Laumani

En pystynyt pidättelemään kyyneleitä, kun näin tämän piirustuksen ensimmäisen kerran. Oikeastaan se oli silloin vasta luonnos ja mä olin silti ihan myyty. Anniina taikoi koko lauman yhteen. Ne kaikista tärkeimmät samassa kuvassa. Enkelikoira, Kettutyttö, Kuutinpoikanen ja Susimummi.

En vain voi lopettaa tuon taulun tuijottamista. Siinä on mun elämäni koira ja tukipilarit, ne jotka yrittävät parhaansa mukaan täyttää Bellan jättämiä valtavia tassunjälkiä. Enkelikoira olisi varmasti ylpeä, jos se tietäisi minkälaisen lauman se jätti jälkeensä.

Tämä taulu on se kuva, jota en koskaan voinut ottaa. Se on kuva laumastani kokonaisena. Siitä laumasta, jonka tunnen edelleen omistavani, vaikka karu totuus iskeekin päivittäin vasten kasvoja. Bella tulee aina olemaan osa sydämeni laumaa. Tällä hetkellä olen vain niin onnellinen, että sain sen kuvan, jota en koskaan, milloinkaan olisi pystynyt itse toteuttamaan.

98 pisteen Della

Oon vieläkin ihan hämmentynyt. Pikkukoira teki eilen vaatimattoman 98 pisteen suorituksen ja voitti luokkansa.


Ilmoitin Dellan muutama viikko sitten epävirallisiin rally-tokokisoihin. Paloin halusta päästä kokeilemaan kuinka se toimii kisatilanteessa, ja miten mä osaan toimia sen kanssa.

Perjantai-iltana olin lievästi sanottuna kauhuissani. Eihän me oltu koskaan edes tehty kokonaista rataa. Pienen hetken ajattelin jättäväni koko kisat väliin, ajatuksella eihän me kuitenkaan mitään osattaisi. Lauantaina olo oli kuitenkin ihmeen luottavainen ja lähdinkin kisoihin yksi tavoite mielessäni: päästä maaliin häntä heiluen ja suu hymyssä. Luotin siihen, että Della kyllä osaa.

Kisat järjestettiin Vaasassa (9.4), hiekkapohjaisessa kasvihuoneessa. Mölli luokkaan oli ilmoittautunut yhteensä 17 koirakkoa ja me kisattiin numerolla 10. Saatiin siis odotella omaa vuoroa jonkin aikaa. Stressasin etukäteen hirveästi kasvihuoneen hiekkapohjaa, sillä me ei olla treenattu muilla alustoilla, kuin keinonurmella ja olkkarin lattialla. Della on välillä vähän hienohelma, minkä takia ajattelin, että se ei välttämättä suostu maata hiekassa. Hiekkapohja oli kuitenkin pikkukoiran mielestä ihan okei.

Möllit tuomaroi Heidi Slögs. Rata oli kokonaisuudessaan tosi kiva ja simppeli, vaikka muutama meille epävarma kyltti löytyikin (liikkeestä maahan & istu, maahan). En ollut varma suostuuko Della makaamaan hiekkapohjalla, saatikka pysymään siellä niin kauan, että ehdin suoristaa selkäni. Pikkukoira kuitenkin meni maahan ja pysyi siellä varsin hienosti.


Radalla Della kulki mahtavasti ja tsemppasi uskomattoman hienosti kovasta väsymyksestä huolimatta. Mua harmittaa, että mä en pystynyt nauttimaan meidän suorituksesta niin paljon, kuin olisin halunnut nauttia, koska mua jännitti ihan käsittämättömän paljon. Mua jännitti, koska nämä olivat ensimmäiset kisat, kun hihnan päässä oli Della, eikä se tuttu ja turvallinen läskitassu, koira jonka tunsin paremmin kuin itseni. Mun olisi kuitenkin pitänyt osata luottaa tuohon pikkukoiraan paljon enemmän. Mä kuitenkin tiesin, että se osaa ja se tekee huippu hyvin. Ja niin se teki, vaikka ohjaaja olikin välillä vähän hukassa ja olisi voinut tsempata pikkukaveria vieläkin kuuluvammin.

Hymy oli maaliin päästessä vähintäänkin korvissa. Pikkukoira oli niin kovin pätevä. Me saavutettiin tavoite ja suoritettiin rata hymyssä suin, häntä heiluen. Ja mikä parasta, Della jaksoi tehdä hyvällä vireellä, vaikka namia ei tullutkaan joka liikkeen jälkeen.

Ensimmäinen -1 pisteen virhe (py) tuli kyltiltä 5 (pujottelu), kun Della pysähtyi hetkeksi vilkaisemaan tuomaria. Toinen -1 pisteen virhe (vino) tuli kyltiltä 9 (koira eteen, vasemmalta sivulle), jossa ohjasin Dellan vähän huolimattomasti eteeni istumaan, jolloin sille jäi aivan liian vähän tilaa suoristaa itsensä. Tuomarin kommentti: "Mukavaa iloista yhteistyötä!"

Käsittämätöntä, että pikkukoira teki kymmenen kuukauden ikäisenä ekoissa mölli rally-kisoissaan 98 pisteen suorituksen sijoittuen ensimmäiseksi. Musta oli myös mahtavaa huomata, että se ei välittänyt yhtään siitä, mitä sen ympärillä tapahtui, koska se keskittyi vain ja ainoastaan muhun. En voisi olla ylpeämpi pienestä otuksestani!

Huhtikuun ensimmäinen

En tiedä koska mulla olisi ollut niin kivaa, kuin maanantaina oli kiertäessäni Dellan kanssa kehää ympäri. Hassua, että pelkkä kehän kiertäminen ja koiran seisottaminen voi olla niin tavattoman mukavaa. Ehkä se on se sujuva yhteistyö, joka tekee kaikesta parempaa. Vaikka mulla onkin kehässä aika ajoin todella outo tunne, kun narunpäässä ei olekaan se tuttu ja turvallinen läskitassu, se jonka kanssa kaikki sujui, ja se jonka tunsin hännästä kuononpäähän. Mä olen kuitenkin onnellinen, että voin nauttia kehässä olosta Dellan kanssa samalla tavalla kuin ennenkin nautin.

Pikkukoira tassutteli Lapuan pentumätsärissä 28 pienen pennun joukosta sinisten nauhan saaneiden toiselle sijalle. Ei siinä paljon sijoitus enää hymyä nostattanut, kun fiilis oli jo pelkästä kehässä ravaamisesta ihan huipussaan. Della taisi nauttia kehässä olosta aivan yhtä paljon kuin minäkin, vaikka pöytä onkin sen mielestä edelleen maailman kammottavin juttu.

Agilityn ollessa tauolla me ollaan pystytty keskittymään täysin rally-tokoon. Takana on kahdet onnistuneet treenit ja lukuisat olkkari harjoitukset. Sunnuntaina on luvassa koulutuspäivä ja ensi viikolla ensimmäiset epäviralliset kisat. En todellakaan tiedä, mitä ajattelin ilmoittaessani Dellan mölli luokkaan, mutta niin vain tein :D Kai me mennään vain pitämään vähän hauskaa ja hassuttelemaan, toivoen, että pikkukoira ei paineistu kisatilanteesta liikaa.

Dellan kanssa on jotenkin tosi ihmeellistä treenata, sillä rally-toko oli se mun ja Bellan juttu. Bellan kuolemasta on yli puolitoista vuotta ja meidän viimeisestä yhteisestä rallykisasta pian kaksi vuotta. Siitä huolimatta mä meinaan välillä pyytää Dellalta aivan liian vaikeita juttuja tai sellaisia tehtäviä, joita me ei olla koskaan edes harjoiteltu. Käskyt vain tulevat sieltä takaraivosta, kunnes mieli tajuaa, että Della ei ole koskaan kuullutkaan moista sanaa. Mutta ihan hyvin meillä menee, ainakin silloin, kun ohjaaja tajuaa pyytää oikeita ja opeteltuja asioita.

Kolme aukeamaa Nekkua

Nekusta oli kolmen aukeaman pituinen juttu Cavalierlehden kevätnumerossa. Pikkuinen kalastelija pääsi jo toistamiseen söpöilemään lehden sivuille, vaikka tämän kertainen teksti olikin kaikkea muuta kuin mukava kalastelujuttu.

Mietin pitkään lähetänkö kirjoittamaani tekstiä (joka on muuten suurimmaksi osaksi lainattu blogista ja yritetty muuttaa hieman luettavampaan muotoon) ollenkaan lehden toimitukselle vai olisiko se vain parempi pitää itseäni varten. Teksti kuitenkin oli ja on jollain tapaa niin henkilökohtainen, etten tiennyt halusinko jakaa sitä eteenpäin.

Hetken aikaa asiaa mietittyäni päätin kuitenkin painaa lähetä nappulaa siinä toivossa, että se saattaa joskus auttaa jotakuta toista vastaavassa tilanteessa olevaa. Tai ainakin se antaa toisenlaisen näkökulman asioihin. Ja jos ei muuta, niin ainakin mun pikkuinen kuonopuoli loisti lehden kuvissa. Vähän harmittaa, ettei mulla ollut tekstiä kirjoittaessa kuin yksi julkaisukelpoinen kuva Nekun "uudesta" kuonosta, mutta eikai sillä nyt niin väliä ole.... sama Nuhveli se kaikissa kuvissa kuitenkin möllöttää :)

Pääsiäiskuvia

Maanantaiaamu

Pieni varjoni

Della täytti 27.2 yhdeksän kuukautta. Se on asunut meillä nyt seitsemän kuukautta. Sinä aikana tuosta pennusta on tullut enemmän... paljon enemmän, kuin koskaan kuvittelin siitä tulevan. Siitä on tullut pieni varjoni. Koira, joka seuraa jokaista askeltani ja jokaista liikettäni. Koira, joka on aina valmis nuolemaan naamani kyynelistä ja painamaan pikkuisen kuononsa päälleni, silloin kun sitä eniten tarvitsen. Se on vähän niin kuin Bella oli, koira, jolle minä olen kaikki.

Meillä ei ole vielä sellaista suhdetta, millaisen sen jonain päivänä haluaisin olevan, mutta tämä on alku. Tämä on hurjan hyvä alku. Oikeastaan en koskaan voinut kuvitella, että jo seitsemän kuukauden päästä olisimme tässä pisteessä, että minulla olisi tällainen suhde tuohon pentuun. On hassua ajatella, miten tärkeä tuosta on tullut, kun vielä kymmenen kuukautta sitten pelkäsin kuollakseni osaisinko mä välittää tai ylipäätään edes pitää enää yhdestäkään koirasta.