Sivut

lauantai 29. tammikuuta 2011

Kevättä ilmassa


Ah, ihanaa nyt on ollut jo kaksi päivää lämmintä. (+2 astetta) Vettäkin on satanut ihan kiitettävästi.
Nekku tykkää hirveesti, kun ei tassuja palele ja ei tarvi olla puku päällä.

Näin lauantain kunniaksi päätettiin lähteä vähän pidemmälle lenkille, kun sää oli hyvä. Lukuun ottamatta liukkaita teitä. Mentiin ensin rakennukselle, jossa koirat saivat sitten leikkiä mielin määrin. Nekku ravas kuin hullu samalla tappaen synttärilahjaksi saamaansa sorsaa. (jolta muuten kaulasta jo tursuaa täytteet pihalle. ;) ) Juotettiin koirat ja jatkettiin sitten matkaa metsätielle. Siellä oli ihan älyttömän liukasta, mutta hengissä selvittiin. ;) Nyt täällä onkin kolme väsynyttä lieroa.

Eilen vietiin koirat metsäpolulle, jossa oli mennyt moottorikelkka. Päästin sitten Bellan irti, Nekku & Peppi saivat pysytellä hihnoissa. Nekku kun on vielä kovin arvaamaton, samoin kuin Peppi. peppi kylläkin pääsi sitten lopus hetkeksi irti. Tänään olisi tarkoitus mennä sinne vielä kauemmaksi aikaa juoksuttamaan koiria.

Blogi sai jälleen uuden ulkoasun. Otsikkokuvan olen muuten itse muokannut, mutta fontin lisäämisestä kiitos kuuluu Aapon omistajalle! Rakentavaa palautetta ulkoasusta saa antaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti