Sivut

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kalajoki 2017

Juhannusta edeltävä viikko vietettiin tuttuun tapaan Kalajoella. Nekun ja Dellan vuoden kohokohta. Viisi kokonaista päivää kalastelua ja lintujen perässä juoksemista tekivät tehtävänsä ja keskiviikkoiltana kotona oli yksi kaikkensa antanut lintukoira ja yksi varsin onnellinen kalastaja.

Aikamoisia vesikoiria mulla onkin. Della olisi juossut itsensä vaikka hengiltä, jos vain olisi saanut. Tai ainakin niin kauan, että sen tassut eivät olisi enää kantaneet. Niin hirveän kova hinku sillä oli veteen. Autoonkin se piti lopulta kantaa puoliväkisin surkean ulinan saattelemana, Pikkukoira kun ei olisi millään halunnut lähteä pois, vaikka se oli ihan selvästi kaikkensa antanut ja täysin rättipoikki. Mutta minkäs teet kun pää huutaa toista ja kroppa toista. Kun se pääsi rannalle sen päässä ei liikkunut enää mitään muuta kuin linnut, joita se jahtasi niinkuin viimeistä päivää. Tai no sen mitä 15 metrin mittainen liina, jonka perässä yritin roikkua parhaani mukaan, antoi myöden. Olisihan se ollut hienoa nähdä täysin vapaana kirmaava lintukoira, mutta se ei tullut kuuloonkaan. En nimittäin halunnut ottaa sitä riskiä, että mökille oltaisiin kannettu tipu-, lokki- tai sorsapaisti. Dellan tuntien en olisi pitänyt sitä edes suurena ihmeenä. Ilman hihnaa se olisi vain juossut mielipuolen lailla välittämättä käskyistäni mitään, koska jo pelkkä lintujen ääni = korvaton koira. Lisäksi liinan ansiosta pystyin pitämään huolen siitä, ettei se päässyt säikyttelemään lintuja. Koska mä keskityin suurimman osan ajasta vain pysyttelemään Pikkukoiran vauhdissa mukana ja pitämään tiukasti liinan toisesta päästä kiinni, on suurinosa julkaisukelpoisista kuvista ja kaikki tähän postaukseen eksyneet kuvat vain Dellasta. Nekku kun viihtyi aivan toisessa päässä rantaa tekemässä just sitä mitä se rakastaa -kalastamassa.

Sillä välin, kun Della juoksi mielipuolen lailla edestakaisin rantaa pitkin, piti Nekku huolen siitä, että meri putsataan kaikista kaisloista ja pikkuöttiäisistä. Se sukelsi pohjasta kaisloja, söi niitä ja raahasi rantaan. Se ihmetteli kaikkia niitä ihmeellisiä juttuja, mitä se veden alta löysi. Keppejä, kaisloja, heiniä, ötököitä..... Se oli onnellinen. Ihan käsittämättömän onnellinen. Ja sen silmät loisti. Nuu ei tule mistään niin onnelliseksi ja niin hyvän tuuliseksi kuin se kalastelusta tulee. Siinä se antaa itsestään kaiken ja vähän enemmänkin. Se on jotain, mitä voisin katsoa tuntitolkulla. Sitä, kun se upottaa päänsä kokonaan veden alle, kun se ottaa sen intensiivisen katseen ja kun se tekee täysillä ja niin tosissaan.

Peppi viihtyi siskoni töiden takia mökillä vain kolme päivää. Ei se tainnut hirveästi lomapäivistä välittää, toisaalta ei se niitä moittinutkaan. Pepillä oli kaikki hyvin, kun jänikset oli mukana ja nappulasanko täynnä ruokaa. Se haisteli rannalla hetken, jonka jälkeen se kävi nukkumaan lähellä olleelle "terassille". Mummokoiraa ei paljon moiset hömpötykset jaksanut enää kiinnostaa.