Kirjoitan tätä tekstiä samalla, kun Nekku tuhahtelee sylissäni. Se on oikea sylikoira. Aina kun istun sohvalla se varaa sylipaikan itselleen ja laskee pikkuisen kuononsa jalkojeni päälle. Tuo pienisuurikoira, suojamuurini, täytti sunnuntaina seitsemän vuotta. Voitteko kuvitella? Seitsemän. Hömelö otukseni on mukamas jo niin vanha.
Synttärikoira sai paljon rapsutuksia. Voi että, miten tuo koira nauttiikaan rapsutuksista. Se jaksaa maata monta tuntia paikoillaan, jos joku vain raaputtaa sen nakumassua. Rapsutusten lisäksi Nuu sai kasan herkkuja, raatoketun ja oranssin ötökän. Varma lahja valinta on ketut ja herkut. Niistä se jaksaa innostua joka kerta ja joka vuosi aina yhtä paljon. Nakumassun rapsutusten jälkeen sitten leikittiinkin uuden ketun kanssa.
Nekku on opettanut mulle viime vuosina niin paljon, etten osaa pukea sitä sanoiksi. Olen niin monesta asiasta niin kiitollinen nokkaeläimelleni. Se on opettanut elämään hetkessä. Opettanut olemaan murehtimatta huomisesta ja unohtaa eilinen. Elää tässä ja nyt. Sen, että joskus on ihan ok istua alas ja hengittää. Sen, että sanoja ei aina tarvita. Upein Nuuni. Paljon onnea seitsemänvuotias.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti