Musta tuntuu väärältä ajatella koko asiaa, toisaalta Bellan selkä on ollut nyt hyvän tovin kunnossa eikä jumeja ole ilmaantunut. Joten ehkä voin suoda itselleni ainakin haaveilun ilon. Onneksi hallikausi lähenee loppuaan ja kevät/kesä kausi tekee tulojaan. Me päästään Bellan kans hömppä liitelemään, Emmi ja Peppi toivon mukaan treenaa hitusen tavoitteellisemmin. Ainakin mä oon näin suunnitellut ;) Maltan tuskin odottaa meidän hömppä liitelyjä, mikäpä sen parempaa kun voi treenata sinnepäin pitäen vain hirmu hauskaa. Bella nauttii ja mä nautin!

Rally-tokon osalta mulla on hirmuinen treeni into. Kun me ei agilityä voida treenata niin me treenataan sitten rallya! Kisoja oon kovasti yrittänyt etsiä, vaan ei lähialueelta tunnu löytyvän yhden yhtä, mikä tietysti latistaa intoa treenata tavoitteellisesti, joten me ollaan hömppä treenailtu! Näin tarkemmin ajateltuna me treenataan harvoin ihan tosissaan. Useinmiten tehdään hauskoja liikkeitä perä jälkeen ja vaikka ei aina menis ihan nappiin ei se haittaa. Alokkaan liikkeet on jo niin hanskassa (paitsi se maasta nouseminen) ettei niitä jaksa niin tosissaan treenata. Ajattelin kuitenkin, että voitais pikku hiljaa alkaa käymään läpi myös AVOn liikkeitä. Täytyy kuitenkin toivoa, että päästäis ennen kesää kisoihin ja saatais se viimeinen hyväksytty alosta.

Nekun kanssa ollaan myös hömppäilty. Piiku yllätti mut ihan täysin tehdessään vasemmat käännökset ja takaa kiertämiset täydellisesti. Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen kun se onnistui! Vielä viimeksi varsinkin käännösten kanssa oli ongelmaa, mutta nyt se kääntyi niin kuin ois aina osannut. Ehkä se tykkää esittää välillä vähän tyhmempää, mitä se on.

Musta tuntuu että oon kirjotellut Pepin tekemisistä ihan hirmu vähän, liian vähän. Mutta tosiasiahan se on, että neidin kanssa ei talven aikana oo tavoitteellisesti treenattu. Rally juttuja leikkimieles ja temppuja silloin tällöin, aina kun Peppiä kiinnostaa. Toisinaan sitä kiinnostaa paljon, toisinaan ei ollenkaan. Mutta jahka Agilityn kevät/kesä kausi strattaa niin saadaan Pepinkin elämään vähän lisää tavoitteita. Toivon että Peppi & Emmi starttais tänä vuonna edes epiksis. Kontaktit kun ei edelleenkään oo niitä Pepin juttuja. Vaikka mistäpä sitä tietää, jos tämä pitkä tauko en tehnyt vain hyvää ja Peppi olis ihan uudella asenteella matkassa, ainahan sitä voi toivoa :D Ensimmäinen kerta kun ollaan pysytty näin kauan erossa agilitystä, mikä näkyy ainakin mussa hirmu paljon. Radalle hömppäilemään kun on jo hirvittävän kova hinku. Luulenpa, että Bella ja Peppi on yhtä innoissaan kun sitten vihdoin pääsevät kentälle.

Nekun tassu on ollut esteenä niin kunnon treenaamiselle, kuin lenkkeilylle. Muistaakseni viime vuoden puolella kirjoittelin Nekun ontumisesta, joka kuitenkin silloin meni ohi tulehduskipulääkkeillä. Nekku on kuitenkin aloittanut taas oikean etusen ontumisen. Soiteltiin eläinlääkärin kanssa ja saatiin toinen lääkekuuri, jota Neps on syönyt pian kaksi viikkoa, siitä huolimatta ontuu edelleen. Täytyy ens viikolla katsoa tilanne uudelleen ja soitella elukkalääkärille, miten ton kanssa lähdetään etenemään. Mulla on varpaat ja sormet ristissä, että Pikkusen tassu tulis mahdollisimman pian kuntoon!