Sivut

perjantai 29. tammikuuta 2016

Della 8kk

lauantai 16. tammikuuta 2016

Nyt on tähdet kohdallaan

Mulla olisi niin paljon kirjoitettavaa ja sanottavaa, mutta en ole oikein varma mistä aloittaa. Kaikki tapahtunut on vain yhtä harmaata mössöä pääni sisällä. Viimeisten kuukausien aikana on tapahtunut paljon, todella paljon. Niin paljon, että mun on vieläkin vaikea sisäistää sitä kaikkea. Harteillani ollut valtava taakka on vihdoin nostettu pois. Se taakka sai mut kuitenkin ajattelemaan asioita eritavalla. Kaikki muuttui. Sillä, mitä mä tunsin ei ollut enää yhtään mitään väliä. Ainoa asia, mikä merkitsi jotakin ja millä oli väliä oli ja on Nekku. Suojamuuristani tuli entistäkin vahvempi. Minusta tuli entistäkin vahvempi. Meistä tuli vahvempia. Kirjoitin muutama kuukausi sitten tekstin, jossa kerroin, miten Nekusta on tullut mulle entistäkin tärkeämpi. Tuon tekstin kirjoittamisen jälkeen siitä tuli vieläkin tärkeämpi. Nekku ei ole ollut enää pitkään aikaan se "perheen koira". Se on se "mun koira". Ei puolikas. Ei yksikolmasosa, vaan kokonaan minun. Me ollaan molemmat taidettu kasvaa ihan hurjasti viimeisen puolentoistavuoden aikana. Kasvettu vähän niinkuin yhteen.

Olen yrittänyt tiivistää yhdeksi tekstiksi kuluneet kuukaudet, mutta siihen menee enemmän aikaa, kuin osasin kuvitella. Se teksti on kuitenkin tulossa, ennemmin tai myöhemmin. Se teksti kertoo taistelijastani. Pienestä suojamuuristani, soturistani. Voittajasta, urheasta pienestä Nuhveli eläimestäni. Päivästä, joka sai minut jälleen haukkomaan henkeä. Viikoista, jotka olisivat voineet musertaa minut alleen hetkenä minä hyvänsä.


Sain nauttia joulusta ja uudesta vuodesta laumani kanssa. 24.12.2015 oli toinen joulu ilman Bellaani, mutta ensimmäinen joulu Dellani kanssa. Tämä joulu oli helpompi kuin edellinen. Tänä jouluna tuska oli pienempi, se oli hieman kevyempi kantaa. Tänä jouluna iloitsin pikkutassuni ilosta. Hymyilin leveästi, kun se silppusi lahjapaperia pieniksi paloiksi. Pikkukoira oli onnellinen, suunnattoman onnellinen, kun se sai vihdoin repiä jotakin ja ihan luvan kanssa. Hymyilin leveästi kuullessani Nekun painokkaan haukun, joka vaatimalla vaati heittämään joulukinkkua pöydältä ja naureskelin Pepille, joka niin ponnekkaasti vahti omia lahjapakettejaan, jotka sisälsivät sen suurinta herkkua. Vihreitä meritähtiä.

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä. Peppi ei välittänyt raketeista tai paukkeesta mitään. Eihän se ole koskaan välittänytkään. Dellan ensimmäinen vuodenvaihde sujui hyvin, eikä pikkuinen ollut moksiskaan paukkeesta. Oikeastaan luulen, että Dellan tietynlainen rentous vaikutti myös Nekkuun, sillä sekin oli aiempia vuosia rauhallisempi. Vuosi 2015 piti sisällään ihan tajuttoman paljon pelkoa ja ahdistusta. Suunnatonta ikävää ja tuskaa. Epätoivoa ja vaikeita päätöksiä. Se piti sisällään myös suunnatonta rakkautta ja iloa. Ihmeitä, onnea ja onnistumisia. Oikeita päätöksiä ja luottamusta sekä tietenkin Dellan, pienen pienen kuutin poikasen, joka tepasteli taloomme varmoin askelin ja kaivoi tiensä sydämeeni.


Kulunut puolitoistavuotinen on muuttanut Nekkua hirveästi. Bellan kuoleman ja Dellan tulon jälkeen se on ottanut jonkinlaisen paikan laumanjohtajana. Se on tainnut astua ainakin osittain Bellan jättämiin valtaviin saappaisiin. Se yrittää parhaansa mukaan olla yhtä hyvä emo Dellalle kuin Bella oli sille, tai ainakin luulen niin. Hassua ajatella, miten se vielä viisi kuukautta sitten pelkäsi tuota valkotassuista otusta enemmän kuin mitään muuta, eikä suostunut edes pihalle Dellan kanssa samaan aikaan. Nykyään ne ovat melkein kuin paita ja peppu.

Dellan pentuagilityn jatkokurssi pyörähti käyntiin loppiaisena. Me ollaan Dellan kanssa kehitytty hurjasti. Tai Della on kehittynyt. Pikkukoira osaa hakea itsenäisesti esteitä ja pitää katseensa tiukasti kiinni aina seuraavassa esteessä. Ollaan tehty nyt muutamia kolmen esteen sarjoja, joita Della osaa suorittaa jo todella itsenäisesti. Siitä on ihan tajuttoman kauan, kun mä olen viimeksi kirjoittanut mistään treeneistä yhtään mitään, joten voisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa ajan ja ratapiirrustusten kanssa meidän etenemisestä.


Mua pyydettiin kirjoittamaan viime vuoden puolella Cavalier lehden viimeiseen (joulukuun) numeroon jotakin. Aiheeksi ehdotettiin surutyötä ja pentua. Ei siitä lopulta tainnut kovin aiheen mukainen kirjoitus tulla, vaikka jollain tapaa yritinkin (ainakin mielessäni) sivuta Dellan hankkimista. Se oli enemmänkin kirjoitus Bellasta. Elämäni koirasta. Maailman parhaasta läskitassusta. Se oli kunnianosoitus sille kaikkein tärkeimmälle otukselle. Koiralle, jonka voi omistaa vain kerran.

Pepin ja Dellan kuvat puolestaan pääsivät komeilemaan Cavalier kalenteriin touko- ja syyskuulle. Kalenterin lisäksi Pepin seppelekuva oli päässyt paikallislehteen, sillä se oli 5-8 parhaan kuvan joukossa lehden kesäkuvakisassa.