Huhtikuun ensimmäinen

En tiedä koska mulla olisi ollut niin kivaa, kuin maanantaina oli kiertäessäni Dellan kanssa kehää ympäri. Hassua, että pelkkä kehän kiertäminen ja koiran seisottaminen voi olla niin tavattoman mukavaa. Ehkä se on se sujuva yhteistyö, joka tekee kaikesta parempaa. Vaikka mulla onkin kehässä aika ajoin todella outo tunne, kun narunpäässä ei olekaan se tuttu ja turvallinen läskitassu, se jonka kanssa kaikki sujui, ja se jonka tunsin hännästä kuononpäähän. Mä olen kuitenkin onnellinen, että voin nauttia kehässä olosta Dellan kanssa samalla tavalla kuin ennenkin nautin.

Pikkukoira tassutteli Lapuan pentumätsärissä 28 pienen pennun joukosta sinisten nauhan saaneiden toiselle sijalle. Ei siinä paljon sijoitus enää hymyä nostattanut, kun fiilis oli jo pelkästä kehässä ravaamisesta ihan huipussaan. Della taisi nauttia kehässä olosta aivan yhtä paljon kuin minäkin, vaikka pöytä onkin sen mielestä edelleen maailman kammottavin juttu.

Agilityn ollessa tauolla me ollaan pystytty keskittymään täysin rally-tokoon. Takana on kahdet onnistuneet treenit ja lukuisat olkkari harjoitukset. Sunnuntaina on luvassa koulutuspäivä ja ensi viikolla ensimmäiset epäviralliset kisat. En todellakaan tiedä, mitä ajattelin ilmoittaessani Dellan mölli luokkaan, mutta niin vain tein :D Kai me mennään vain pitämään vähän hauskaa ja hassuttelemaan, toivoen, että pikkukoira ei paineistu kisatilanteesta liikaa.

Dellan kanssa on jotenkin tosi ihmeellistä treenata, sillä rally-toko oli se mun ja Bellan juttu. Bellan kuolemasta on yli puolitoista vuotta ja meidän viimeisestä yhteisestä rallykisasta pian kaksi vuotta. Siitä huolimatta mä meinaan välillä pyytää Dellalta aivan liian vaikeita juttuja tai sellaisia tehtäviä, joita me ei olla koskaan edes harjoiteltu. Käskyt vain tulevat sieltä takaraivosta, kunnes mieli tajuaa, että Della ei ole koskaan kuullutkaan moista sanaa. Mutta ihan hyvin meillä menee, ainakin silloin, kun ohjaaja tajuaa pyytää oikeita ja opeteltuja asioita.