Kolmen kuukauden kuulumiset

Tammikuu vaihtui helmikuuksi ja helmikuu maaliskuuksi. Mitään sen ihmeellisempää ei ole tapahtunut. Päivät vain kuluvat sitä samaa rataa. Pitkiä lenkkejä, treenaamista ja auringonpaisteesta nauttimista.

Nekku on innostunut ihan hurjasti aktivointipeleistä, kun sisko kaivoi sille Bellan vanhan pelin jostakin laatikon pohjalta. Nuun mielestä niitä voisi pelata ihan koko ajan. Varsinkin nyt, kun sillä on juoksut ja juoksujen takia koko ajan ihan tajuton nälkä. Nuu onnistuukin väsyttämään itsensä pelejä pelaamalla varsin hyvin sillä välin, kun me ollaan Dellan kanssa treenaamassa. Unohtamatta tietenkään Peppiä, joka sekin on innostunut tekemään töitä ruokansa eteen. Pörriäinen tosin hyppisi vaikka päällään, jos vain jotain suuhun pantavaa löytyy. Peleistä se ei välitä, mutta esimerkiksi tuosta kuvan violetista Dellan voittamasta aktivointi"pallosta" se tykkää hurjasti.

Pepillä on niitä päiviä, kun se vain kerjää ruokaa ja nukkuu. Sitten on niitä päiviä, kun se käyttäytyy kuin mikäkin pentukoira. Juuri äsken se laittoi Dellan juoksemaan kuin viimeistä päivää jahdaten sitä lumihangessa sen minkä kömpelöistä koivistaan vain pääsi. Mummokoira on vaan niin hassu! Ostin uuden aktivointipallon ihan vain Peppiä ajatellen (ja siksi, että kaksi palloa ei riitä kolmelle koiralle). Pallo oli turkoosi, sen pinnassa oli "nystyröitä" ja se oli valmistettu läpikuultavasta muovista. Pallon nähtyään Peppi oli ihan varma siitä, että moinen kapistus oli vähintäänkin ufo tai jotain. Sitä ärsytti suunnattomasti se, että se söi sen iltasapuskan, eikä mummokoira uskaltanut tehdä muuta kuin raapia tassulla ilmaa pallon päällä ja olla muka liikuttavinaan sitä. Ja voi vitsi, miten siltä menikään hermot. Ruokaa ei tippunut vaikka kuinka haravoi ilmaa tassulla pois pallon päältä! Ei ollut ihan Pepin juttu tollanen kummallisen mallinen pallo, jonka läpi kaiken lisäksi näkee. Peppi inhoaa muutenkin kaikkia kiiltäviä (ja läpinäkyviä) pintoja.

Me ollaan treenattu pikkukoiran kanssa ahkerasti agilityä ja rally-tokoa. Tämän hetkiseen viikko-ohjelmaan kuuluu kahdet ohjatut agilitytreenit ja yhdet ohjatut rally-toko treenit. Ollaan edistytty molemmissa lajeissa viimeisten kuukausien aikana paljon. Vähän jopa harmittaa, ettei mulla ole ollut ylimääräistä aikaa analysoida treenejä tai kisoja täällä blogin puolella, mutta jos nyt lyhkäisesti yrittäisin jotain kertoa.

Mölli ALO 98p 1.sija & ALO 93p 2. sija + tuomarin suosikki

Rally-tokossa pikkukoira tekee ihan tuosta noin vaan jo VOI ja MES luokkien liikkeitä. Viime viikolla hinkattiin ( ja osittain opeteltiin uudestaan) täyskäännös vasempaan niin, että pyörin itse paikallani samalla kun koira peruuttaa mun ympäri. Aika nopeasti se hoksasi jutun jujun ja pyörii jo varsin hienosti mun ympäri. Takapään käyttö sillä on ihan huisin hyvää! Tällä hetkellä työn alla ovat eteen istuminen ilman käsiapuja, maahan meno uudella tekniikalla (tuolla kun on huono tapa mennä makaamaan niin kyykystä, että joku tuomari saattaa lukea sen istumiseksi. Lisäksi se jää tosi usein makaamaan lonkalle, minkä takia asento on turhan vino), seisominen ilman käsiapuja sekä "pohkeenväistöt." Näissä riittääkin treenattavaa taas hetkeksi.

Agilityssä yritetään edelleen kasvattaa motivaatiota ja sitä kautta vauhtia. Välillä pikkukoira on niin liekeissä, etten meinaa perässä pysyä ja välillä sitä joutuu odottamaan vähän turhankin kauan. Kepit pujotellaan aina silloin puhtaasti, kun vain viitsitään keskittyä tekemiseen. Keppien kanssa pitäisi treenata enemmän erilaisia kulmia ja ylipäätään sitä tasaista keskittynyttä suorittamista. Keinu pitäisi saada varmemmaksi tai oikeastaan Della vain pysähtymään keinun päähän. Keinu on yksi pikkukoiran lemppari esteistä (ihmekös tuo, kun sieltä saa aina niin paljon herkkuja), että se vaan mielellään rynnistäisi sen läpi ajattelematta sen enempää.

Helmikuun puolella pyörähdettiin JFK:n järkkäämissä agilityepiksissä, joissa Pikkukoira suoritti supermölliradan yhdellä kiellolla, sijoittuen luokan toiseksi. 18.2. episteltiin Kokkolassa kahden startin verran. Hyppyradalta vitonen, koska viimeisen esteen rima rämähti alas ja mölliradalta myös vitonen, kun kielsi yhden hypyn. Hyppyradalta luokkavoitto ja mölliradalta 2. sija. Vauhtia oli molemmissa kisoissa mukavasti ja tekeminenkin oli varsin sujuvaa.

Hyppyrata 5rv 1.sija & möllirata 5rv 2.sija

Helmikuussa käytiin pitkästä aikaa myös oman seuran järkkäämissä rallyepiksissä. Olin ilmoittanut meidät mölleihin ja jonkin äkillisen päähänpiston seurauksena myös ensimmäistä kertaa normi alokkaaseen. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus hyllyttää ALO luokka ja namittaa rata läpi. Pikkukoira päätti kuitenkin toisin, kun se suoritti 12 kyltin radan 93 pisteen arvoisesti ilman ainuttakaan nakin palaa. Pisteitä lähti uusimisesta sekä muutamasta taluttimen kiristymisestä ja kontrollin puutteesta, kun Della innostui kehuista niin valtavasti, että se lähti edistämään seuraamisessa ja sitten oltiinkin kylttien kanssa aika pulassa. Vielä on paljon hiomista, että saadaan liikkeet yhtä sujuvaksi ilman herkkuja kuin herkkujen kanssa, mutta kyllä tällaisella suorituksella kehtaisi jo virallisiinkin mennä! Suureksi yllätykseksi sijoituttiin ALO luokan toisiksi ja saatiin vielä tuomarin palkinto. Huippu koira!

Möllirata oli mukava 10 kyltin rata. Tyypiltään aika samanlainen kuin alokkaassa. Mölleistä saatiin yhteensä 98 pistettä. -1 lähti pujottelusta, kun Della nuuhkaisi kartiota ja toinen -1 lähti istu, maahan, kierrä koiran ympäri -kyltiltä, myöskin maan nuuhkaisemisesta. Nämä pisteet riittivät kuitenkin lopulta luokkavoittoon. Vähän kuumottelis ilmoittaa meidät huhtikuun virallisiin kisoihin, mutta saapa nähdä uskalletaanko sittenkään, kun en halua kiirehtiä ja tällaisena ikuisena perfektionistina haluaisin, että kaikki liikkeet on oikeasti ihan hanskassa jokaista yksityiskohtaa myöden.

Putkirata 2. sija, mölli hyppy 1.sija & mölli agi 1. sija

4.3. käytiin jälleen Pietarsaaressa JFK:n järkkäämissä agilityepiksissä. Tällä kertaa juostiin ennätysmäärä, kolme starttia saman päivän aikana (putkirata ja möllihyppy & agi -radat). Putkirata oli tosi simppeli, mutta jostain syystä jännitin meidän suoritusta vähän turhan paljon, mikä heijastui tajuttoman huonona ohjaamisena. Della karkasi heti lähdöstä, joten rata takkusi jo ennen kuin oltiin liikkeelle päästy. Meillä on edelleen ongelmia lähtöjen kanssa. Mun pitäisi päättää vaadinko mä siltä paikalla pysymistä, jonka harjoitteluun ei ohjatut treenit yksistään riitä, ja jonka treenaaminen kotona on yhtä tyhjän kanssa, koska se pysyy paikalla niin kauan kuin esteitä ei ole näkyvissä. Vai otetaanko me käyttöön lentävä lähtö. Ensimmäinen vaihtoehto olisi tietysti se kaikkein paras. Radallekin voisi lähteä rennoin fiiliksin, kun tietäisi, että koira toimii myös ennen lähtöviivaa. Täytyy vain kokeilla ja löytää se meille toimivin tapa. Joka tapauksessa takkuisen lähdön jälkeen rata lähti sujumaan (Dellan osalta :D) varsin hyvin. Vauhti oli vähän kadoksissa ja loppumetreillä unohdin valssata, minkä takia sain taiteilla ihan ihme kuvioita, että sain koiran seuraavaan putkeen. Saatin kuitenkin pidettyä pakka kasassa ja jotenkuten taiteiltua nolla, joka riitti toiseen sijaan.

Putkiradan jälkeen vuorossa oli hyppyrata, joka sekin varsin simppeli ja suoraviivainen. Tällä kertaa en edes yrittänyt jättää Dellaa lähtöön vaan otin sen sivulle istumaan, jonka jälkeen lähdettiin suorittamaan rataa yhdessä. Lähtö toimi hyvin. Kokonaisuudessaan rata sujui tosi kivasti ja sain koottua itseni niin, että kykenin ohjaamaan huomattavasti paremmin kuin edellisellä radalla. Hyppyrata suoritettiin puhtaasti, vaikka vauhtia olisin toivonut hieman enemmän. Täytyy varmaan tosissaan aloittaa palkkaamaan leluilla, jos vaikka niillä saisi vähän kierroksia nostettua. Della on ihan hulluna kaikkiin naruleluihin, mutta heti jos se näkee, että mulla on herkkuja, niin sitä ei kiinnosta enää yhtään leikkiä.

Viimeisenä oli vuorossa möllien agilityrata. Tälläkään radalla ei ollut mitään ihmeellisyyksiä paria ansaestettä lukuunottamatta. Della oli tosi hyvin kuulolla ja otti kontaktit hienosti. Puomilla vähän himmaili vauhdin kanssa, mutta muuten aika tasaista juoksemista ja suorittamista. Kerran meinasi ajautua väärään putkeen, mutta sain linjan kuitenkin korjattua, joten nolla tältäkin radata ja 1. sija.

Koko lauantaipäivän saldo oli siis triplanolla! En voisi olla ylpeämpi ja tyytyväisempi pikkukoirasta! Paljon on vielä treenattavaa, mutta ei kai tässä vaiheessa parempaa suoritusta voisi edes vaatia. Näistä epiksistä löytyy jopa videomateriaalia, jonka julkaisen sitten kun olen kahlannut sen läpi.

Näissä huoneissa, näillä seinillä on ikävällä sun nimesi

18. helmikuuta on se päivä, jonka tulen muistamaan aina. Tänään olisi juhlittu enkelikoiran kymppisynttäreitä, jos minun ei olisi tarvinnut päästää hömppäotuksestani irti niin kovin aikaisin. Puolen vuoden kuluttua tulee täyteen kolme kokonaista vuotta ilman läskitassuani ja silti musta tuntuu välillä, kuin se olisi vasta eilen ollut tässä. Ikävä on edelleen järjetön, muttei enää samalla tavalla järjetön kuin se joskus oli.

On hullua ajatella, että muutaman kuukauden kuluttua olen ollut koiranomistaja kymmenen vuotta. Näihin vuosiin mahtuu hurjan paljon mahtavia muistoja ja hetkiä, joita en vaihtaisi mistään hinnasta pois.

Joulufiilistelyä

Muutama julkaisematon kuva meidän aatosta. Koirien jouluun kuului tänäkin vuonna herkkuja, pitkiä lenkkejä ja paljon rapsutuksia. Me otettiin kaikki ilo irti mun kahdesta ylimääräisestä vapaapäivästä ja nautittiin pitkistä lenkeistä oikein kunnolla.

Pikkukoira repi innoissaan lahjojaan auki ja tykästyi kovasti Ke-Hun pitkään naruleluun. Nekun ilme oli vähintäänkin näkemisen arvoinen, kun sen paketista paljastui yksi pikkuinen vinkulelu lisää. Nuu ei ollut uskoa silmiään -taas uusi ötökkä! Se osaa olla välillä niin kovin symppis ettei tosikaan.

Hyvää joulua!

Nekulle

Kirjoitan tätä tekstiä samalla, kun Nekku tuhahtelee sylissäni. Se on oikea sylikoira. Aina kun istun sohvalla se varaa sylipaikan itselleen ja laskee pikkuisen kuononsa jalkojeni päälle. Tuo pienisuurikoira, suojamuurini, täytti sunnuntaina seitsemän vuotta. Voitteko kuvitella? Seitsemän. Hömelö otukseni on mukamas jo niin vanha.

Synttärikoira sai paljon rapsutuksia. Voi että, miten tuo koira nauttiikaan rapsutuksista. Se jaksaa maata monta tuntia paikoillaan, jos joku vain raaputtaa sen nakumassua. Rapsutusten lisäksi Nuu sai kasan herkkuja, raatoketun ja oranssin ötökän. Varma lahja valinta on ketut ja herkut. Niistä se jaksaa innostua joka kerta ja joka vuosi aina yhtä paljon. Nakumassun rapsutusten jälkeen sitten leikittiinkin uuden ketun kanssa.

Nekku on opettanut mulle viime vuosina niin paljon, etten osaa pukea sitä sanoiksi. Olen niin monesta asiasta niin kiitollinen nokkaeläimelleni. Se on opettanut elämään hetkessä. Opettanut olemaan murehtimatta huomisesta ja unohtaa eilinen. Elää tässä ja nyt. Sen, että joskus on ihan ok istua alas ja hengittää. Sen, että sanoja ei aina tarvita. Upein Nuuni. Paljon onnea seitsemänvuotias.

Hymykoira

Olen kirjoittanut tätä tekstiä yli kuukauden, huomaan kirjoittavani sitä edelleen. Avaan saman luonnoksen aina uudestaan ja uudestaan vain lisätäkseni sanan sinne tai tänne. Jossain vaiheessa on kuitenkin kai vain pakko todeta, että aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Kaipaan kirjoittamista ihan älyttömästi, mutta välillä tuntuu siltä, että sanoja olisi enemmän kuin aikaa kirjoittaa niitä ylös. Kymmentuntisten työpäivien päätteeksi sitä vain haluaa käyttää kaiken ylimääräisen ajan noiden huiskuhäntien kanssa.

Meille kuuluu hyvää. Just nyt kuuluu ihan tosi hyvää, vaikka viime viikot ja kuukaudet ovatkin olleet aikamoista hullunmyllyä. Meillä on takana lukematon määrä niitä hyvän mielen treenejä pikkuisen hymykoirani kanssa. Niitä treenejä, joissa vain hymyilen siksi, että näen pikkuisen hymykoirani vaaleanpunaisen virnistyksen nauttimassa siitä, mitä me tehdään.

Ollaan edistytty agilityssä huimasti, vaikka pikkukoiran mielestä on edelleen hauskaa olla välillä vähän huuhaa. Tuo koira on joskus niin hassu, etten tiedä mitä sen päässä oikeasti liikkuu. Se saattaa kesken radan lähteä ihan yllättäen juoksemaan omien ajatustensa perässä kentän toiseen päähän. Mutta sitten kun se tekee ja sitten kun se keskittyy, niin se tekee ihan superhienosti. Siltä löytyy vauhtia ja taitoa. Se kyllä osaa, jos se vain viitsii. Viime viikon treeneissä tuli puheeksi, että voisin kokeilla seuraavalla kerralla lelupalkkaa. Ehkä palkan vaihteleminen kasvattaisi myös koiran motivaatiota.

Itsenäisyyspäivänä pyörähdettiin epiksissä Pietarsaaressa, jossa kilpailtiin sekä putkiradalla että mölli hyppyradalla. 15 esteen mittainen putkirata suoritettiin puhtaasti, vaikka lähdössä olikin ongelmia. Me ollaan painittu ihan tajuttomasti lähtöjen kanssa, kun pikkukoira on vain päättänyt, että lähdössä ei tarvitse pysyä paikoillaan. Hyppyrata olikin sitten aikamoista sähellystä ja virheitä sateli sieltä ja täältä, kun Della kerkesi väsähtää omaa vuoroa odotellessa vähän liikaakin.

Sunnuntaina käytiin Vaasassa epistelemässä kahden startin verran. Molemmat supermölleissä. Rata oli mun mielestä supermölli tasoiseksi melko haastava. Pikkukoira oli kuitenkin ihan liekeissä. Se ei ole koskaan juossut niin kovaa, kuin se nyt juoksi. Eikä se ole tehnyt koskaan niin innolla hommia, kuin se nyt teki. Onnistuin säheltämään ohjauksessa, minkä vuoksi ensimmäiseltä radalta kielto kymppi putkelle. Toinen kielto tuli, kun pikkukoira innostuksissaan meinasi käydä kymppi putken jälkeen moikkaamassa radan vieressä istuskelevaa Nekkua, joka on muuten tsempannut kisakannustajana ihan tajuttomasti. Se ei nykyään stressaa yhtään niin paljon kuin se on joskus stressannut. Nekku lähtee toisinaan mielellään istuskelemaan autoon ja kentän laidalle seuraamaan Dellan treenejä. Maalissa hymy oli korvissa. Kahdesta kiellosta huolimatta koira paiski hommia huippu hienosti. Radan jälkeen eräs sivusta seurannut herra tuli kehumaan pikkukoiran vauhtia ja kyllähän se päästeli sen, minkä tassuistaan kerkesi. Voi kun menisikin aina noin lujaa ja noin keskittyneesti :D Lisästartti suoritettiin samalla hurrrjalla vauhdilla ja tällä kertaa täysin virheittä. Ei voi kuin olla ylpeä pikku superkoirasta. Yllätyksekseni sijoituttiin vielä supermöllien kolmansiksi.

Näihin viikkoihin on mahtunut myös huolta ja stressiä. Pepiltä leikattiin marraskuussa (vai olikohan se lokakuuta.. päivät vilistävät niin nopeasti ohi, etten pysy enää itsekään matkassa mukana) nisäkasvain. Stressasin leikkausta etukäteen ihan älyttömästi, niin kuin mulla on tapana stressata nykyään kaikkea, mikä liittyy eläinlääkäriin. Leikkaus sujui onneksi hyvin ja Peppi oli jo samana iltana ihan tolpillaan. On se aikamoinen mummokoira. Sydänkin kuunneltiin samalla. Hereillä ollessa kuului joku epämääräinen suhahdus, mutta nukutettuna ja käyrillä seurattuna sydän pamppaili ja kuulosti ihan normaalilta.

Seuraavat pari viikkoa se joutui elämään vaihtelevasti milloin missäkin t-paidassa tai kinkkuverkossa (harmi, kun kuvat kinkkuverkkoon survotusta mummokoirasta hävisivät rikkoutuneen kännykän myötä), koska Pepin mielestä haavaa olisi ollut hirmu kiva raapia ihan jatkuvasti. Ensimmäisten päivien ajan se elikin sukka takajalassa, haavan päällä haavataitos ja sen päällä vielä se kinkkuverkko, jota mummokoira häpesi silmät päästään, mutta joka aiheutti omistajissa aikamoista hilpeyttä. Olihan se nyt vähintäänkin suloinen näky. Haava on parantunut täysin, vaikka jouduttiinkin tikkien poiston yhteydessä hakea vielä toinen AB kuuri, koska jostain syystä haavan sisällä olleet itsesulavat tikit olivat aiheuttaneet jonkinlaisen hylkimisreaktion, minkä takia haava oli yhdestä kohdasta auki ja hieman märkivä. Rasvailtiin haavaa viikon verran "hunajavoiteella" (siitäkös mummokoira vasta tykkäsikin, kun olisi ollut niin herkkua), jonka jälkeen se näytti jo todella siistiltä. Pepillekin kuuluu siis oikein hyvää. Se kerjää ruokaa samaan tahtiin kuin ennenkin ja innostuu aina välillä retuuttamaan pehmoeläimiään oikein tosissaan. Käytökseltään sitä voisi välillä luulla kaikkea muuta kuin kahdeksanvuotiaaksi.

Lauantaina käytiin pikkusiskoni kanssa fiilistelemässä koirameissuilla ja tekemässä tarpeellisia ja vähän vähemmän tarpeellisia ostoksia. Myyntipisteitä oli niin paljon koluttavaksi, että tapahtumakehien seuraaminen jäi harmillisen vähäiseksi. Mukaan tarttui kasoittain Hau Haun herkkuja, muutamia ilmaisnäytteitä, Dellalle fleecehihna ja pari uutta Ke-Hua. Nekku sai uuden kettulelun ja Peppi hurtan pannan & flexin.

Ai niin, meidät löytää nykyään myös Instagramista @huiskuhantamme! Linkkailkaahan kommentteihin myös omia tilejänne :)

Syksy saapui tänäkin vuonna

Se tuntuu saapuvan vuosi vuodelta vain nopeammin. Rakastan syksyn viileneviä iltoja ja auringonpaistetta. Sitä, kun puut alkavat hiljalleen vaihtaa väriään ja illat hämärtyä. Blogin bannerikin vaihtui vihdoin. Tykkäsin edellisestä ihan hirveästi, niin hirveästi, että se oli ollut paikoillaan jo yli kolme vuotta. Mutta vaikka kuinka tykkäsinkin siitä, ja vaikka kuinka olisin halunnut pitää sen paikoillaan vielä seuraavatkin kolme vuotta, oli aika tehdä jotakin.

Bellan kuolemasta tuli elokuussa kuluneeksi kaksi vuotta ja vasta nyt olin mielestäni tarpeeksi valmis päivittämään ulkoasua. En osaa sanoa, mitä ajattelen uudesta bannerista. Mietin pitkään nykyisen ja tämän rypsipelto bannerin välillä, mutta päädyin sitten lopulta Della versioon. Voi olla, että banneri vaihtuu vielä jonain päivänä tuohon peltomaisemaan, sillä musta tuntuu vähän hölmöltä käyttää banneria, jossa on vain yksi koira. Kolmen koiran ja yhden enkelikoiran mahduttaminen samaan banneriin tuntui kuitenkin mahdottomalta, joten siksi näin.


Aloitin muutama viikko sitten työharjoittelun ja kymmentuntisiksi venyvät päivät tulevat kuluttamaan seuraavien viiden kuukauden ajan suurimman osan vuorokauden tunneista. Se aika, mitä en ole töissä tai istu autossa, kuluu koirien kanssa lenkkeillen tai muuten vain hömppäillen.

Viimeisten viikkojen aikana me ollaan treenattu Dellan kanssa hurjasti agilityä. Olen alkanut pikkuhiljaa löytämään taas sen saman palon lajia kohtaan, mikä silloin Bellan kanssa harrastaessa syttyi. Nautin radalla olosta ihan suunnattomasti ja onnekseni myös Pikkukoirakin nauttii.

Elokuun puolivälissä olleissa epiksissä me juostiin hieno nolla rata, reilusti alle ihanneajan sijoittuen supermöllien kolmansiksi. Pikkukoiralta löytyy ihan hurjasti vauhtia, ja se osaa paljon eri juttuja. Nyt vain on tärkeää saada ylläpidettyä sen motivaatio ja halu tehdä töitä. Kuun lopussa olleiden seuran möllimestaruus kisojen tuloksilla ei kuitenkaan paljon juhlittu, vaikkakin koiralla oli super kivaa. A-rata selvitettiin läpi yhdellä virheellä, mutta B-radalta niitä sateli sitten senkin edestä, kun Pikkukoiran pakka hajosi sen jälkeen, kun en antanut sen karata uudestaan aalle. Lopulta se sitten painelikin menemään ympäri kenttää, tähysteli putken päällä maisemia ja moikkaili kuvaajaa. Mut hei, pääasiahan on se, että koiralla oli kivaa :D kyllä siinä itselläkin suu kääntyi hymyyn, kun katseli toisen touhuja. Rallymölleissäkin käytiin hömpöttelemässä syyskuun alussa tuloksin 100 pistettä ja mölli-alojen voitto. Liikkeiden osalta me oltais valmiita virallisiin vaikka heti, mutta Pikkukoira ei toimi vieläkään täysin palkatta.

Meidän syksyyn on mahtunut pitkiä lenkkejä ja paljon ulkoilua. Koirat ovat viettäneet useita tunteja nokat kiinni puolukkamättäissä ja nauttineet viilenneistä keleistä. Della on päässyt jahtaamaan sydämensä kyllyydestä niin perhosia kuin lintuja. Aikamoinen saalistaja tuo Pikkukoira. Saalistus vaihteen osuessa silmään ei linnutkaan meinaa pakoon ehtiä.