Sivut

perjantai 27. toukokuuta 2016

365 päivää


Della täyttää tänään vuoden. Kaksitoista kuukautta. Kolmesataakuusikymmentäviisi päivää. Niin vanha minun pikkukoirani jo on. Välillä tuntuu, kuin olisin elänyt sen kanssa ikuisuuden, vaikka yhteisiä päiviä onkin takana vasta kahdeksan kuukautta.

365 päivää sitten tein todella suuren päätöksen, kun kuuntelin järjen sijaan sydäntäni ja varasin pikkuruisen päivän ikäisen blenheimtytön. En ole hetkeäkään katunut päätöstäni. Della on ollut juuri se koira, jota me tarvitsimme Bellan kuoleman jälkeen, jota lauma tarvitsi ja jota minä tarvitsin. Pikkukoirasta on tullut ihan hiton tärkeä.

Pitihän sitä synttärisankaria vähän lahjoakin herkuilla ja leluilla. Pallohullu sai pari uutta palloa ja possunkorvan, jota se mutusteli tyytyväisenä yli tunnin ajan. Nekku ja Peppikin saivat osansa juhlaherkuista, kun Della lahjoitti niille omat possunkorvat. Nekku söi omansa muutamassa minuutissa ja todisti samalla, että hyvin sillä puolikkaalla nokallakin possunkorvia järsitään. Nekun possunkorvan kadotessa parempiin suihin, oli Della saanut järsittyä omastaan vasta ensimmäisen nurkan.

Paljon onnea maailman paras pikkukoira!

lauantai 14. toukokuuta 2016

Huikean pätevä pikkukoira


Tiistai-iltana rakensin takapihalle ALO tasoisen radan. Viime hetken paniikkitreenit ennen seuraavan päivän möllejä. Tai sellaiset niiden oli ainakin tarkoitus olla. Della oli kuitenkin sitä mieltä, että kepit on paaljon kivempia kuin treenaaminen. Tuo on muuten ihan tajuton keppihullu. Se bongailee joka paikasta ja kaiken aikaa keppejä, joita järsiä ja kantaa sisälle. Sen ehdottomia lemppareita on sellaiset kahden metrin mittaiset risut, joita se yrittää raahata ovesta sisälle ja sitten ihmettelee, kun ei mahdukkaan oviaukosta eteenpäin. Se niistä viime hetken treeneistä sitten, kepit veivät (tälläkin kertaa) voiton. Saatiin me kuitenkin muutama onnistunut liike suoritettua.

Nekku oli kuitenkin enemmän kuin valmis hömppäilemään ja voi sitä pärskimisen ja pomppimisen määrää, kun pikku Nuhveli pääsi tekemään rataa! Mikään ei saa mua niin hyvälle tuulelle, kuin koira, joka nauttii siitä mitä se tekee. Eihän Nekku mikään mestari liikkeiden suorittaja ole, mutta juuri tällaisesta tekemisestä mä nautin. Kun voi tehdä vähän sinne päin ja koira tykkää. Ihan sama, vaikka perusasento olisi puolimetriä vinossa, kunhan on vain hauskaa. Varsin onnistuneet viime hetken paniikkitreenit siis. Treenin tarpeessa olevaa kiinnosti kaikki muu paitsi treenaaminen, mutta onneksi Nekku sentään oli innolla mukana. Ainakin sain painaa pääni tyynyyn hymy korvissa, onnellinen Nekku jaloissa ja hirmuisen väsynyt keppien metsästäjä sängyn alla.

Keskiviikkoilta kului Maalahdessa epävirallisissa Rally-tokokisoissa. Oltiin tehty viimeksi rally juttuja Vaasan kisoissa ja alla oli edellisillan epäonnistuneet paniikkitreenit, minkä vuoksi odotukset eivät olleet kovin korkealla. Lähdin kisoihin kuitenkin luottavaisin mielin, tavoitteena suorittaa rata hyvällä fiiliksellä ja ilman sen suurempia paineita. Kisattiin Dellan kanssa mölliluokassa numerolla 12, mikä oli mahtava juttu, sillä me päästiin suorittamaan rata kolmansina, eikä ohjaajakaan näin ollen kerinnyt paineistua turhasta odottelusta ;)

Tuomarina kisoissa toimi Susanna Nyberg. Rata oli kokonaisuudessaan todella helppo, mutta juuri sopiva mölliluokan radaksi. Liikkeestä maahan -kylttiä jännitin etukäteen, sillä en ollut varma pysyisikö Della maassa tarpeeksi kauan. Muutaman kerran harjoittelin ennen rataantutustumista, eikä liikkeestä maahan meno ollut mikään ongelma.

Della odotti pikkusiskoni kanssa sen aikaa, kun olin itse tutustumassa rataan. Pikkukoiralle tuli ihan hirveä paniikki, kun se ei nähnytkään mammaa koko aikaa, minkä takia se aloitti säälittävän uikutuksen. Rataantutustumisen aikana se ehti sitten kerätä hirmuisesti kierroksia ja oli revetä pöksyistään, kun vihdoin pääsi takaisin mun luo. Pieni paniikki siinä ehti iskeä, kun toinen kävi ihan kierroksilla ja oma suoritusvuoro vain lähestyi ja lähestyi, että rauhoittuuko se siitä enää olleenkaan. Viimeiset liikkeet ennen omaa vuoroa (tarkoituksena vähän rauhoitella koiraa) eikä maahan meno enää sujunutkaan, koska pikkukoira oli niin tavattoman innoissaan. Se pomppasi maasta heti palkan saatuaan ylös, eikä puhettakaan, että olisin ehtinyt selkääni suoristaa. Hetken täpistyään Della kuitenkin malttoi rauhoittua, vaikka radalle lähdettiin vailla tietoa siitä jaksaako se enää keskittyä yhtään mihinkään.


Olin radalla kuitenkin tosi rento, sillä halusin ottaa tämän kertaisesta suorituksesta kaiken ilon irti. Della oli heti lähdössä hyvin mukana. Sillä riitti intoa, mutta se ei käynyt liikaa kierroksilla, minkä takia se jaksoi keskittyä super hyvin. Ensimmäisen kyltin kohdalla (joka muuten ratapiirroksesta poiketen oli: koira eteen, vasemmalta sivulle, istu) jätin Dellalle aivan liian vähän tilaa kylttiin nähden, minkä takia sen häntä pamahti kyltin alareunaan. Sekunnin ajaksi se pysähtyi ihmettelemään tapahtunutta, mutta jatkoi hienosti liikkeen suorittamista. Loppu rata rullasi sujuvasti omalla painollaan. Della teki kivasti töitä ja saatiin tehtyä hyviä seuruu pätkiä täysin ilman nameja. Liikkeestä maahankin sujui ihan hyvin ja Della malttoi pysyä maassa niin kauan, että sain selkäni suoraksi. Hetken aikaa jouduin kyllä varmistelemaan, ettei se ponnahda ylös, mutta hienosti se sitten lopulta siellä maassa pysyi. Maaliin päästyä mulla oli super hyvä fiilis, sillä me oltiin tehty just meidän näköinen rento suoritus, koiralla oli hauskaa ja omistajakin oli paremmin kartalla kuin viime kisoissa. Me ollaan Dellan kanssa hiljalleen löydetty se meidän tapa tehdä ja toimia. Kai me ollaan ihan hyvä tiimi yhdessä.

Saatiin täydet 100 pistettä ja sijoituttiin mölliluokan kolmansiksi. Hävittiin hieman ajassa ensimmäiselle ja toiselle koirakolle. Tuomarin kommentti: "Hyvin kannustettu, sujuvan näköistä menoa". On mulla varsin pätevä pikkuotus. Ehkä me voidaan pian alkaa haaveilemaan virallisistakin kisoista, mutta sitä ennen pitäisi päästä nameista kokonaan eroon, maahan meno saada vahvemmaksi (ja käsimerkittömäksi) + ulkona pitäisi treenata todella paljon, sillä pikkukoiran keskittyminen tuntuu katoavan ulkona ihan totaalisesti.