Ne ovat parempia kuin ihmiset koska ne tietävät sen mutta eivät kerro

Me ollaan viime päivien aikana ulkoiltu ja ulkoilutettu kameraa, haaveiltu uudesta rungosta, treenailtu, harjoiteltu uusia temppuja ja nautittu auringon paisteesta, keväästä, lämpöisistä keleistä ja pitkistä lenkeistä!   Allekirjoittanut on myös murehtinut ja pohtinut mikä pikku Neepun tassua vaivaa, eläinlääkärille varattiin aika reilu viikon päähän. Jos ontuminen ei siihen mennessä ole lakannut, niin toivottavasti viimeistään silloin ontumiselle löytyy syy. Kunhan Nekun tassu saadaan kuntoon aiheesta tulossa varmasti ihan oma postauksensa.

Koiran hymy on sen hännässä

Voi sitä hännän heilutuksen määrää, kun kaivoin hypyt esiin! Mikään ei ole yhtä palkitsevaa, eikä mikään saa niin hyvälle tuulelle, kuin se katse mikä jokaisella koiralla oli. Katse, josta huokuu intoa, iloa, positiivistä asennetta ja tekemisen halua. Sen katseen takia me treenataan, harrastetaan ylipäätään mitään. Ne iloiset silmät muistutti mua taas siitä, minkä takia me aikoinaan aloitettiin harrastamaan ja minkä takia me harrastetaan. Se on tän koko jutun ydin, ilosta ratkeavat pikkukoirat. Ne ei välitä vaikka ohjauskuviot ei onnistu eikä siitä, että ohjaaja sekoilee jalkansa solmuun, ne nauttii  juoksemisesta ja yhdessä tekemisestä.
Mun mielestä jokaisen pitäis muistaa pitää mielessä minkä takia sen koiran kanssa harrastetaan ja mitä varten. Liian usein treenataan verenmaku suussa ja palkinnon kuvat silmissä. Me treenataan sen katseen takia.

Hömppäilyä

Mua on taas näin kevään tullen puraissut harrastuskärpänen, ehkä tarkemmin kisakärpänen. Koko alkuvuoden oon yrittänyt vältellä parhaani mukaan kaikkea, mikä liittyy agilityyn perjaatteella poissa silmistä, poissa mielestä. Enää en pystynyt pitämään näppejäni erossa vaan muutaman klikkailun jälkeen löysin itseni katselemasta lähiseudun epävirallisia ja samalla se haikeus ja kaipuu agilitykentille palasi. Eikä tätä agilityfiilistä oo helpottanut yhtään cruftsin live lähetykset. Kiusaan itseäni ajatuksella: ehkä me vielä joskus, edes kerran päästäis starttaamaan Bellan kanssa. Vaikka sitten hyppy-putki luokassa. Musta tuntuu väärältä ajatella koko asiaa, toisaalta Bellan selkä on ollut nyt hyvän tovin kunnossa eikä jumeja ole ilmaantunut. Joten ehkä voin suoda itselleni ainakin haaveilun ilon. Onneksi hallikausi lähenee loppuaan ja kevät/kesä kausi tekee tulojaan. Me päästään Bellan kans hömppä liitelemään, Emmi ja Peppi toivon mukaan treenaa hitusen tavoitteellisemmin. Ainakin mä oon näin suunnitellut ;) Maltan tuskin odottaa meidän hömppä liitelyjä, mikäpä sen parempaa kun voi treenata sinnepäin pitäen vain hirmu hauskaa. Bella nauttii ja mä nautin!

Rally-tokon osalta mulla on hirmuinen treeni into. Kun me ei agilityä voida treenata niin me treenataan sitten rallya! Kisoja oon kovasti yrittänyt etsiä, vaan ei lähialueelta tunnu löytyvän yhden yhtä, mikä tietysti latistaa intoa treenata tavoitteellisesti, joten me ollaan hömppä treenailtu! Näin tarkemmin ajateltuna me treenataan harvoin ihan tosissaan. Useinmiten tehdään hauskoja liikkeitä perä jälkeen ja vaikka ei aina menis ihan nappiin ei se haittaa. Alokkaan liikkeet on jo niin hanskassa (paitsi se maasta nouseminen) ettei niitä jaksa niin tosissaan treenata. Ajattelin kuitenkin, että voitais pikku hiljaa alkaa käymään läpi myös AVOn liikkeitä. Täytyy kuitenkin toivoa, että päästäis ennen kesää kisoihin ja saatais se viimeinen hyväksytty alosta.

Nekun kanssa ollaan myös hömppäilty. Piiku yllätti mut ihan täysin tehdessään vasemmat käännökset ja takaa kiertämiset täydellisesti. Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen kun se onnistui! Vielä viimeksi varsinkin käännösten kanssa oli ongelmaa, mutta nyt se kääntyi niin kuin ois aina osannut. Ehkä se tykkää esittää välillä vähän tyhmempää, mitä se on.

Musta tuntuu että oon kirjotellut Pepin tekemisistä ihan hirmu vähän, liian vähän. Mutta tosiasiahan se on, että neidin kanssa ei talven aikana oo tavoitteellisesti treenattu. Rally juttuja leikkimieles ja temppuja silloin tällöin, aina kun Peppiä kiinnostaa. Toisinaan sitä kiinnostaa paljon, toisinaan ei ollenkaan. Mutta jahka Agilityn kevät/kesä kausi strattaa niin saadaan Pepinkin elämään vähän lisää tavoitteita. Toivon että Peppi & Emmi starttais tänä vuonna edes epiksis. Kontaktit kun ei edelleenkään oo niitä Pepin juttuja. Vaikka mistäpä sitä tietää, jos tämä pitkä tauko en tehnyt vain hyvää ja Peppi olis ihan uudella asenteella matkassa, ainahan sitä voi toivoa :D Ensimmäinen kerta kun ollaan pysytty näin kauan erossa agilitystä, mikä näkyy ainakin mussa hirmu paljon. Radalle hömppäilemään kun on jo hirvittävän kova hinku. Luulenpa, että Bella ja Peppi on yhtä innoissaan kun sitten vihdoin pääsevät kentälle.

Nekun tassu on ollut esteenä niin kunnon treenaamiselle, kuin lenkkeilylle. Muistaakseni viime vuoden puolella kirjoittelin Nekun ontumisesta, joka kuitenkin silloin meni ohi tulehduskipulääkkeillä. Nekku on kuitenkin aloittanut taas oikean etusen ontumisen. Soiteltiin eläinlääkärin kanssa ja saatiin toinen lääkekuuri, jota Neps on syönyt pian kaksi viikkoa, siitä huolimatta ontuu edelleen. Täytyy ens viikolla katsoa tilanne uudelleen ja soitella elukkalääkärille, miten ton kanssa lähdetään etenemään. Mulla on varpaat ja sormet ristissä, että Pikkusen tassu tulis mahdollisimman pian kuntoon!