Sivut

tiistai 27. elokuuta 2013

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kuka riemun löytää, sen pitäköön

Eilinen iltalenkki oli mahtava. Ulkona alkoi jo hämärtää ja ilma oli viileä, syksyisen viileä. En voinut lakata hymyilemästä. Hymyilemästä syksylle, syksyn tuoksulle ja sille, miten onnellisia koirat olivat. Mun oli pakko pysähtyä ihmettelemään sitä kaikkea, vetää syvään henkeä ja nollata ajatukset koulusta ja sen aiheuttamasta stressistä. Koirat mussuttivat tyytyväisinä hieman kosteita heiniä ja mä vain hymyilin, hymyilin leveästi.

Kesän viimeiset lämpimät päivät ovat pian ohitse ja syksy on ihan oikeasti täällä. Olen salaa kaivannut viileneviä öitä, lehtien väriloistetta ja näitä iltalenkkejä. Lenkkejä juuri silloin, kun auringon viimeiset säteet pilkahtelevat puiden oksien takaa. Koirat ottavat syksyn puolukkamättäineen varmasti yhtä innoissaan vastaan kuin minäkin. Sateet ja synkät ilmat saisivat kuitenkin pysyä vielä hetken poissa, jotta me voidaan nauttia vielä hetken tällaisista ilmoista!

tiistai 6. elokuuta 2013

Pieni kippurahäntä 5v

Peppi 5-vuotta: Rakastaa crocksien kantamista, pallolla pelaamista, nilkassa roikkumista, lintujen jahtaamista ja haukkumista. Aivan kuin Peppi 8-viikkoa.


Tämä postaus on Pepille, vain ja ainoastaan tuolle pienelle suurelle kippurahäntäiselle koiralle. Peppi on ihan uskomaton koira. Se on niin määrätietoinen ja päättäväinen, täynnä voimaa ja tahtoa. Sellainen se on ollut luovutus hetkestä lähtien, oikeastaan jo syntymästään lähtien.

Se on koira, joka tietää mitä se haluaa ja mitä se ei halua. Peppi inhoaa mielistelyä, eikä se tee mitään vain koska joku muu tahtoo sen tekevän. Pepin mielestä se omistaa kaiken mitä se näkee ja mistä se pitää, se omistaa koko maailman. Se on kuin iso koira pienen pienessä koossa. Niin persoonallinen ja erityinen, kippurahäntineen ja vinoine hampaineen. Se on vain Peppi. Tärkeä sellainen.

Epäcavaliermainen cavalier, sitä se on ja tulee aina olemaan. Pakko myöntää, että olen ylpeä siitä. Musta on hauska, ettei se ole mitenkään kovin cavaliermainen. Lukuunottamatta tietysti ulkonäköä, äärettömän hyvää kerjäystaitoa ja touhottaja luonnetta. Touhottaakin se osaa vain silloin kun se itse haluaa.


Olen oppinut arvostamaan Pepin erityistä luonnetta. Peppi on kai koira josta vain pitää tai ei pidä, enimmäkseen kuitenkin pitää. Peppi on ja tulee aina olemaan yhden ihmisen koira, siskoni koira. Siitä huolimatta se on mulle hirmu tärkeä.

Olen tyytyväinen ja jokseenkin kiitollinen siitä, että Peppi on niin kovin erilainen, erilainen hyvällä tavalla. Se on opettanut mulle ihan uskomattoman paljon, saanut mut nauramaan vedet silmissä lukuisia kertoja mutta myös turhautumaan todella monta kertaa. Ennen kaikkea se on kuitenkin koira, jolla on paljon asennetta. Toista Pepin kaltaista koiraa tuskin tulen koskaan tapaamaan. Paljon onnea pikku iso Peppi!

sunnuntai 4. elokuuta 2013

I just want to feel this moment



" Tarvitsen koiran mielen unohtaakseni pahat, muistaakseni hyvät, pysyäkseni uteliaana, oppiakseni olemaan koirani paras ystävä" Onnellisuus, rakkaus, lämpö, lojaalisuus, rehellisyys, ystävällisyys, uskollisuus ja luottamus - kaikki yksissä silmissä. Yhdessä kuvassa. Yhdessä koirassa. Yhdessä hetkessä. Kyseinen kuva herättää mussa ihan uskomattoman paljon tunteita ja ajatuksia. Mutta ennen kaikkea se saa mut hyvälle tuulelle.

Olenko ainoa, jolle tuo ihan tavallinen räpsy aiheutta näin paljon ajatuksia, niin paljon etten osaa edes kirjoittaa niistä? Vai jäikö joku muukin vain tuijottamaan kuvaa, miettien mitä tuon pieni mieli pitää sisällään? Jäinkö minä vain tuijottamaan sitä siksi, että siinä sattuu olemaan minun koirani, josta olen muuten harvinaisen ylpeä. En tiedä, mutta sen tiedän että tämä kuva on mulle tärkeä. Tärkeä vain siksi, että siitä välittyy Bellan luonne ja olemus niin hyvin. Toivottavasti se välittyy muillekkin. Jos mun pitäisi kuvailla koirien luonteita kuvien avuilla, tämä olisi vahva ehdokas.

Elokuu vaihtui kuin silmänräpäyksessä ja kesä tuntui vain vilahtavan ohi kaikkien niiden autokoulu stressaamisien ja työ kiireiden ohella. Tämä kesä oli kuitenkin tärkeä ja merkittävä. Ainakin pienen vesikirpun metsästäjän osalta. Se löysi vihdoin itselleen sellaisen jutun, missä se saa olla täysin oma itsensä ja missä sen ei tarvi stressata ympärillä tapahtuvista asioista, mikä on hieno juttu sillä pienikoira paineistuu välillä vähän turhankin helposti. Ajattelin kuitenkin käyttää vielä kokonaisen postauksen kesä juttujen muisteluun, joten ei niistä sen enempää.

Viimeinen viikko on otettu vähän liiankin rennosti, ollaan vain lenkkeilty, ulkoilutettu kameraa ja kerätty voimia tulevaan arkeen. Oonkin jo hetken ehtinyt kaivata "normaalia" arkea. Saan taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja kunnostautua treenaamisen suhteen. Toivon mukaan syksy tulee olemaan kiireinen niin kisojen kuin treenienkin suhteen. Jokaisen koiran päänmenoksi on kyllä suunniteltu kaikenlaista, joten tylsää tuskin tulee olemaan. Multa on toivottu ihan hirveästi jotain mielipidepostauksen tapaista tekstiä, joten jos jollakulla on heittää ideoita otan enemmän kuin mielelläni niitä vastaan. Ihan tavallisia postausehdotuksia myös.