Sivut

lauantai 3. marraskuuta 2012

Treenisuunnitelma & Seinäjoki kv

Ajattelin että voisin listailla muutaman asian, jotka ois hyvä saada hanskaan ennen joulukuisia kisoja. Pyritään treenailemaan muutamaan kertaan viikossa ihan kunnolla ja vähintään joka toinen päivä jotain pieniä juttuja, kuten yksittäisiä kylttejä ekstra palkalla.

  • Namit ois tosiaan ihan jees saada pois. Hyvällä mallilla jo ollaan, vielä kun sais sen kiinnostuksen pysymään koko radan ajan
  • Edessä isuminen jää vielä usein hieman liian vinoksi, siihen siis lisää tarkkuutta
  • Mun on opittava kulkemaan enemmän selkä suorassa ja reippaammin!
  • Sivulletulon kanssa lisää tarkkuutta, etten palkkaa liian vinosta perusasennosta

Eiköhän tuossa oo jo tarpeeksi tekemistä kahdeksi kuukaudeksi. Lisäksi treenaaminen tehdään koiran ehdoilla, ei siis liikaa toistoja, jotta homma pysyy hauskana. Eikä sillä niin väliä, vaikkei listan asiat oiskaan ihan täysin kunnossa ennen kisoja. Ajattelin olla kerrankin järkevä ja olla stressaamatta turhaan (katotaan sit muutama viikko ennen kisoja, et pystynkö ;)), kaikki kyllä menee omalla painollaan, jos on mennäkseen.

Eilen faunattaresta ja minimanista tarttui mukaan muutamat makupalat. Faunattaresta nappasin Applawsin natural nameja, jotka olivat kyllä hintavia verrattuna määrään. 30 gramman pakkaus maksoi 2,95, mutta ajattelin nyt kuitenkin kokeeksi ostaa. Tänään sit piti heti aamusta testata nameja ja niin kuin vähän arvelinkin niin ne maittoi paremmin kuin hyvin! Taidankin tietää mitä nameja mä ostan kisoihin ;) Koska noi on niin älyttömän kalliita ja maistuu koiralle super hyvin ajattelinkin, että niitä pitää käyttää vain kisatilanteissa sekä treenatessa ilman namia, kun lopussa tarvitaan super hyvä palkka.  Normi treenauksessa tällä hetkellä käytössä Well Done riista tikut.
Minimanista nappasin vielä mukaani kanafileitä sekä testiksi pakastekuivattuja kana herkkuja. Pakastekuivatut herkut oli ainakin koirille vähän pettymys. Vaikka Bellalle laskeekin kaikki, niin kauan se nameja haisteli ennenkuin uskaltui maistamaan. Nekkukin nyrpisti kuonoansa, mutta lopulta uteliaisuus vei voiton ja Pikkis rohkeni maistamaan. Ei siis käyneet meillä oikein kaupaksi. Tosin kelleppä nyt kelpaiskaan pakastekuivatut namit kun just ennen niitä saanut tuoreita nameja ;)

Mun oli aivan pakko ostaa Bellalle tommonen princess ruusuke uupuneen BIS JH ruusukkeen tilalle

Viime viikon sunnuntai vietettiin Seinäjoella kansainvälisen koiranäyttelyn merkeissä. Mä tosiaan kisasin viimeisen virallisen junnu kisani, hiukan haikee fiilis et tässäkö se nyt sitten oli? Mut kai siihen osaansa kehän reunalla tottuu pikku hiljaa... Kunhan saan aikaiseksi niin junnuilusta tulossa kyllä vielä ihan erillinen postaus.

Mulla oli pm-kisassa kisakaverina Tallitontun Yvo, tutummin siis Jaffa. Jaffa oli oikein mukava kisakaveri, vaikka olikin kovasti omistajansa perään, siitä huolimatta sain sen kuitenkin esiintymään ihan hyvin ja yllätyksekseni päästiin kuitenkin jatkoon. Pidemmälle emme kuitenkaan päässeet, enkä kyllä ihmettelekkään, kun mokailin muutamassa jutussa:) Tuomarilta sain palautteena että koira oli kuulemma koko porukasta haastavin, mut sain sen silti hyvin esiintymään & kohtelin koiraa todella nätisti. Erityisesti tuomari tykkäs siitä kun Jaffa rupes yhdellä sivulla vähän vetämään niin mä sitten pysähdyin, rauhoittelin koiraa ja vasta sitten jatkettiin matkaa. Kuulemma usein näkee sitä et koiraa vaan yritetään kiskoa yms. 

Junnu kehät venyi todella pitkiksi, joten mulla oli hyvin aikaa treenailla B.n kans sivussa vähän rally juttuja. Bella oli ihmeen rennosti hallissa, vaikka ahdasta olikin. Rally juttuja treenatessa se oli ihan huippu! Seuraaminen oli aivan mahtavaa niin vauhdiltaan kuin kontaktiltaan. Edelleen se on väljää, mutta tällä hetkellä sillä ei oo mulle kovinkaan suurta merkitystä. Kaikkein parasta oli kuiteskin se, miten rennosti se pystyi olla ja nautti tekemisestä ihan täysin. Nyt on siis testattu treenaaminen isossa häiriössä (ja kaikuvassa hallissa) joten ei pitäis olla kisoiskaan ongelmaa ja mun ei tarvi jännittää, miten se kulkee vieraassa paikassa. Täytyy vaan varata hyvin aikaa, että se kerkee tottua ääniin ja hajuihin.

Vanhempia oli yhteensä 43, joten meidät jaettiin 10 hengen ryhmiin ja me oltiin viimeses ryhmäs. Saatiin  siis odotella vielä vähän lisää. Meidän visiitti kehässä jäi kuitenkin harmillisen lyhyeksi. Bella rupes nimittäin yllätys yllätys ontumaan. Sillä on ilmeisesti selässä taas joku jumi :/ käytiin sit pöydän kautta, jossa tuomari totes saman että koira ontuu ja lähdettiin sit saman tien kehästä pois. Eniten mua harmittaa täs se, että en huomannut et se ois ontunut kehän ulkopuolella tai kun treenailtiin rally-tokoa ennen kehän alkua. Emmikin sanoi, ettei se huomannut mitään siinä kun me treenailtiin, mutta kehäs se kuulemma ontu tosi selvästi. Jos se ois ontunut jo silloon kun treenattiin me oltais voitu suoraa lähtiä  kotia (eikä ois tarvinnut ootella montaa tuntia) tai mä oisin voinut etsiä lainakoiran. Ei tosin ollut ensimmäinen kerta kun se aloittaa ontumaan yht'äkkiää, joten ei toi sinällään tullut yllätyksenä.

Varailen nyt tuolle hierojalle ajan. Oon myös miettinyt jos sitä kävis näyttämäs osteopaatille tai elukkalääkärillä. Eilen nimittäin kun silittelin sitä koko selän matkalta niin tunsin sen selässä yhden kohdan, joka oli muuta selkää lämpöisempi. Tosin voihan se johtua siitäkin et se oli nukkunut jotenkin hassus asennos niin et se kohta oli lämmenny. Lähdin kuitenkin tunnustelemaan selkää siitä kohtaa vähän enemmän ja yhdessä kohtaa se rupes sitten sillee jännästi nykimään niitä lihaksia, tiedä sitten oliko se vain ilkeän tuntuista vai oikeasti kipeä. Noh turha lähteä arvuuttelemaan hierojallahan se viimeistään selviää. Toivottavastti nyt ei kuitenkaan mitään jumia pahempaa olisi. Ton ontumisen lisäksi se on tosiaan ruvennut taas peitsailemaan hirmu paljon ja nouseminen on jäykkää, joten nekin viittaisi jumiin.

Nekku on edelleen valeraskaana, mutta pikku hiljaa alkaa helpottamaan ja treenailtiin sen kans pikku juttuja onnistuneesti. Voiton puolella siis ollaan. Peppi puolestaan on kovin harmissaan lumien sulamisesta kun ei oo enää mitään mihin vois päätään hinkata :)

2 kommenttia:

  1. Mene ihmeessä sinne osteopaatille tai fyssarille, se on suurinpiirtein saman hintainenkin kuin hieroja! Ja kannattaa kyllä varmaan kuvauttaakin se selkä. Kuulostaa siltä että Bellalla ois häikkää nikamissa, eikä niinkään lihaksissa. En tosin tiedä mitä hieroja on sanonut teille, mutta Maxilla oli samantyyppistä oireilua joka lakkasi fysioterapian jälkeen. ;)

    Ja tuo värinä taitaa johtua "Triggerpisteestä", eli lihaksessa on kohta johon on kertynyt tavallista enemmän kuon-aineita ja kun siitä kohtaa painaa se kipu leviää koko lihakseen. Mulle annettiin ainakin neuvoksi painella niitä kohtia että lihas rentoutuu. Voi johtua liikunnasta tai liikkumattomuudesta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyypä sinne soitella ja kysellä vapaata aikaa:) Kuvauttaminenkin tosiaan mielessä käynyt, mut josko sitä ensin käyttäis tuolla osteopaatilla ja sit kattois jatkoa. Mua kun hirvittää nois kuvauksis se rauhoittaminen/nukuttaminen sen verta etten mielelläni heti ensimmäisenä kuvattavaksi veisi :D

      Ahaa, se johtuu semmosesta.

      Poista