Sivut

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Kahdeksanvuotias Nekku


Mun paras Pomppunuu täytti 18.12. 8 vuotta. Hän on nyt sitten virallisesti muka veteraani. Musta tuntuu, että toi koira muuttuu päivä päivältä vain nuoremmaksi hölmöine pomppuineen ja innonpuuskineen. On ihan tajutonta ajatella, miten paljon se on muuttunut kuluneiden vuosien aikana. Tai miten paljon me ollaan muututtu. Se on koira, joka saa aina hymyn huulille. Hölmö plääplää kielipitkänäkoira (plääplää siksi, koska se lipaisee aina poskesta nuo sanat kuultuaan ja kielipitkänäkoira.. noh tästä syystä. Nuu nukkuu toisinaan kieli ulkona.), jota rakastan enemmän kuin mitään.

On ollut hieno huomata, miten paljon toi koira on muuttunut parin vuoden sisällä ja kuinka me ollaan vihdoin löydetty sellainen molemmin puolinen luottamus, jossa Nekku tietää, että mä hoidan kaikki pelottavat jutut niin, ettei sen tarvi huolehtia mistään stressaamalla mitään. Mä olen oppinut tunnistamaan ne tilanteet, jotka on liikaa sille ja välttämään sellaisia tilanteita, joista se ei tykkää ja jotka saa sen stressaamaan. Nuu on reipastunut ihan tajuttomasti viimeisten vuosien aikana. En tiedä onko syynä iän tuoma viisaus, Dellan välinpitämätön asenne, pikkusiskon mukana oleminen vai ihan vaan se, että se luottaa. Nykyään se pystyy treenaamaan hömppä agilityä ja rally-tokoa vieraassa hallissa (tietysti vain me keskenämme, mutta kuitenkin) ilman, että se epäröisi yhtään tai pyrkisi vain hallista ulos, mikä ei olis tullut kuuloonkaan vielä kolme-neljä vuotta sitten. Osa syy tähän reipastumiseen on varmasti Dellan jokseenkin hälläväliä luonne, joka puskee omalla tavallaan Nekkua eteenpäin sekä pikkusiskoni, jonka seuraa Nekku rakastaa, ja jonka kanssa se tykkää puuhailla enemmän kuin kenenkään muun kanssa. Koska Nekku on ruvennut nauttimaan näistä treeneistä ihan super paljon, ollaan me vuokrattu koko viime syksy ja talvi ahkerasti hallia ja käyty treenailemassa paljon omalla ajalla. Hömppä Nuu on saanut tehdä rally-tokoa, juosta putkista ja kierrellä keppejä. Siis kaikkea sitä, mistä se tykkää ja voi vitsi, miten se nauttikaan. Se hyppii tasajalkaa silmät onnesta loistaen.

Nekku on päässyt Dellan mukana tutustumaan syksyn aikana myös Nose Workiin. Hajusta se ei hirveästi perustanut enkä ole tarpeeksi tavoitteellisesti sitä jaksanut ehdollistuttaa siihen, mutta ruoan etsimisestä se nauttii ihan tajuttomasti! Se odottaa super innoissaan aamu- ja iltaruokaa, koska se tietää, että se pääsee etsimään ruokansa joko piiloista tai jostakin pelistä. Koirat joutuu nykyään tekemään enemmän hommia ruokansa eteen ja se on niiden mielestä parasta mitä maailmassa voi olla. Siispä Nekku sai myös tänä vuonna lahjaksi uuden aktivointipelin.

Millainen se sitten on? Kahdeksanvuotias muka virallisesti veteraani, Nekku? Noh, kahdeksanvuotias Nekku rakastaa edelleen autoilua enemmän kuin mitään muuta. Se nauttii koko sydämestään vedessä läträämisestä ja käpyjen kalastamisesta. Raatoketut ovat edelleen ainoita leluja, joista se tykkää ja joilla se leikkii. Kahdeksanvuotias Nekku pomppii aina innostuessaan tasajalkaa, siis lähes aina tai ainakin useamman kerran päivässä, koska se innostuu usein ihan pienistäkin jutuista.  Se pomppii kun saa ruokaa, kun saa treenata, kun kysyn mennäänkö autolla, kun pakkaan treenireppua, kun kaivan aktivointipelejä tai kun piilottelen ruokaa ympäri kämppää. Sen lempipaikka on (auton lisäksi) edelleen sylissä, mahdollisimman lähellä, mieluiten siten, että tassut ja kuonon saa laskettua jalkojen päälle. Se on paras turistikoira ja kisamaskotti, jonka tiedän. Se rakastaa maharapsutuksia ja ulkoilua silloin, kun se pääsee yksinään takapihalle ja saa olla siellä just niin kauan tai just niin vähän aikaa kuin se itse haluaa. Sen sydän on täynnä intoa ja elämän iloa, vaikkei se enää pamppailekaan tasaiseen tahtiin.

Tämän postauksen oli tarkoitus ilmestyä Nuun synttäripäivänä, mutta minkäs teet, kun aika ei vain riitä kaikkeen. Jos koirien touhut ja kuvat kiinnostaa enemmän, niin kannattaa ottaa seurantaan meidän instagram tili (@huiskuhantamme)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti