Vesikirpun metsästäjä

Silmän kantamattomiin vettä, hiekkaa, huojuvia heiniä ja suuria aaltoja, jotka paiskautuvat päin vedestä pilkottavia kiviä. Pienen vesikirpun metsästäjän unelmapaikka.

Mulla on ehdottomasti maailman rohkein pieni vesikirpun metsästäjä! Hassua ajatella, että se on ihan oikeasti vesipeto, oikeastaan meripeto. Valtava meri on se pienen koiran juttu. Pitkä hiekkaranta, monia kymmeniä metriä matalaa vettä, erikokoisia lätäköitä ja hiekkasärkkiä, kasveja, kiviä(!!), aaltoja ja merikirppuja!

Nekku on tainnut vihdoin löytää sen oman juttunsa, se on meritutkija. Siihen ei vaadita kuin vähän pienen koiran hassua mielikuvitusta ja jännittäviä uusia asioita, hitusen myös rohkeutta. Ja mikä parasta sen voi tehdä yksin, ihan kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa ilman stressattavia asioita. Oikeastaan se taitaa tykätä vettäkin enemmän niistä jännistä jutuista, mitä sieltä merestä löytyy.

Sen sijaan, että meri on ihan uskomattoman jännittävä ja hieno paikka on järvi sen rinnalla tylsä, pieni, nopeasti syvenevä, tyyni lätäkkö, jossa ei ole kiven kiveä (Siimahäntä on ihan hulluna pieniin, suuriin ja keskikokoisiin kiviin). Pikkukoira ei vain jaksa innostua niin tylsästä paikasta, ei sitten millään. Kun on jostain niin suuresta ja jännittävästä aloittanut kuin meri, niin miksi tyytyä vähempään? Niin, ei miksikään. Toivotaan kuitenkin, että viikon mittainen mökkiloma järven rannalla, heinäkuun lopussa auttaisi pikkukoiraa innostumaan myös järvestä.

Nekku pääsi eilen storsandille, meren rannalle metsästämään merikirppuja. Metsästäjän harmiksi kaikki super hauskat kivet ja heinät olivat peittyneet nousuveden alle. Onneksi sieltä täältä löytyi kuitenkin pieniä heinänkorsia, kiviä ja levää sitäkin enemmän.

Siimahännän mielestä oli hurjan hauskaa kuivatella hiekassa. Näky oli vähintäänkin koominen kun se upotti koko naamansa kerta toisensa jälkeen hiekkaan, yhä uudelleen ja uudelleen. Kieltoni kaikuivat kuin kuuroille korville.. kuurohan se siinä vaiheessa taisikin olla. Mutta ai että se tykkäsi!

Bella oli varsin topakka potkiessaan hiekkaa ja ulvoessaan, yrittäessään saada mut takaisin rantaan. Taisi pieni kateus iskeä, kun mamma lähti Siimahännän ja namien kanssa hieman kauemmaksi veteen. Bella oli kuitenkin päättänyt jo valmiiksi, että hän ei kasta varvastakaan. Peppi tyytyi seurailemaan sivusta, pyhkeen päällä loikoillen.