Sivut

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle


Ensimmäistä kertaa elämässäni musta tuntui siltä, että koko maailma romahtaa niskaan. Koko eilisen  aamupäivän olin helpottunut, tiesin että koirat saisivat pian penkikkatauti rokotteet niskoihinsa. Helpotus muuttui kuitenkin hetkessä peloksi ja miljooniksi kysymyksiksi mitkä tulvivat mieleeni.

Olin pelännyt tätä tulevaa vuotta jo jonkin aikaa, vuotta jolloin Bella täyttää kuusi. Monella cavalierilla havaitaan kuusi vuotiaina/kuuden vuoden jälkeen sydämessä sivuääni. Joka ikisellä rokotus reissulla koirien sydänten kuunteleminen on saanut mut pidättämään hengitystä, niin tälläkin kertaa. Eläinlääkäri kuunteli ja kuunteli Bellan sydäntä. Tiesin jo siinä vaiheessa, että kaikki ei voi olla kunnossa. Lääkäri oli kuullut sydämestä hyvin hyvin lievän sivuäänen, äänen jonka juuri ja juuri erotti. Pidätin kyyneleitä, olin kauhusta jäykkänä, joten kuten onnistuin kuitenkin hillitsemään itseni. Miksi juuri minun Bella? minkä takia? olisinko voinut tehdä jotain toisin estääkseni sen? Olin kieltämättä (ja olen edelleenkin) hieman shokissa. Vaikka olenkin alusta asti, siitä asti kun me päätettiin cavalieri hankkia valmistautunut siihen, että jossain vaiheessa se sivuääni voi tulla mukaan kuvioihin. Uutinen oli kuitenkin kuin isku vasten kasvoja. Se on vasta kuusi, miten se voi olla mahdollista? oli ensimmäiset ajatukseni. Ei se mikään kuolematuomio ole, mutta sillä hetkellä se tuntui siltä. Odotan edelleen, että joku tulisi ja nipistäisi mua, heräisin, kaikki olisi ollut vain pahaa unta. Niin ei kuitenkaan tapahdu. En tiedä vieläkään mitä ajatella, oikeastaan en pysty edes ajatella mitään ilman että kyyneleet täyttäisivät silmäni. Toisaalta en haluaisikkaan ajatella, se tulee kuitenkin mieleen joka kerta kun vilkaisenkin tuon pieniin onnellisiin silmiin. Kyyneleet pääsevät valloilleen yhä uudelleen ja uudelleen. Tälläkin hetkellä se kuorsaa tyytyväistä mun kainalossa, niin kuin koska tahansa.

En halua ajatella tai halua uskoa asiaa. Bella on ollut oikeastaan jo pitkän aikaa ihan parhaimmillaan, onnellisempi ja iloisempi kuin koskaan. Se juoksee lenkillä niin lujaa kuin koivistaan pääsee ja se on innostunut taas leikkimään, mitä se ei ole pariin vuoteen tehnyt. Luultavasti tän takia mun on niin vaikea käsitellä asiaa. Jollain tapaa jopa syyllistin itseäni, mutta tajusin etten asiaan olisi voinut vaikuttaa millään tavoin. Eläinlääkäri sanoi, että sivuäänen kehittymiseen "ei ole vaikuttanut" mikään, se on vain valitettava tosi asia että tällä rodulla se on aivan liian yleistä. Se tulee jos on tullakseen, siihen on hankala vaikuttaa mitenkään. Vaikka Bellalla on edelleen ylipainoa kilon verran, oli lääkäri vahvasti sitä mieltä että sivuäänen alkamisen kanssa ei ole mitään tekemistä painon kanssa. Sen sijaan jatkoa ajatellen olisi hyvä saada viimeisetkin kilot karistettua, jotta sydämen olisi mahdollisimman helppo tehdä työnsä.

Asiat ovat kuitenkin tilanteeseen nähden erittäin hyvin. Bella on täydellinen oma iloinen itsensä, "täysin" kunnossa, jatkoa ajatellen oli kuitenkin hyvä että pienen pieni sivuääni havaittiin näin varhaisessa vaiheessa ja sitä pystytään kontrolloimaan hyvin . Itse puolestani en ole vielä pystynyt hyväksyä tosi asioita, mutta kaikki ajallaan. Tuo koira on vaan niin pirun rakas, aivan liian tärkeä. Sanat eivät todellakaan riitä kuvaamaan sitä, miten paljon mä tota koiraa rakastan ja miten paljon mä siitä välitän. Ei sitä turhaan sanota, että koira on ihmisen paras ystävä. Vähemmästäkin sitä huolestuu, minä joka pillitin jo siitä kun Bella veti pentuna heinän kurkkuunsa, tai kun se rupes aristamaan jalkaansa. Kun koirista on kyse ylireagoin toisinaan ja pahasti.

Me jatketaan kuitenkin ihan normaalia elämää harrastuksineen päivineen!

Mietin kauan julkaisenko edes koko postausta, mutta kai tää omalla tavallaan auttaa mua selvittämään asian. Kyyneliltä ei vältytty tätäkään tekstiä kirjoittaessa, mutta kyllä se siitä kunhan tokenen alku järkytyksestä.

12 kommenttia:

  1. Kurja uutinen!

    Itse koin samanlaisia tunteita kun 3w koirallani todettiin silmissä niin pahoja ongelmia, että vaihtoehtoina oli iso leikkaus tai lopetus. Itkin monta päivää, että miksi juuri minun koira ja olisinko voinut estää sen.
    Leikkaus onneksi onnistui ja koira on kunnossa.
    Eli yritä pitää pää pystyssä, vaikka se vaikeaa onkin. Voimia:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kurja juttu, onneksi teidän kohdalla leikkaus kuitenkin onnistui!:)

      Poista
  2. Sanilla kans kevään aikana rokotukset edessä ja sydän kuunnellaan siinä samalla... Se on kieltämättä yhtä hengen pidättämistä kaikki eläinlääkärireissut :( Kovasti tsemppiä sinne teidän suuntaan!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! niinhän se on:( pidetään peukut pystyssä et Sanilla ei oo mitään! Toisaalta oon osittain huojentunut et se tuli tässä vaiheessa ilme. Ilman tota penikkatauti "epidemiaa" se oltais viety rokotuksille vasta lokakuussa.

      Poista
  3. Voi itku! Muistan niin hyvin, sen päivän kun meijänkin cavalierilla 5 vuoden ikäisenä todettiin sydänvika! Se oli ihan kauheeta ja samallahan sai agikin jäädä pois, mutta ihan tavallista elämäähän se eli 4 vuotta (melkein 5 vuotta) sydämensä kanssa. Mutta kyllä sen kanssa pärjää!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että teidän cavalier pystyi elämään noin kauan ihan tavallista elämää! kaikki on siihen asti tilanteeseen nähden oikein hyvin kun koira pystyy elämään täysillä, tavallista koiran elämää.

      Poista
  4. Voi että ;(
    Syksyllä 2012 Rokilla todettiin lievä lonkkavika oikeessa takajalassa. Mä en päässy mukaan eläinlääkäriin koulun takia, mutta mä olin niin kauhuissani - vaikka se oli vaan pieni huoli... Roki sai lääkityksen, millä sitä ei tarvinnu lopettaa, luojalle iso kiitos :) Mä en todellakaan tiedä mitä tapahtuu, jos Roki jättäis elämänsä tässä ja nyt. Ei, mä varmaan kuolisin itsekin. Koira, joka on samalla ystävä ja perheenjäsen... se sattuu, jos se viedään pois. Mun oma koira kuoli ilman, että mä sain tietää siitä (se asu äidin luona). Mä sain tietää siitä vasta kuukausia myöhemmin, ja se koira oli mun elämäni ;(
    Aivan hirveää... Mut toivotaan, että Bella elää onnellisena vielä ainakin viiden vuoden päähän :) Voimahali sulle ja Bellalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sullakin ikäviä kokemuksia! kiitoksia paljon! Tällä hetkellä tilanne on tosiaan olosuhteisiin nähden hyvä, sivuääni havaittiin niin varhaisessa vaiheessa että sitä pystytään kontrolloimaan nyt hyvin.

      Poista
  5. Kauheaa, mutta anna koiran elää täysillä niin kauan kuin se suinkin voi! Meillä edellinen ajokoira meni hyvin hitaasti huonoon kuntoon, ja oli loppuun asti pirteä. Läkkeet auttoivat paljon, mutteivat metsäkoiran kohdalla sen vertaa, että oltaisiin enää metsälle päästy. :( Kaisa jouduttiin lopettamaan 5v 5kk ikäisenä, mutta onneksi se pääsi vaivoista kärsimättä :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, mähän olin tosta alus niin järkyttynyt et olin jo perumassa meidän helmikuisen rallytoko kisat mut sit tajusin et mitä ihmettä mä oon tekemässä, Bella voi todella hyvin eikä se ulkoisesti oo mitenkään huonossa kunnossa, päin vastoin. Joten miksipä lopettaa harrastus "ilman syytä" vieläpä kun Bella nauttii niin paljon!:)

      Voi, että.. Onneks Kaisan ei kuitenkaan tarvinnut enää kärsiä!

      Poista
  6. Toi tunne on kyllä ihan hirveä kun se e-lääkäri vain kuuntelee ja kuuntelee ja sit on itse jo ihan varma, että siellä pumpussa on jokin vialla. Alkujärkytys oli kyllä meilläkin aika iso, mutta ei sitä asiaa loppujen lopuksi huomaa arjen keskellä ollenkaan. Tuo sydänääni on varmaan meidän Jessen huolista kaikista pienin... Se todettiin Jessellä jo kaksi vuotta sitten ja se ei ole pahentunut ollenkaan, joten ei tarvi huolehtia turhaan. Minäkin tiedän monta cavalieriä joilla on ollut sivuääni koko elämän, mutta ei ole vaikuttanut ollenkaan tai lääkitys on tullut kehiin vasta ihan seniorivuosina. Joten luultavasti ei tule Bellallakaan olemaan mikään kovin radikaali muutos sen elämässä. :)

    VastaaPoista
  7. Huomasin vasta nyt tämän uutisen, harmittavaa, mutta ei tosiaan lopun alkua. Bellan äitihän sai myös 6 vuotiaana sivuäänen ja 2 vuotta mentiin ilman lääkkeitä, vasta tänä kesänä aloitettiin lääkkeet kun aina aktiivisen Roosan energiatasot rupesi olemaan heikot ja koira ei palautunut kevyeltäkään lenkiltä normaalisti. Nyt 2 kk lääkityksen jälkeen kaikki on mallillaan ja hammaskiven poistostakin koira palautui todella nopeasti. Vielä viime kesänähän tuo mummocavalier juoksi 15 km lenkkejä vyöllä, ja edelleen juoksuvyö saa vanhan rouvan sekoamaan

    VastaaPoista