Sivut

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Tasan kaksi vuotta sitten...

..tupsahti maailmaan tuo pieni punainen cavalieria muistuttava otus, joka paremmin tunnetaan nimillä: Nekku, neks, neponen, nepo, neppo, kettu, pikku ystävä, niks, kirppu, rotta, neetu, nepojee, pikkunen...jne Päivääkään en eletystä ajasta tuon kans vaihtaisi pois, vaikka välillä se onkin aiheuttanut niitä harmaita hiuksia (kukapa ei olisi) mutta yhdessä kuljettu matka on korvaamaton. Melkein kaksi yhteistä vuotta on pitänyt sisällään kaikkea hauskaa ja vähemmän hauskaa, jännitystä ja ehkä hitusen draamaa..


Kaikki alkoi siis tasan kaksi vuotta sitten (tarkalleen ottaen yli kaksi) kun otimme kasvattajaan yhteyttä Bellan äidin pentueen merkeissä. 18.12.2009 syntyivät sitten pienet ruby lapset ja onneksemme narttuja oli niin paljon, että meille riitti yksi pieni punainen otus <3
kuva: kennel Rosdiwa´s !

Neksneks on ihan huippu hurtta kaikkine ominaisuuksineen se on just passeli perheemme jatkoksi. Vaikkei noi isommat sitä varmasti myöntäisi on ne myös nauttineet tuon pikku cavalierin tulosta. Bella ja Nekku on ihan ylimpiä ystäviä, vaikka Nekun pentuaikoina Bella ei huolinutkaan tuota kuin nukkuma kaveriksi. Nekku tykkää seurata Bellaa ja tehdä samoja juttuja kuin Bella. Nekun mielestä kuitenkin ehdottomasti huipuin juttu on kun pääsee siskon viereen nukkumaan, joskus nukkuvat päällekkäin, joskus toistensa kainaloissa. Vaikka tuo pieni onkin joskus koetellut Bellan hermoja varmasti monen kertaa on ne silti hyvät ystävät. Bella on vähän kuin Nekun äiti, se on sille turva ja tuki.
 Peppi oli aluksi vähän ihmeissään kun tuo pieni rottaa muistuttava cavalier tuli taloon, Bellallehan tää oli jo tuttu juttu. Mutta ei siinä kauaa mennyt kun ne jo leikkivät vetoleikkejä, Peppi antoi Nekun roikkua sen korvissa, "kissa & hiiri" leikki oli myös kovassa suosiossa. Nykyäänkin Peppi on Nekulle sellanen leikkikaveri, Bellan leikit kun on liian rajuja pienelle ja Peppi taas ei tykkää että sen vieressä nukkuu joku, joten Bella ja Peppi jakoivat sitten "hoito" tehtävät siten että Peppi hoitaa pennun leikittämisen ja Bella antaa puolestaan tulla viereensä.


Nekku on tosi ihana koira, vaikka siltä löytyykin jotain ei niin mukavia tapoja. On se vaan niin ettei tuosta pikku kirpusta voi olla pitämättä.Olen todella kiitollinen, että juuri me saimme tämän ruby hauvan. Kaks vuotta on mennyt kuin siivillä, justhan se nukku mun kaulanpäällä ja nyt mahtuu enää vain kainaloon. Mulle toi tulee aina olemaan se meidän perheen pikkuinen. <3

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ RAKAS!
Synttäreitä juhlistettiin kakun ja parin lahjan kanssa. Nekku rakasti sen lahjoja, Annukka osti Nekulle uuden raatolelun kun se meni ja hukkas edellisen eikä enää muista minne sen jätti.. sekä tietysti paaaaljon kindermunia(=nekun rakkaus)jotka sisälsivät kukin pienen yllätyksen;)




 synttäri onnittelut myös muille drinkki pentueen hauvoille!

4 kommenttia: