Sivut

lauantai 13. elokuuta 2016

Kahdeksanvuotias Peppi

Hyvää syntymäpäivää paras mummokoira!

Peppi täytti sunnuntaina (6.8) kahdeksanvuotta. Miten se voikaan olla jo kahdeksanvuotias? Ilman mummokoiran hölmöjä harmaita viiksiä ja sieltä täältä harmaantuneita tupsutassuja on se nappisilmineen ja purilaiskuonoineen kuin pentu. Sellainen ällösöpö pallonaama, joka tapittaa suurilla silmillään. Sellainen hölmö Peppi, joka rakastaa kerjätä ja komentaa ruokaa, sellainen joka söisi itsensä vaikka hengiltä, ja jonka on saatava kantaa kenkä sisälle ihan jokaisen ulkoilu kerran jälkeen. Sellainen, joka kulkee itsevarmana häntä selänpäällä kippuralla eteenpäin.

Synttärisankaria juhlistettiin paistetulla kanalla, joka oli asiaan kuuluvasti kuorrutettu kermaviilillä. Kakun valmistumista Peppi seurasi silmät suurina, kuonon osoittaessa kohti pöytää ja kuolavanojen valuessa pitkin turkkia, välillä painokkaalla murinalla muistutellen, että pitäisi pitää vähän kiirettä. Peppi tykkäsi niin paljon, että koko naama oli juhla-aterian jäljiltä enemmän ja vähemmän kermaviilin peitossa.

maanantai 1. elokuuta 2016

Hieno vitonen


Kisattiin Dellan kanssa keskiviikkona (21.7) ensimmäistä kertaa agilityssä. Pitkään jatkuneen enpäs-joopas väittelyn, ja päätetään sitten kisapaikalla ajatusten jälkeen keräsin rohkeuteni ja ilmoitin meidät supermölleihin yhden startin verran. Stressasin etukäteen ihan tajuttomasti sitä, miten Della suhtautuisi vieraisiin esteisiin ja vieraaseen kenttään sekä siihen, että kentällä pyörii tutun ohjaajan sijaan joukko tuiki tuntemattomia ihmisiä. Paloin kuitenkin halusta päästä näkemään kuinka se toimii kisatilanteessa, miten mä toimin sen kanssa ja millä mallilla meidän tekeminen ihan oikeasti on. Kisapaikalla totesin, että me ollaan treenattu nyt kuitenkin jo hyvän tovin, koira on yli vuoden ikäinen ja reilusti mölli tasoinen, joten tuskin yksi hyppy-putki stratti maailmaa kaataisi.

Della oli super. Niin super kuin Pikkukoira voi vain olla. Se ei kummeksinut vieraita esteitä tai vierasta kenttää, eikä se vähät välittänyt kentällä seisovista tuiki tuntemattomista ihmisistä. Mä sen sijaan olin aika hukassa. Rataan tutustumisessa aloin epäillä valitsemiani ohjauskuvioita, kun katsoin liian tarkkaan, minkälaisia ohjauskuvioita muut kanssa kisaajat suunnittelivat tekevänsä. Onneksi tajusin pitää omasta suunnitelmasta kiinni ja ohjata niin kuin olin heti alussa päättänyt ohjata. Paljon valsseja siis. Hyvästä suunnittelusta huolimatta, mun ohjaaminen oli kuitenkin kaukana kauniista tai selkeästä ohjauksesta, kun mennä huidoin käsilläni vähintäänkin jokaiseen ilmansuuntaan. Miten käsien pitäminen aloillaan voikaan olla niin hankalaa :D

Radassa (kommentteihin saa muuten nakata linkkiä, jos tiedät ilmaisen radan suunnittelu ohjelman) oli ihan hurjasti ansakohtia ja putken suita, jonne pieni putkia rakastava otus olisi voinut sinkoilla mennen tullen. Yllätyksekseni Della ei karannut yhteenkään putkeen. Se pysyi lähdössä hienosti paikoillaan. Ollaan jouduttu treenaamaan lähdössä pysymistä ihan älyttömän paljon, sillä Pikkukoira ei millään malttaisi pysyä aloillaan, kun sillä on niin hirmuinen kiire radalle.

Radan alku oli vähän tahmeaa ja Della juoksikin heti kolmannen esteen ohi, koska olin jäljessä ohjaukseni kanssa ja koko kroppa osoitti hypyn sijasta seuraavalle putkelle. Ei siis ihme, että Pikkukoira meinasi sännätä suoraan putkeen hypyn sijaan. Loppu rata meni koiran osalta loistavasti. Vauhti koveni loppua kohden, sillä uskon Pikkukoiran tajunneen vasta puolessa välissä rataa, että tänne on oikeasti tultu tekemään aksaa eikä rally-tokoa. Maaliin selvittiin sillä yhdellä vitosella ja sijoituttiin supermöllien toisiksi. Mua harmittaa, että kuvaaja unohti videoida meidän radan. Della tykkäsi kaninkarva/fleece/vetolelu palkinnostaan ihan hurjasti ja kanteli sitä koko loppu päivän ylpeänä ympäri taloa.