Hymyssä suin, häntä heiluen

Multa on pyydetty postausta liittyen rallytokoon. Veikkaampa että joukosta löytyy vähän useampikin lukija jolle rally-toko on hieman vieraampi laji. Yritän mahdollisimman tarkasti, mutta tiiviisti kertoa hieman mistä rally-tokossa oikein on kyse.

Rally-toko on kehitetty 2000-luvun alussa tokon rinnalle lajiksi, joka suoritetaan hymyssä suin, häntä heiluen. Suomessa rally ei vielä ole virallinen laji, mutta käsittääkseni sitä ollaan virallistamassa vuoteen 2014 mennessä. Rally kehitettiin tavallisia koiranomistajia ajatellen, tavoitteena saada koira käyttäytymään hyvin sekä kotona että vieraassa ympäristössä.

Rallyssä kilpaillaan neljässä eri tasoluokassa: alokasluokka (ALO), avoinluokka (AVO), voittajaluokka (VOI) ja mestariluokka (MES). Alokasluokka suoritetaan remmessä, muissa luokissa koira on vapaana mutta se viedään ja tuodaan radalle hihnassa. Koiralla tulee olla päällään joko solkipanta tai valjaat ja tavallinenhihna. (flexit, kurrat, kuonopannat, vedonestovaljaat jne. ovat kiellettyjä) Luokkanousuun tarvitaan kolme hyväksyttyä tulosta, nämä tulokset täytyy olla vähintää kahdelta eri tuomarilta. Kilpailun alussa koirakolla on 100 pistettä, joista suorituksen aikana vähennetään virheet. Tulos on hyväksytty kun koirakko on saanut yli 70 pistettä. Suomen rally-tokomestarinarvon voi saavuttaa koira joka on saanut kolmesti väh. 95 pisteen suorituksen mestariluokassa. Suomen rally-tokovalionarvon voi puolestaan saavuttaa koira, jolla on rally-tokonmestarinarvo ja näyttelyistä saatu laatuarvosana "hyvä"

Radalla on yleensä 10-20 tehtävää tasoluokasta riippuen. Alokasluokka sisältää tehtävät: 1-31, avoinluokka 1-54, voittajaluokka 1-77 ja mestariluokka 1-95. Tehtävät sisältävät osia mm. koiratanssista, agilitystä ja tokosta. Tarkemmat ohjeet ja neuvot kullekkin tehtävälle löytyy rally-toko liiton sivuilta. Tehtävä suoritetaan aina enintään 50cm päässä kyltistä ja 45 astetta kyltistä takaviistoon vasemmalle. Suuntaamuuttavat liikkeet suoritetaan kuitenkin aina kyltin edessä.

Arvostelutyyli tiukkenee, mitä korkeammalle edetään. Alokasluokassa sallitaan esimerkiksi hieman laajemmat käännökset ja pieni vinous, myös pienet apuaskeleet ovat sallittuja. Avoimessa luokassa sallitaan mm. käsien taputus ja jalkojen tömistely, mutta laajemmista käännöksistä saatetaan vähentää pisteitä. Mestari- ja voittajaluokassa liioitellut eleet ovat ohjaajavirheitä.

Virhepisteitä voidaan jakaa joko 1,3,10 ja hylätty. Saman tehtävän kohdalla voi saada vähennyksen vain kerran samasta virhetyypistä. 1 pisteen virheitä ovat mm. taluttimenkiristyminen, kontrollinpuute, hidas tempo, ohjaajavirhe, koira pois asennosta jne. Kolmen pisteen virheitä ovat mm. epätarkasti suoritettu tehtävä, hidas tempo, joka kestää yhden tehtävän ajan, kova komentaminen, tehtävän uusiminen ja jatkuva haukkuminen. 10 pisteen virheitä ovat mm. väärin suoritettu tehtävä, estevirhe, puutteellinen yhteityö jne. Hylkäämiseen johtavia virheitä ovat alle 70 pisteen suoritus, radalta poistuminen, talutin jatkuvasti kireällä ja tarpeiden tekeminen kehään. Tuomari voi halutessaan vähentää pisteitä kokonaisvaikutuksesta. Tarkemmat selitykset löytyy rally liiton sivuilta.


Rally-tokokilpailuiden tarkoitus on testata koiran ja omistajan välistä yhteistyötä. Kilpailuihin saavat osallistua yli 10kk täyttäneet koirat. Kisataksesi koirasi tulee olla tunnusmerkitty ja rekisteröity. Kilpailuihin ilmoittaudutaan usein etukäteen sähköpostitse määrätyllä aikavälillä. Radalla ei saa palkata koiraa, eikä palkka saa olla näkyvissä. Koiraa saa kehua ja kannustaa kuitenkin mielin määrin, mikä on vain positiivistä. Mölli luokissa palkkaaminen on kuitenkin usein sallittua. Ensimmäisen virallisenkilpailun yhteydessä sinun täytyy hankkia kilpailukirja, jonne tulokset merkitään. Kisojen osanottaja määrä on rajoitettu, joten ilmoittautumisen kanssa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä.

Kilpailupaikalla olisi hyvä olla jonkin verran ennen omaa rataantutustumista. Rataantutustumiseen on varattu 15 minuuttia, minkä aikana tuomari käy radan läpi ja hänelle voi halutessaan esittää kysymyksiä. Kun tuomari on käynyt radan läpi yhdessä kilpailijoiden kanssa, saa jokainen tutustua rataan omassa tahdissaan.

Rataantutustumisen jälkeen jokainen koirakko menee omalla vuorollaan suorittamaan radan ja tuomari & sihteeri kirjaavat virheet yms. ylös. Palkintojen jako suoritetaan kilpailunjärjestäjistä riippuen joko kunkin luokan jälkeen tai kaikkien luokkien jälkeen. Palkintojenjaon yhteydessä tuomari saattaa antaa vielä jotain palautetta suorituksestasi. Sijoittuneiden lisäksi tuomari voi halutessaan jakaa tuomarinsuosikkipalkinnon eli TS.n. Tämän saa koirakko, joka on tehnyt tuomariin vaikutuksen, pisteillä ei ole merkitystä. Kisan voittaa se joka on saanut eniten pisteitä, jos useammalla on sama pistemäärä aika ratkaisee sijoituksen. Kilpailuihin tarvitset mukaan oikeanlaiset varusteet (panta&hihna) koiralle palkan, vettä, kisakirjan & rekisteri-/rokotustodistuksen sekä iloisen ja positiivisen asenteen! Kannattaa ottaa huomioon että koiran liiallinen/koko aikainen komentaminen on ehdottomasti kielletty myös kisapaikalle.

Toinen hyväksytty tulos

Huh, mikä päivä takana! Lähdettiin ajelemaan kymmenen jälkeen kohti Kannusta. Matkassa mukana oli tällä kertaa vain Bella, joka pääsi pitkästä aikaa ansaitsemalleen "reissulle" ainoana koirana. Perillä saavuttiin vasta kahdentoista jälkeen, sääntömuutoksien myötä Bella mitattiin ja siru luettiin. Oli neiti pikkuisen kauhuissaan niistä vekottimista, mutta saatiinpa vaan mitattua ja sirukin löytyi ensi yrittämällä.

Kun sain ratapiirroksen tsekattua oli ensimmäiset ajatukseni: "Voi ei! paljon pujotteluja & pari maahan meno -liikettä." Jotka eivät ole niitä meidän vahvimpia liikkeitä. Seuraamista ei siis ainakaan puuttunut, mikä pisti hieman jännittämään. Epäilin lähinnä sitä, miten Bella jaksaa keskittyä seuraamiseen. Joukkoon mahtui kuitenkin epävarmojen liikkeiden lisäksi liuta varmoja liikkeitä. Oikeastaan kaikki muut paitsi edellä mainitut liikkeet olivat niitä varmoja.

Ratapiirros, joka heittelee hieman mittasuhteiltaan.

Radalle me lähdettiin avoimin & iloisinmielin asenteella: kunhan päästään maaliin asti. Lähdössä huomasin heti muutoksen viime kertaiseen. Bella tuli suoraa sivulle ilman mitään haahuiluja ja pysyi siinä oikein hienosti. Jännittäminen loppui samantien kun huomasin Bellan olevan paljon rennompi ja skarpimpi kuin viime kerralla. Koira eteen, oikealta sivulle sujui hyvin. Bella tuli suoraa(!) eteen ja kiersi nätisti sivulle. Kakkos kylttiä jännitin etukäteen, mutta turhaan koska mitään ongelmia ei ollut. Ylös noustiin hienosti ilman väli-istumisia. Pujottelussa Bella oli yllättävän reippaana, ja jaksoi seurata iloisesti! Treenaaminen on tuottanut tulosta sillä vasempaan päin kääntyminen sujui ongelmitta, vaikkei se vielä mikään tiivis olekkaan. Vitos kyltillä tulikin sitten ensimmäinen virhe. Ajatuksissani kävelin suoraa kyltin eteen, eli suoritin liikkeen väärässä kodassa. Tältä kyltiltä siis -1p. Istu, kierrä koiran ympäri- ei mitään ongelmaa, pysyi hienosti paikalla. Täyskäännös oikeaan sujui myös oikein hienosti. Viimeinen pujottelu vedettiin hyvällä tsempillä läpi, eikä vauhtikaan hirveästi hidastunut. Liikkeestä maahan olikin sitten se "epäonnen" kyltti. Bella meni hyvin maahan, mutta varasti ylös nousussa, olin kuitenkin katsovinani että se nousi suoraa ylös, vaan eipä noussut. Eli tältä kyltiltä tuli sitten -10p. Jotenkin osasin aavistella, että toiselta maahan meno kyltiltä tulee se 10 pisteen virhe, näitä täytyy jatkossa ruveta vahvistamaan.

Yhteistyö pelasi hyvin ja meillä oli hauskaa koko radan ajan! Erityisen tyytyväinen oon siihen, miten paljon rennompi Bella oli. Itse en jännittänyt enää yhtä paljon kuin viimeksi, mikä osaltaan vaikutti koiran rentouteen. Pujotteluihin ja spiraaliin olen myös enemmän kuin tyytyväinen, vauhti pysyi koko radan ajan melko samanlaisena. Kai se on nyt vaan uskottava että pujottelut ja spiraalit sujuu siinä missä muutkin liikkeet. Kokonaisuudessaan rata suoritettiin erittäin hyvin, ainut kompastus kivi oli liikkeestä maahan.

Aikataulut venyivät venymistään, mikä vaikutti Bellan ravaamiseen. Se nimitäin peitsas melkein koko radan läpi, kuumuus ja väsymys alkoivat selvästi painaa päälle. Hienosti me kuitenkin tsempattiin loppuun asti, en voi olla muuta kuin ylpeä. Melkoinen kehitys tapahtunut tässä kolmen kuukauden aikana, niin mussa kuin Bellassa. Kumpikaan meistä ei tainnut jännittää enää niin paljon kuin viime kisoissa.

Pisteitä saatiin yhteensä 89 ja näin ollen toinen hyväksytty tulos! Nyt ollaan sitten yhtä vaille AVO.ssa. Tuomarilta saatiin mukavaa palautetta: Todella iloinen ja reipas suoritus, hyvin positiivinen ohjaaja. Kisakirjaa & arvostelulomaketta hakiessani tuomari harmitteli vielä tuota istumista ja kehui positiivista suoritusta. Toivoi myös että meitä nähdään jatkossakin :)

Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää?

Joskus sitä toivoo, että aika pysähtyisi edes hetkeksi. Vuodet vierivät käsittämätömän nopeaa, toisinaan aivan liian nopeaa. Jonkin verran pelkoa herättänyt ikä on nyt saavutetta, Bella täytti kuusi. Se todellakin on nyt kuusi, eikä yhden käden sormet riitä enää laskemaan. Kuusi vuotta tuntuu todella pitkältä ajalta, aivan kuin Bella olisi ollut meillä aina, vaikka todellisuudessa se on oikeastaan aika lyhyt aika. Näinä kuuden vuoden aikana meistä on Bellan kanssa tullut ihan käsittämättömän hyvä tiimi, Bella on opettanut mulle hirmu paljon, niin koira jutuista kuin normi arjessakin. Kuusi on kuitenkin luku siinä missä muutkin, samanlainen Tärppä se on aina ollut ja tulee aina olemaan, rauhallinen, iloinen, ystävällinen, rakas ja ennen kaikkea suunnattoman tärkeä.
 

Synttäreitä juhlistettiin kera pitkän lenkin, lahjojen ja kakun kanssa. Kakku lukeutuu ehdottomasti niihin onnistuneisiin tekeleisiin, ei ulkonäön vaan maun ansiosta! Bella (myös Nekku jokseenkin) oli ihan myyty cesar-raejuusto-nami kakulle. Lahjoista voiton vei ehdottomasti Pedigreen jumbone maxi luu, sisällöltään se ei  mitään kovin kummoista kamaa ole, mutta Bellalle maistui paremmin kuin hyvin. Siankorvatkin jäivät auttamatta kakkosiksi. Muutama pieni pehmopupu eksyi myös pakettiin. Vielä ei kuitenkaan keritty testailemaan, innostuuko neiti huisku uusista leluista.

Muokkasin pienen kollaasin muutamasta pentu kuvasta, ilmiselvästihän niissä möllöttää pikkuinen kyhmykuono, joka auttamatta muistuttaa hitusen marsua, suloista sellaista toki. Bella oli pentuna lyhyesti ja ytimekkäästi villi ja valloittava. Luulenpa että jos nyt tokaisisin jollekkin, että Bella on joskus ollut aikamoinen riiviö, harva luultavasti uskoisi. Mutta jo vain, Bella heräsi joka ikinen yö 00.00 herättäen koko yläkerran ja leikkien varpaidenjahtausta, mikä oli tietysti naperon mielestä huisin hauskaa.(tämän toki olisi voinut estää sillä että Bella ei olisi saanut nukkua päivisin niin paljon. Aina oppii jotain uutta) Toisinaan se onnistui tunkemaan itsensä portaikon kaiteen väliin siten, että se oli puoliksi portailla ja puoliksi yläkerran puolella. Meillä ei kukaan koirista ole tuhonnut mitään suurta tai arvokasta. Muistan kuitenkin kuinka Bella oli kaivanut mun uuteen sängynpeittoon reiän ja vetänyt vanut pihalle, silloinkin se pisti vain naurattamaan. Eihän sille voinut olla nauramatta.  Marsua ja sitemmin cavalieria muistuttavasta otuksesta kasvoi mitä parhain koira. Edelleen se kuorsaa samalla lailla, nukkuu vieden mun tyynyn, kerjää ruokaa, vihaa kissoja jne.. Se on vain aikuistunut. Bella on ollut pennusta asti täydellinen ensimmäinen oma koirani. Se ei ole päästänyt mua liian helpolla, muttei se ole koskaan ollut mikään vaativa. Juuri täydellinen sellaisena kuin se on. Pikemmittä puheitta siis huisin paljon onnea mamman ensimmäiselle huiskuhännälle!

Paikalla olla en saata

Kannuksen kisakirje tupsahti sähköpostiin parisen päivää sitten. Startataan Bellan kanssa neljänneksi viimeisinä, pakko myöntää että tällä kertaa olisin halunnut olla lähtövuoron osalta siellä alkupäässä. Kisoissa on aina pieni jännitys sellainen ihan omanlainen jännitys, minkä takia mä treenaan usein ihan liikaa eikä koira sitten jaksa keskittyä varsinaisen suorituksen aikana. Hauskinta tästä tekee se, että Bella ei edes tarvisi treeniä ennen kisoja treenin tarpeessa olen siis ihan itse. Treenaaminen on se mun keino lievittää jännitystä, kokeilla vielä yhden kerran ennen omaa suoritusta osataanko me varmasti kaikki liikkeet mikä on tietysti täysin turhaa. Rata menee hyvin jos on mennäkseen, ei siinä paljon viime hetken treenit auta, päinvastoin ne väsyttää koiraa. Mutta minkäs teet, kun kisoissa tulee se fiilis rataa katsoessa, että voi vitsi toi on just se vaikee liike, ja mun täytyy kokeilla sitä ja tätä ja tuota ennen omaa vuoroa. Noh täytyy vain yrittää pitää pää kylmän ja olla treenaamatta liikaa. Toivotaan ettei Bella oo tällä kertaa enää yhtä säikkynä, kun halli on nyt ennestään tuttu. Viimeksi se  otti vähän liikaakin häiriötä hallin meluista, ulkokisat on luultavasti paljon parempia meille . Pitelen sormia ja varpaita ristissä, ettei Bella vaan aloita juoksuja. Se on merkkaillut jonkin verran enemmän, mutta lasken sen varaan että merkkailu johtuu Pepin ja Nekun juoksuista.

Me ei olla treenattu mitenkään hirmu paljon, joka päivä kuitenkin jotain pientä. Vanhojentanssien stressaus on pitänyt kiireisenä, mutta nyt on tanssit tanssittu ja voin taas panostaa ihan huolella treenien sisältöön. Ne kun ei ole viime viikkoina sisältäneet päätä eikä häntää. Käytännössä katsoen ollaan tehty vaikka ja mitä, ihan sekalaisessa järjestyksessä aina rally liikkeistä turhimpiin temppuihin. Mikä juttu nyt on vaan ensimmäisenä juolahtanut mieleen. Vasempaan päin käännökset sujuu jo huomattavasti paremmin, vaikka toisinaan väistää paljon. Muiden liikkeiden kanssa ei ole ongelmia tai ainakaan pitäisi olla. (koputan puuta) Kokonaista rataa haluttais kovasti tehdä mutta sisällä ei oikein tahdo olla tilaa ja lumella neiti hienohelma ei halua istua & maata. Ei mulla kuitenkaan kisoihin mitään kummosia tavoitteita ole, jos nyt kuitenkin olisi hieman stressittömämpi kerta. Toinen hyväksytty tulos olis sitten kiva lisä! Pää paino on kuitenkin hauskanpidossa.

Nekun tassun kanssa on taas ongelmia. Taisin viime vuonna kirjoitellakkin toisen etutassun ontumisesta, silloin eläinlääkäri ei kuitenkaan löytänyt tassusta tunnustelemalla mitään poikkeavaa ja saatiin mukaan tulehduskipulääke kuuri. Kuurin jälkeen ontuminen meni ohi, jonka jälkeen tassu oli monen monta kuukautta hyvä, nyt se on kuitenkin aloittanut taas ontumisen. Täytyy varailla aika lääkärille ja miettiä pitäiskö koko tassu kuvauttaa vai osattaisko siitä tällä kertaa sanoa jotain, ilman että täytyy rauhoittaa koiraa kuvaamista varten. Mä kun en mielelläni haluaisi heti ensimmäisenä olla rauhoittamassa ja kuvaamassa koiraa. Nekun kans ollaan treenattu myösjoka päivä jotain pientä. Monet liikkeet vaatii vielä paljon lisää varmuutta, tai oikeastaan sivulletulo ja vasempaan käännökset tuottavat harmaita hiuksia, treenaaminen on kuitenkin aina yhtä hauskaa tuon sählän kanssa :D

Peppi pääsi eroon hapsutassuistaan kun lumi paakkuuntui niihin toisinaan liiankin helposti. Tiistaisen lenkin jälkeen Pörrin anturan välit oli täynnä nyrkin kokoisia paakkuja, hyvä kun kotiin asti selvittiin. Nyt ei kuitenkaan pitäisi (ainakaan kovin helposti) kertyä suuria paakkuja. En muista mainitsinko jo jossain aikaisemmassa postauksessa, että antibioottikuuri ja korvatipat tepsi hyvin. Korvat on nyt paljon paremman näköiset.

Haasteita & agility fiilistelyä

Me ollaan saatu hurjan monta haastetta, jotka ajatttelin jakaa kahteen postaukseen. Kiitos haasteen antaneille; Nana and Nino's diary Heissi ja karvakorvat, Jokainen tavallaan ja team surkeuden huiput blogeille!

1.Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2.Myös haastajan 11. kysymykseen pitää vastata
3.Haastetun pitää keksiä 11 kysymysttä ja haastaa uudet bloggaajat
4.Haastettujen pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja ilmoittaa heille haasteesta.

Kysymyksiä tuli siis yhteensä huimat 44! Kerron kuitenkin vain yhteisesti 11 asiaa itsestäni ja jotta pitäisin postauksen kohtuullisen pituisena vastailen kysymyksiin toisessa postauksessa.

1. Koirien kautta olen oppinut mitä ystävyys ja luottamus oikeasti merkitsee, niin kliseistä kuin se onkin
2. Ylireagoin usein liian helposti kun kyse on koirista, toisaalta parempi reagoida kuin olla reagoimatta
3. Myönnän olevani kilpailuhenkinen, mutten sanan varsinaisessa merkityksessä. Asetan usein itselleni tavoitteita, joiden saavuttaminen on voitto itsessään. Se kun kisoissa menee hyvin, koira on iloinen, yhteistyö pelaa tai kotona ei toiminut asia sujuukin loistavasti. Omien saavutusten tavoittaminen on voitto itsessään.
4. Inhoan kuitenkin kisatilanteita, joissa ihmiset ovat "verenmaku suussa" voittoa tavoittelemassa
5. Haluaisin osata elää enemmän hetkessä. Toisinaan suunniteelen vuosien päähän asioita kunnes havahdun, että tästä hetkestä pitää ottaa kaikki ilo irti, koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
6. Treenien motivoimiseksi tarvitsen jonkin pisteen, "etapin" mihin harjoitella, oli ne sitten kisat tai jokin uusi tilanne
7. Agility on aina viehättänyt mua, se on koira lajeista lähimpänä sydäntäni. Rallytoko tulee kuitenkin hyvänä kakkosena.
8. Junnu vuoteni opetti mulle todella paljon, niin omista kuin vieraista koirista. Koiran käsittelystä, virheistä, esittämisestä. 
9. Rakastan valokuvaamista ja haluaisin oppia sekä itse kuvaamisesta, mutta myös kuvankäsittelystä lisää. Viihdyn kameran paremmalla puolella, joidenkin mielestä sillä huonommalla.
10. Haluan oppia hieromaan koiria ja oppia enemmän niiden lihaksistosta ja rakenteesta.
11. Myönnän olevani varsinainen "pantahullu" mikäs sen parempaa kuin tuhlata rahat upo uuteen blingi pantaa Koirien lelukoppakin pursuaa leluista, mutta jokaisella on vain tietty lelu jolla leikitään (jos silläkään)

Multa haasten saavat seuraavat bloggaajat: Jesse & Jerry, Spanielikaksikko, Lara. Kysymykset laittelen jokaisen haastetun blogiin erikseen!

Sitten luvassa ois hieman agility fiilistelyä. Oli pakko kirjoittaa jotain kun erehdyin selailemaan vanhoja agilitytuloksia.

Mä tosissani luulin, että rallytoko voisi korvata agilityn niin ei kuitenkaan käynyt. En mä olisi ikinä osannut kuvitella että noin 4-5 vuotta takaperin oltaisiin tässä pisteessä. Bellasta piti tulla tokokoira, agilityn ei pitänyt sopia meille. Vaan eipä tullut tokokoiraa, tulikin agilitykoira. Muistan sen päivän aina, ensimmäiset treenit, olin niin ylpeä Bellasta. Se oli ylittänyt mun odotukset meidänhän piti vain "kokeilla" lajia, mutta ensimmäisen hypyn jälkeen olin myyty, Bella oli myyty. Muistan ensimmäiset möllit, yliaikanolla, koska unohdin radan kesken suorituksen. Sijoituimme hienosti toisiksi. Muistan ensimmäiset viralliset kisat, selvisimme muutamalla kiellolla ja ylsimme viidennelle sijalle! Ja ne lukuiset nollaradat epiksistä, meillä ei taida olla takana yhtäkään kisaa, josta ei sijoitusta olisi tullut. Kerittiin me saada virallisista yksi hieno yliaikanollakin. Olen onnekas kun sain tutustua tähän lajiin juuri Bellan kanssa, tuskin tulee koskaan vastaan toista yhtä luonnonlahjakkuutta! Se antaa paljon anteeksi mun säheltäessäni ohjauksissa tai kun unohdan radan, se ei välitä. Agility on kehittänyt huimasti meidän yhteistyötä.

"vas. kuva (c)Jenna kivimäki. Lakken epikset 2010, nollarata 3 sija"

Olen kiduttanut itseäni selailemalla lähipaikkakuntien epiksiä yllyttäen samalla Emmiä osallistumaan Pepin kanssa. Mä tiedän että on väärin edes ajatella, mutten voi sille mitään että toisinaan haaveilen siitä kisatilanteesta, kisatunnelmasta. Toisinaan toivon että me voitais kokea Bellan kanssa vielä edes kerran se fiilis, se tunnelma. Onhan se kuitenkin aivan eri tilanne kuin normi treenit. Lähtömerkin odottaminen on aina yhtä jännittävää, mutta kun pääsee alkuun se on menoa, radan jälkeen fiilis on useinmiten katossa. On ehkä väärin toivoa että me vielä joskus voitaisiin osallistua edes hyppy-putki luokkaan, vai onko? En kuitenkaan halua että Bella joutuu jumiensa kanssa käydä saman rulianssin läpi, mitä se kesällä joutui. Toisaalta kontaktiesteitä me ollaan vaan vältetty, hyvillä alku- ja loppujäähdytyksillä sekä pienillä hieronta sessioilla ollaan voitu ottaa niin hyppyjä kuin putkia. Kisatilanteen muistelu on aina yhtä mukavaa, toisaalta samalla haikeaa. Joskus toivon että voisin matkustaa ajassa taaksepäin ja kokea ne hetket uudestaan, niin onnistumiset kuin epäonnistumiset. Juosta radan läpi, nähdä koiran ilme ja palata maaliin hymy korvissa Toisaalta treenaaminen on ainakin melkein yhtä hauskaa, vaikka silloin puuttuukin se tunne mahanpohjasta. Ja se fiilis.

Toivottavasti kukaan ei saanut tätä luettuaan väärää käsitystä. Ei, kisaaminen ei ole henki ja elämä, eikä kisaaminen mene koiran terveyden edelle. Eihän me olla kisattu sitten vuoden 2010 jälkeen, eikä treenattukaan tavoitteellisesti sitten 2011 vuoden. Me ollaan treenattu koska se on hauskaa ja koska koirat rakastaa sitä. Haaveileminen on kuitenkin aina sallittua eikö totta?

"Treenit kesällä 2010"

Vanhoja agility kuvia & videoita selaillessani tajusin että me ei olla otettu mitään agilityyn liittyvää kesän treenien loputtua, ollaan keskitytty ehkä jopa vähän liikaakin rallyyn. Kaivoin kuitenkin tänään lumeen hautautuneet siivekkeet ja vedin läpi muutamat ohjauskuviot. Koirat olivat niin innoissaan päästellessään höyryjä. Saatiin vähän nollattua ajatuksia ja fiilisteltyä pitkästä aikaa sitä miten mukavaa se agility onkaan. Agility tulee aina olemaan niin mun kuin koirienkin "se laji" siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Seuraaminen - missä mennään?

Pieni tilannekatsaus tähän väliin voisi olla kohdallaan. Sain aikaiseksi videoida koirien seuraamista, jotta näkisin missä me ihan oikeasti mennään. Mä en ole koskaan vaatinut täydellistä tai tiivistä seuraamista enkä tuu vaatimaankaan. Se mitä mä vaadin seuraamisen suhteen on reipas vauhti + vierellä on seurattava suoraa. Katsekontakti on myös toivottu juttu. Me treenataan kuitenkin seuraamista iloisella asenteella, mitä onnellisemman näköinen koira on sen parempi. Toko seuraamista ei olla missään vaiheessa lähdetty tavoittelemaan, rally meiningillä siis mennään.

Nekun seuraaminen oli aika mielenkiintoisen näköistä. Oon tiennyt ettei se mitenkään hirmu suorassa seuraa, mutta video pisti kieltämättä hieman hymyilyttämään. Piiku on niin käsittämättömän innoissaan, että se ottaa välillä laukka askelia tai koheltaa jotain ihan omiaan, mutta pysyy kuitenkin tahdissa mukana.  Pakko siis kehua tähän väliin sen intoa! Suurin ongelma on kuitenkin se poikittaminen. Se seuraa ihan käsittämättömän vinossa. Etupää kulkee suunnilleen oikeaa reittiä, mutta takapää huitelee ihan missä sattuu. Oon vähän umpikujassa asian suhteen, enkä oikein tiedä miten tuota lähtis opettamaan suoremmaksi. Kenties seinää apuna käyttäen, vaiko kirja harjoituksia takapäänkin hallitsemista varten? jos jollain on vastaavia kokemuksia kertokaa ihmeessä vinkkejä! Sivulle tulon kanssa ollaan edistytty edelleen, vaikka seinä onkin ahkerassa käytössä. Toisinaan onnistuu ilman seinää, mutta aika usein se innostuessaan jää vielä liian vinoon.


Bellan seuraaminen on nyt hyvällä mallilla, tämän parempaa seuraamista siitä ei irti saa. Seuraaminen on siis tällä hetkellä lyhyesti ja ytimekkäästi: iloista. Siihen me ollaankin pyritty. Treenin suhteen otetaan rennosti; ei liikaa toistoja eikä liian pitkiä pätkiä, jotta mielenkiinto ja ennenkaikkea into & vauhti pysyy samanlaisena.

Pepin kohdalla rallytoko on vain toisinaan piristystä tylsään arkeen. Tai Pepille piristystä silloin kun se jaksaa innostua tokoilusta, se on enemmän vauhti tyyppiä. Haluan kuitenkin kirjoittaa muutaman sanan Pepinkin seuraamisesta, se nimittäin seuraa ihan käsittämättömän hyvin silloin kun sitä ei väsytä, kyllästytä tai se ei muuten vaan halua osoittaa mieltään jostain. Kunhan se vaan jaksaa keskittyä se seuraa ihan mahtavasti, tosi reippaasti ja niin päättäväisen näköisesti.

Ainiin aloiteltiin pikku siivousapureiden kanssa harjoittelemaan maton rullaamista, video tulossa kunhan saan tempun opetettua loppuun.

--
Nyt teillä lukijoilla olis mahdollisuus myös kysyä (asiallisia kysymyksiä!) ajattelin että voisin jossain vaiheessa rustailla pientä kysymyspostausta, myös erillaiset postaus ideat ovat tervetulleita!

Pää pystyyn

Oon lukenut viime päivinä muiden cavalier omistajien kokemuksia sivuäänestä ja samalla tajunnut, että ei tämä mikään maailmanloppu ole. Useimmat cavalierit, joilta sivuääni on löydetty jo varhaisessa vaiheessa ovat pystyneet elämään täysin normaalia elämää monta vuotta, myös lääkkeiden kanssa. Toivon tällä hetkellä enemmän kuin mitään muuta, että Bellankaan kohdalla sivuääni ei pahene vielä moneen moneen vuoteen. Netistä lukemieni juttujen ja mulle kirjoitettujen kommenttien voimalla pystyn ajattelemaan asiaa ilman että ahdistun tai rupean pillittämään. Vaikka toisinaan edelleen pelkäänkin.

Alku järkytyksestä toivuttua, uskallan kääntää katseen kohti helmikuisia kisoja, mistä me toivottavasti haetaan toinen hyväksytty tulos! Olin tiistaina vielä sen verran shokissa, että meinasin perua koko ilmoittautumisen, kunnes tajusin että eihän mulla oo mitään syytä lähteä sitä perumaan. Bella on täysin oma itsensä, aivan kuin viikko tai kuukausi sitten ei se oo muuttunut mitenkään, vaikka lievä sivuääni olikin tuomio. Luulen (ja toivon) ettei Bella tunne/tiedä/tajua että sen sydämmessä joku ylimääräinen ääni onkin. Mulle tää on kaikista vaikeinta. Joka tapauksessa Bella nauttii kisoista, se nauttii yhdessä olosta ja -tekemisestä, joten totta hitossa me kisataan ja treenataan (samaan tapaan kuin aina ennenkin) niin kauan kuin Bella siitä nauttii. Kisaaminen ja treenaaminen on aina ollut ja tulee aina olemaan sitä meidän yhteistä aikaa, se meidän juttu. Sen silmät, mitkä loistaa kirkkaammin kuin taivaan tähdet ja se into, mikä sen nappisilmistä näkyy saa yrittämään yhä enemmän, unohtamaan vaikkei kaikki menisi aina niin hyvin ja ennen kaikkea elämään just siinä hetkessä. vain nauttia. Bellan intoa ei kyllä voi olla ihailematta.

Käännökset vasempaan päin alkavat taas sujua, kirjasta on ollut paljon suurempi hyöty, mitä alkuun kuvittelen. Ollaan treenattu sekä kirjan kanssa, että ilman kirjaa. Kirjan nähdessään Bella syöksyy pää kolmantena jalkana, asettelee tassut nätisti kirjan päälle odottaen käänny käskyä. Ilman kirjaa käännökset sujuvat todella hyvin! Se selvästi yrittää käyttää takapäätään, onnistuen välillä erinomaisesti. Alusta aloittaminen on siis tuottanut tulosta. Nekun kanssa ollaan treenattu liikkeitä perätysten, pieni tekee niin hyvin ja innoissaan! Kaikki ALO luokan liikkeet alkaa olla Nekun kanssa hanskassa, lukuun ottamatta pieniä hiomisen kohteita. Kokeillaan treenata häiriössä ja jos Neps ei mee ihan lukkoon niin ehkä se pääsee kokeilemaan ihan oikeita isojen koirien mölli kisoja ;)


En kyennyt edelliseen postaukseen kirjoittamaan mitään Nekun & Pepin käyttäytymisestä eläinlääkärissä, ajatukset kun olivat vain ja ainoastaan Bellassa. Peppi joutui ensimmäisenä rokotettavaksi, olin hirmu tyytyväinen kun se päättikin pitää hampaat "huulien paremmalla puolella". Oikeestaan Peppi oli niin paniikissa ettei se pystynyt juuri muuta tekemään kuin tärisemään ja pitämään päätä Emmin olkapäällä. Tutkia antoi niin hyvin mitä peloissaan oleva koira nyt antaa. Yllätti kyllä, että Peppi oli koko kolmikosta se pelokkain, enpä olis ihan heti uskonut. Viime elukkälääkäri käynnillä kun se olisi mielellään vilauttanut valkoista hammasrivistöään. Se kun ei  kenenkään muun anna korviinsa koskea kuin Emmin, mikä ei sinällään oo ihme. Kuka nyt haluais ventovieraan sorkkivan kipeitä korvia?

Nekku puolestaan yllätti ihan täsyin! Bellan ollessa pöydällä tutkittavana se piippasi. Miten epäreilua Pikkuketun mielestä olikaan kun emo pääsi pöydälle, mutta hänen piti jäädä lattialle odottelemaan! Kun sitten Nekun vuoro koitti se istui nätisti pöydällä, väisteli hieman mutta kertaakaan se ei tärissyt. Rehellisesti sanottuna Neks oli tällä kertaa koko kolmikon rohkein. Kynnetkin antoi leikata, se on pistänyt niin kovasti hanttiin ettei olla saatu kuin muutama kynsi aina silloin tällöin leikattua. Ei se tietenkään vieraalle ihmiselle niin kovasti viitsinyt kampoihin laittaa. Toivottavasti nyt käyttäytyy kotona leikatessakin vähän paremmin, kun tajusi ettei siinä kuinkaan käynyt. Ihan tuttu juttu, mitä on pennusta asti tehty. Anaalirauhaset piti tosin tyhjätä jo meno matkalla. En voi olla muuta kuin ylpeä Pikkuketusta. Osaksi sen rauhallisuuteen varmaan vaikutti se, että kaikki sen "turvajoukot" oli mukana (=minä, Emmi, iskä, Bella & Peppi) joten miksi turhaan panikoida.