"Ja jos joskus syliin mustan maan, mä sua joudun saattamaan, niin minä sinua vaan"
Ulkona on uskomattoman kaunis ja keväinen ilma. Juuri sellainen sää, josta Bella olisi nauttinut. Se olisi kierinyt kylmässä lumihangessa, seurannut kissan tassunjälkiä ja nauttinut pitkästä lenkistä. Tänään se olisi täyttänyt kahdeksan vuotta. Tänään mun hömppäotuksesta olisi tullut virallisesti veteraani. Se oli vasta kaksi päivää vaille seitsemän ja puoli vuotias, kun mä jouduin saattamaan sen viimeiselle matkalleen.
Mä olen tajuttoman kiitollinen kaikista niistä vuosista, jokaisesta kuukaudesta ja jokaisesta päivästä, jotka mä sain viettää Bellan kanssa. Kiitollinen siitä yhteisestä matkasta, jonka mä sain kulkea sen kanssa. Seitsemän ja puolivuotta tuntuu ikuisuudelta, niinkuin se olisi ollut mun elämässäni aina, niinkuin se ei olisi koskaan lähtenytkään. Samalla musta tuntuu siltä, että meillä oli aivan liian vähän aikaa.
Mä olen tajuttoman kiitollinen siitä, että se oli olemassa, että se tassutteli mun maailmaan ja muutti mun elämän. Että mä sain kokea sen, miltä tuntuu välittää jostakin niin kovasti, että olisi valmis tekemään toisen puolesta ihan mitä vain. Mä olen kiitollinen siitä, että mä sain tuntea Bellan. Mä olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä se mulle opetti. Se oli koira, jota mä en tuu koskaan unohtamaan. Koira, joka tuli sydämeeni jäädäkseen.
Mietin kauan, mitä mä haluan tähän tekstiin kirjoittaa. Mitä mä voin ja mitä mä en voi kirjoittaa. Mitä mä haluan sanoa Bellasta? Haluaisin kirjoittaa jotakin kaunista, kertoa miten täydellinen se oli, kuinka mahtavat seitsemän ja puolivuotta me saatiin viettää yhdessä ja kuinka tärkeä se mulle oli. Maailmasta ei kuitenkaan löydy tarpeeksi sanoja, ei sellaisia, jotka riittäisivät kuvaamaan sitä, miten hieno koira se oli. Tein itseäni ja tätä tekstiä varten kaksi videota. Ette arvaakaan kuinka monta kertaa mun olisi tehnyt mieli napata se näytön takaa syliini, rutistaa oikein kovasti ja toivottaa sille hyvää syntymäpäivää.
Se oli viisas, se oli rohkea, kiltti ja uskollinen. Se oli ystävällinen, rauhallinen ja iloinen. Se rakasti oppia uusia temppuja, sillä oli loputtomasti nouseva tassu ja surullinen -asentoon painuva nokka. Sillä oli alati napsuttava häntä. Sillä oli maailman kauneimmat silmät ja lempein katse. Se rakasti kantaa lapasta tai sanomalehteä tai omia herkkujaan, se nautti kameran edessä olemisesta. Se oli urhea. Mun Bellani. Se oli maailman iloisin koira.
Just nyt mä haluan toivottaa sulle hyvää syntymäpäivää, missä sitten ikinä oletkin ♥ Sä saat nyt syödä syntymäpäiväkakkua niin paljon kuin sä ikinä jaksat. Mä toivon ja tiedän, että sulla on kaikki hyvin, mutta muistathan, että mä rakastan sua aina?