Aurinko laski aikoja sitten

Tein reilu kuukausi sitten vaikean päätöksen kun luovuin meidän agility treenipaikasta, tuntuu jotenkin niin lopulliselta ajatella että meillä ei ole enää treenipaikkaa. Vaikka me ei käyty talven aikana treenaamassa kertaakaan meillä oli silti paikka seurassa, paikka treeneihin. Musta tuntui ettei meille ollut sopivaa ryhmää tarjolla missä oltais voitu hömppäliidellä ihan vapaasti, sen takia jätin sitten paikan lunastamatta
Toisinaan on hauska kiusata itseään ja muistella niitä lukuisia onnistuneita kisoja, me ollaan niin mahtava tiimi. Meillä ei ole Bellan kanssa takana yksiäkään epäonnistuneita kisoja vaikka muutama hieno hylly löytyykin listalta.Joka ikisen kisan jälkeen me ollaan poistuttu radalta hymyssä suin. Nämä on niitä muistoja, mistä mä pidän kiinni ja lujaa. Agility on laji, josta ei todellakaan pysty päästää irti. Laji, joka vei sekä mun että koiran sydämen mennessään ja laji joka tulee aina olemaan se hauskin.
Näin ollen me ei kesällä ainakaan hömppäliidellä LAKKEn piireissä, elättelen kuitenkin toiveita että me päästäisiin muutaman kerran liitelemään vaikkapa kauhavan kentälle. Lisäksi multa löytyy omasta takaa kaksin kappalein hyppyjä ja putki, joilla on mukava pitää hauskaa silloin tällöin ja muistutella mieleen erillaisia ohjauskuvioita. Vaikka Peppi ja Emmikään ei (luultavasti) kesän aikana tule ohjatuissa treenaamaan, toivon mukaan ne starttaa silti epiksissä. Katsellaan kesän jälkeen tilanne uudelleen, ehkä silloin on asiat toisin?:)
Hypeltiinkin tänään tyttöjen kanssa taas pitkästä aikaa. Nekku oli ihan täpinöissään ja veti muutamat spurtit edestakaisin, eikä ihmekkään kun on joutunut olemaan sohvaperunana tassun takia. Nekku on kehittynyt ihan hirveästi. Aijemmin se juoksi tosi usein toisen esteen ohi tai kaartoi nami käteen kiinni / muuten vain yritti taklata mut. Tänään se hyppelehti hienosti, eikä kertaakaan väistänyt aitoja. Paikalla olo tuottaa tosin edelleen vaikeuksia.
Bellakin sai hypätä muutaman kerran leppoisia 5cm korkuisia esteitä, juoksujen takia neiti oli kuitenkin vähän omisaa maailmoissaan. Kuvissa on kuitenkin harvinaisen onnellisen näköisiä lieroja, ainakin ilmeistä päätellen. Treenailtiin Bellan kanssa sitten vielä muutamaa temppua mm. käden alta kurkkaamista joka onnistui ihan super hienosti!
Nautittiin hetki auringon laskusta, ja sain kuin sainkin mustasta sähikäisestä kuvan tiara päässä! Peppi tosin on varsin tympääntyneen näköinen ja ihan syystä!