Sivut

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Pepin punainen pallo

Peppi sai lauantaiselta Sjoen reissulta uuden pallon! Pallohirmu oli enemmän kuin mielissään tästä tuliaisesta. Pallon naruosat tuottivat ensin kummastusta, mutta aika pian se oivalsi niiden idean. Ne olikin kirpun mielestä mitä mahtavimpia härpäkkeitä retuutusta varten ja jos ei hampailla saanut pallosta otetta, narut toimivat sitäkin paremmin pallon kuljettamiseen.

Rally juttuja ollaan treenattu jonkin verran. Nekulta sujuu nyt kiertäminen oikein mallikkaasti. Ollaan myös saatu istu, kierrä koiran ympäri kyltti kuntoon. Bella on ollut taas vaihteeksi ihan huippu vireessä, lukuun ottamatta sunnuntaita kun neitiä ei oikein kiinnostanut pätkääkään. Pistin sen kuitenkin väsymyksen ja kireyden piikkiin. Pitäis vissiin tytölle varailla taas hierojalle aikaa.. Eilen saatiin kuitenkin huippu treenit aikaan Bellan kans, Nekun ja Pepin ollessa lenkillä. Tii oli ihan täpinöissään. Seuraamises ehkä jopa turhankin, kun meinas ruveta edistämään, mut en valita! Parempi et se seuraa, kuin laamailee.

2 kommenttia:

  1. Ää kaikki kuvat täällä blogissa on aivan upeita :D Mitähän kuvauskalustoa sulta löytyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia!:) Mulla on runkona canon eos 1000d ja objektiiveja löytyy sitten: canonin 18-55mm kit, canonin 55-250mm, canonin 50mm f/1.8 ja canonin 70-200mm f4L.. kaks viimeisimpää nykyään vaan pääasias käytössä:)

      Poista