Täs on kaikki mihin me pystytään

Pepin turkki koki muutama viikko sitten jälleen pienen muutoksen, ja kesätukka teki paluun. Sakset vain viuhuivat kun pikkumustan turkki lenteli sinne tänne, ei siinä kauaa nokka tuhissut kun rinta ja mahakarvat oli kynitty. Se on ihan kirjaimellisesti kynitty, mahasta pilkistelee vaaleanharmaita laikkuja ja karvat sojottaa vähintäänkin kaikkiin ilmansuuntiin, mutta voi että kun siitä tuli nätti! Tai no voiko tuollaista epätasaisesti leikattua, sinne tänne hapsuttavaa turkkia kutsua edes nätiksi? Joka tapauksessa mun mielestä muutos oli todella piristävä siihen suttuisen laineikkaiseen, takkuiseen ja paksuun pehkoon verrattuna. Pölypalloa muistuttavasta karvahirmumonsterista kuoriutuikin näpsäkkä pikkuliero. Vaikka sitä karvaa ei lopulta hirveästi lähtenytkään muuttui koko koiran yleisilme jälleen täysin. Edelleen se on se sama suttuinen Pörri, hieman lyhyehkömpänä versiona.

Väittäisin että Peppi on myös hyvin tyytyväinen uuteen lookkiinsa, eipähän ole koko ajan takkuja kiristämässä ja paksua läkähdyttävän kuumaa turkkia kannettavana. Muualle karvat saivat jäädä ainakin toistaiseksi, sillä uusi tyyli näyttää istuvan kuin nenäpäähän.


Treenailtu ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti eikä treenien sisältöäkään voi kovin kattavaksi kutsua. Ollaan harjoiteltu pääasiassa yksittäisiä liikkeitä ja vahvistettu käännöksiä. Pakko hehkuttaa tähän väliin, että täyskäännökset (ja käännökset ylipäätään) vasempaan sujuvat loistavasti. Bella käyttää nykyään takajalkoja todella paljon hyödyksi ja omaan silmään hallitseekin takapäänsä paljon paremmin. Tietty tiiviys niistä puuttuu vieläkin, mutta pääasia että se liikuttaa pelkkiä takatassuja! Lähtötilanteeseen nähden olen siis enemmän kuin tyytyväinen, käännökset on nyt niin hyvät kuin mihin me pystytään. Ainahan niitä voisi treenata tiiviimmäksi, mutten koe sitä tarpeelliseksi.

Toinen hehkutuksen tai vähintäänkin maitisemisen arvoinen liike lienee pyörähdys, joka sujuu jo lähes poikkeuksetta aivan mahtavasti, eikä koirakaan näytä siltä että maapallo tippuu sen niskaan. Voisin jopa väittää että Bella alkaa pikkuhiljaa taas tykätä liikkeestä. Allekkirjoittanutkin huomasi jälleen, miten pikku asioista sitä voikaan tulla niin kovin tyytyväiseksi. On se huippu hurtta.

Niin paljon kuin mä keväästä nautinkaan rapaisine keleineen ja auringonpaisteineen on Bellan tassunpohjat aiheuttaneet taas harmaita hiuksia. Lakaisematon sora asfaltilla tuntuu  enemmän tai vähemmän ikävältä huonokuntoisiin, halkeilleisiin ja kuviin tassunpohjiin. Kurja katsoa toista kun lenkille ei haluttais lähteä ja perässä laahustetaan varovasti. Ollaan yritetty vältellä pyöräteillä lenkkeilyä, ainakin siihen asti kunnes ne putsataan. Sen sijaan Nekun tassu voi erittäin hyvin ja se on päässyt jo aika normaalisti lenkkeilemään, vielä ei ainakaan ontuminen ole palannut joten pidetään sormet ja varpaat ristissä että tassuvaivat olisivat nyt lopullisesti kuopattu.