Sivut

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Turhautumista

Rakastan noita sen silmiä<3

Pidän keväästä todella paljon, silloin kun ei ole harmaata & synkkää tai sada vettä. Muutoin kevät on ehdottomasti lemppari vuoden aikani, ei ole liian kylmä, eikä kuuma. Paluu todellisuuteen kuitenkin tapahtui ja huomasin miten aloinkaan taas vihata kevättä ja lakaisemattomia pyöräteitä. Olin jo aivan unohtanut kaikki ne tassuongelmat talven aikana, ei mun vaan kertaakaan tarvinnut miettiä lenkille lähtiessäni sattuuko Bellaan vai ei.
Jos ei siis jo tullut selväksi niin Bella on taas aloittanut jostain syystä aristelemaan etutassuaan. Mulla on muutama epäilys tai oikeastaan tiedän mistä tää etutassun(jen) ontuminen johtuu. Talvi me ollaan saatu olla ihan rauhassa. Syynä siis uskoisin olevan pyöräteillä oleva paksu sora&hiekka kerros, joka varmasti pistelee ikävästi tassun pohjiin. Lumi soiroilla käveleminen sujuu ongelmitta, harmi vaan kun ei tuota lunta ole enää kovinkaan paljon jäljellä. Tossa hiekkatiellä ollaan yritetty lenkkeillä, mutta eipä sekään oo kun 1-2km pitkä ja nyt täynnä vesilammikoita, koiria kun on melkeinpä mahdoton saada kävelemään tuota rapatietä pitkin.  Ei se niin nuukaa oo vaikka nyt muutamana päivänä jätettäisiin/lyhennettäisiin lenkkejä ja katsotaan mihin tilanne etenee, mutta kun sen paino oli just taas lähteny tippumaan (Johtuen varmaan meidän piitkistä lenkeistä, kun on ollut niin hienoja ilmoja. Nyt saan haudata ne toistaiseksi.) ja nyt ne kaikki kilot tulee sitten kuitenkin takaisin.Lievästi sanottuna kyllä turhauttaa ja paljon. Tekisi mieli löydä hanskat tiskiin, kun yrität kaikkesi ja sitten tuleekin näitä takaiskuja, mutta eteenpäin on jatkettava, iskuista huolimatta. Uskon ja luulen (oikeastaan voin sanoa että tiedän) kuitenkin vahvasti että tämä aristaminen loppuu, kunhan pyörätiet lakaistaan (joka valitettavasti tuntuu olevan vasta ikuisuuden päässä.) siihen asti jatketaan lenkkeilyä ojiapitkin/ hiekkatiellä.

Sitten vähän muita asioita, huhtikuun alku tai oikeastaan koko huhtikuulle olis koiramaista menoa, jos jonkinlaista. Toivottavasti nyt edes muutamiin tapahtumiin päästäisiin.Eilen tuli käytyä käyttämässä se faunattaren palkinto lahjakortti. Ostin sitten(yllätys yllätys) Mustan timanttipannan, joka harmikseni oli vähän liian tiukka Bellalle. Nekulle se oli sopiva kun säätö varaa on mukavasti, pitää nyt vähä tuumata että meenkö vaihtamaan ton vai ostanko Bellalle uuden ja pidän ton sitten Nekulla. Varmaan ensimmäinen kerta kun ostin B.lle liian  pienen pannan yleensä ne on liian suuria :D

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kesää kohden mennään, ainakin karvoista päätellen.

Voisi sanoa että Bellalla on aina karvanlähtö aika, se tiputtelee taisaisesti pitkin vuotta, tosin hieman enemmään näin keväisin. Nekkukin pudottelee karvaansa aikalailla tasaisin väliajoin, Peppi puolestaan aina tiettyinä aikoina, vaikka saattaahan siitäkin niitä karvoja lennellä, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin ruskeista. Pepillä on ollut nyt kamala karvanlähtö aika päällä, kesää kohden siis mennään ;) Mustia ja ruskeita karvoja löytyy vaatteista, lattioilta jne. ja koko ajan saisi olla imurinvarressa kiinni. Kaivoin sitten eilen esiin furminaattorin ja aloitin Bellasta & Nekusta, niistä ei nyt mitenkään älyttömiä määriä karvaa lähtenyt noin kourallinen kummastakin. Sitten olikin karvamonsterin (=Pepin) vuoro ja voi sitä karvan määrää! Pienestä hauvasta lähti melkein yhtä suuri karvakasa kuin itse on. Selästä lähti nyt sitten melkein kaikki pohjavilla veks, karva on siitä kohtaa ihan karheaa ja ihoa pilkistelee sieltä täältä. Koira kiittää kun on viileää! Vielä pitäis hommaa jatkaa, kun kylkiä en kerinnyt vielä kunnolla "furminoimaan", yhtä pörröiseltä se silti näyttä ikuinen pallo pörriäinen:)
Säät ovat todellakin suosineet ja koirien lenkit huomattavasti pidenneet, joka tuntuukin olevan välistä koirien mielestä niiin kamala juttu, ruskeat hyvä kun pihasta suostuvat lähtemään ja koko alkulenkki meneekin sitten (suurimmaksi osaksi Nekun) osalta taaksepäin vilkuiluksi ja hanttiin pistämiseksi, sieltähän vois vaikka isä ilmestyä ja ottaa kyytiin;) Osaa se välistä olla oikein aasi, kotimatka sitten mennäänkin  niin lujaa että korvaa alkumatkan hidastelut. Neksneks oli tänään aamulla päässyt veljeni kanssa kohtalaisen pitkälle lenkille kun Bella & Peppi vielä tyytyväisesti nukkuivat, hieman oli pistänyt hanttiin pihassa kun ei lähtenytkään kukaan muu joukkoon mutta muuten oli köpsytellyt oikein nätisti. Lähdettiin sitten kun minä ja Bella oltiin saatu itsemme ylös sängystä niin uudelle lenkille n 4,5km lenkki tehtiin ja Nekku ei sitten osoittanut yhtään väsymisen merkkejä vaikka edellisestä lenkistä ei kauaa ollut. Se pysähtyi aina haistelemaan ja sitten täysiä juoksi taas edelle, Nekun kun pitäis aina saada olla ensimmäisenä, koko lenkin ajan se tepsuttelii reippaasti edellä. Bella ja Peppikin oli ihan innoissaan kun pääsivät vähä pidemmälle, uusia hajuja haistelemaan. Kotonakin Nekku jaksoi vielä riehua jokusen aikaa ja kuivatella pestyä turkkia, Bella simahti samantien sängyn pohjalle ja Peppi vesikipon ääreen. Pikkunenkin sitten viimein jaksoi käydä makuulle ja unta onkin riittänyt kylliksi.


Bellan sain kuin sainkin oppimaan lipaisemaan huulia, kun löysin oikein herkku naimia joka sai sen sitten nuoleskelemaan huulia->palkkaus. Pistetäänpä vielä video näyte, suosittelen tosiaan pistämään äänet pois!

Ja jotta Pepistäkin saisitte vähän videomateriaalia niin laitan tähän Pepin "peukalo" tempun. Ideana siis että Peppi näyttää(=nuolaisee) peukaloa. Mulla ei oo mitään hajua miten Emmi ton tempun sille on opettanut mut veikkaisinpa et ensin näyttäänyt pelkkää peukaloa, palkannut halutusta reagtiosta ja sitten lisännyt muut sormet, seuraava vaihe olisi sitten opettaa yksi sormi lisää.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Lips lips lipaisuja

Päätin taas opettaa koirille petsien temppuringin uuden haasteen, tällä kertaa temppuna siis "lipaiseminen".
Bella joutui heti "uhriksi" kun sopivasti siinä mun jalkojen alla makaili :D No yritin ensin saada sen lipaisemaan kuonoaan, annoin namin ja odotin valmiina palkkaamaan josko lipaisis. Mitään ei tapahtunut, yritin uudestaan ja sitten taas uudestaan. Bellakin rupes jo kyllästymään kun ei tajunnut mitä siltä odotan ja antoikin sitten tassua oikein toden teolla. En viittinyt sit enää jatkaa sen hämmentämistä vaan siiryin seuraavaan eli Nekkuun. Nekku taas ylitti mun odotukset hoksaamalla heti jutun idean. Annoin ensin makupalan->lipaisi kunoa->palkka & JES-sana. Muutama toisto, jonka jälkeen lisäsin käskyn. Pari toistoa ja nyt Neksneks osaa jo lipaista käskystä! pikku lips lips kettu. Pepin kanssa päästiin tosi hyvään alkuun, se jo nuolaisee kuonon päätä makupalan saatuaan, seuraava vaihe onkin sitten käskyn lisääminen.(Pepistäkin lähi päivinä video)

Video Nekun lipaisu harjoituksista:

pienentäkää videon äänet, mun ääni kuullostaa ihan kamalalta, mitenhän toi kamera sen taas noin vääristi:D
 
Viikonloppu tuli vietettyä nenä tietokoneen ruudussa ja vahdattua Cruftsin live lähetystä:D
Kevät tekee kovasti tulojaan, ja sitä myötä kalenteri on alkanut pursuta koiramaisista menoista, suunnitelmia on vaikka kuinka paljon, nähtäväksi jää mihin kaikkialle sitä loppu viimein päästään. Vaasan näyttelyynkin lähti ilmot, ihan viime tipassa.Ai miten niin aina matti myöhäisiä?

Koirat ovat nauttineet lämpimistä säistä oikein toden teolla, Peppi saattaa loikoilla terassilla auringossa monta tuntia ja Peppimäiseen tapaan herätä aina räksyttämään naapureille.Bella sen sijaan kierii minkä kerkeää ja Nekku auttaa kesää syömällä lunta!
Ainut ikävä asia on pyöräteiden sulaminen ja lumen & jään alta paljastuva 5cm sora & hiekka kerros joka ottaa kyllä todella ikävästi koirien tassunpohjiin, varsinkin Bellan.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Mätsäri kauden avaus!

Tai pikemminkin JH-kauden avaus, tänään oli siis suuntana Isokyrön match show. Mukaan lähti tällä kertaa vain Bella ja pikkusiskoni. Sää oli todella hieno, kyllä kelpasi olla kehässä eikä tullut kylmä, vaikka sitä pelkäsin.

Mätsäri järjestettiin maneesissa, kehät oli (tai ainakin JH & L&K kehä) mukavan kokoisia, pohja nyt ei mikään paras ollu, sillä hiekkaa tarttui turkkiin ihan kiitettävästi, mutta se ei menoa haitannut! Ilmoittauduin siis junior handleriin ja Annukan ilmoitin Lapsi & koira kilpailuun.

Kehät alkoivat aikalailla aikataulussa ja Annukka pääsi L&K kehään. On ne vaan hyvä pari! Annukka handlas Bellaa tosi hyvin, mitä nyt välissä (Bellan mielestä) palkkaa tuli vähän liian vähän ja tyttö innostuikin aivan ääneensä huutamaan. Seisominen & seuruu sujuivat molemmat mallikkaasti, Bellakin jaksoi ihmeen kauan seistä aloillaan. Tuomari teetätti jokaisella lapsi handlerilla edestakaisin, jonka jälkeen kaikki menivät ympäri. Tuomari alkoi sijoitella porukkaa, ensin jaetulle 6 sijalle, sitten meni 5-sija, 4-sija tässä vaiheessa olin ihan innoissani Annukka & Bella oli vieläkin mukana. Sitten meni kolmos sija, Annukka ja Bella edelleen mukana. Tuomari teetätti vielä kahden parhaan kesken yhtä aikaa edestakaisin, mikä sujui parivaljakolta hyvin. Lopuksi tuomari näytti kakkos paikan Annukalle & Bellalle, hieno suoritus! Kyllä me Annukasta vielä junior handler tehdään :D
Palkinnoksi Annukka sai mitallin,dibitassut DVD.n,karkkia,ruohetikkuja,pallon ja jonku kulhon.

Sitten alkoikin junnujen nuoremmat, jonka jälkeen oli vanhemmat ja me päästiin kehään. Bellalla oli ihan kiva vire päällä, tosin olishan se häntä voinut mun kimityksistä huolimatta heilua vielä pikkuisen tiheämpään:) Tuomari teetätti aluksi edestakaisin, joka meni omasta mielestäni hyvin. Sen jälkeen kolmio ja kaikki ympäri. En ainakaan huomannut tekeväni mitään sen suurempia virheitä, Bellankin sain innostettua kävelemään vähän reippaammin. Tuomari sijoitti kolmannen ja me olimme vielä mukana! Kahden parhaan kesken vaihdettiin koiria, itse sain vaihdossa nuoren lapinkoiran(?) aivan ihana tapaus, seisomaan sain sen joten kuten, virtaa sillä kuitenkin riitti. Tuomari teetätti edestakaisin vaihtokoirien kanssa, se meni ihan ok. Muistin jopa vaihtaa puolta!:D Tuomarin kommenttien mukaan sain vaihto koiran hyvin esitettyä. Sitten vielä omat koirat takaisin. Sen jälkeen tuomari ojensi mut ja Bellan ykkös paikalle! Sain todella paljon positiivista palautetta handlaus taidoistani, mikä on aina mukavaa kuultavaa. Mun kuulemma kannattais etsiä itselleni joku säpsäkkä lainakoira, joka vastaa handlaus taitojani, Bella kun on vähän tuollainen hitaan puoloinen kaveri, osa tuomareista kuulemma rokottaa siitä.(jonka oon itsekkin kyllä huomannut)

Heti vanhempien jälkeen alkoi BIS junior handler kisa. Tuomari teetätti ympäri yhdessä & edestakaisin. Ja osoitti lopulta meidät ykköspaikalle! Oli siinä kyllä kirjaimellisesti hymykorvissa, minä vieläpä Bellan kanssa JH 1/1, oli muuten ensimmäinen junnu voitto, vieläpä B.n kanssa:)


Junnuista palkinnoksi tuli reppu,harja/kampa,3kpl näytepusseja,märkäruokapurkki,2kpl luita,faunattareen 5e.n lahjakortti ja saippuaa

Päivän saldona siis: Annukka & Bella L&K 2 ja Minä & Bella JH 1/1

L&K kehän aikana Bella rupes tassulla hinkkaamaan silmäänsä en oo varma olisko sinne voinut mennä hiekkaa, mutta nyt siristelee silmää kauheasti. Kotoa lähdettäessä silmä oli kuitenkin ihan kunnossa. Pitää yrittää saada nyt joku ell. kiinni.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Reissussa

Lähdettiin tosiaan maanantaina neljäksi päiväksi reissuun Tampereelle, tässä pieni koonta päivien tapahtumista.

Maanantai 27.2
Lähdettiin maanantaina kahdentoista aikaan ajelemaan kohti Tamperetta. Reilu kolmi tuntinen matka sujui hyvin, koirat nukkuivat melkein koko matkan. Parkanossa pysähdyttiin syömään & pissattamaan koiria. Tampereella oltiin sitten siinä puoli neljän maissa. Raahattiin kamat "huoneistoon" se oli siis sellanen vähä asunnon tyyppinen, missä oli olohuone,keittiä 2 wc.tä sauna&kylppäri ja muutama makkari. Samassa rakennuksessa asui ilmeisesti myös vakituisesti jotain. Ihan mukava & tilava paikka koiria ajatellen, ainut miinus että huone tosiaan oli viitos kerroksessa ja aina kun halusi koirat viedä pihalle oli mentävä hissillä.Ei sillä etteikö nämä hississä osaisi matkustaa, mutta jotenkin se tuntui vaivanloisemmalta kuin että kävelisit suoraa ovesta pihalle. Kun oltiin saatu tavarat purettua lähdettiin heti käyttämään koiria lenkillä ja samalla tuli kierreltyä paikkoja. Koirat ( varsinkin Nekku) olivat niin innoissaan ettei korvista ollut tietoa. Kai siitä vähemmästäkin menee sekaisin kun koiria & autoja tulee niin tiheään tahtiin ohi. Kotona kun saattaa olla että päivän aikana (jos hyvä tuuri käy) tulee kaks koiraa vastaan, tuolla niitä taas vilisi joka välissä. Muutaman kerran jouduin hävetä noiden hihnakäytöstä, korvat kun oli aika ajoin kateissa niin alkoi siinä hermot olla koetuksella itse kullakin, vaikka yleensä oon koirien kanssa aika pitkä pinnainen. Huomaa kyllä että maalla kasvaneita koiria kun tollanen määrä vastaan tulijoita & uusia hajuja sai nämä ihan sekaisin. Toisaalta ollaan me kuitenki aika paljo koirien kans reissailtu ja yleisesti ottaen ovat käyttäytyneet hyvin. Peppiä vähän pelotti käytävällä oleva kaide,mistä näkee alempiin kerroksiin ,sillä on varmaan korkeanpaikan kammo!:D Eka päivä menikin sitten vaan paikkoja kierrellessä & tutustuessa.


Tiistai 28.2
Aamu alkoi lenkillä, joka tosin jäi niinkin lyhyeen että koirat kerkesivät tarpeensa tehdä, tuuli oli niin hirviä ettei eteensä meinannut nähdä. Muu porukka lähti sitten aamusta uimaan, minä,äiti & veli jäätiin huoneeseen koirien kans. Peppi näytti itsestään ihan uuden puolen, se vinkui koko sen ajan kun Emmi oli poissa. Toisaalta arvelin tämän itkeskelyn johtuvan siitä että Pepin toinen pupu jätettiin kotiin. No toisesta se  ainakin piti sitäkin parempaa huolta. Käytettiin äitin kanssa koirat lenkillä, käyttäytyivät jo huomattavasti paremmin vaikka Pepin pitikin haukkua (ja samalla yllyttää Bella kuoroon) vastaan tuleville koirille. Nekkukin hillitti veto vaihdettaan, kun tajusin päästää sen pidämmälle hihnalle, ei se oo tottunut jonossa kulkemaan, saatika sitten viimeisenä. Nekun kun täytyisi aina saada olla johtaja. Päivemmällä minä,äiti,Emmi & Lotta lähdettiin käymään Ideaparkissa, koirat sai sen ajan viettää muun porukan kanssa huoneessa. Mukaan tarttui yllätys yllätys koirille jotain pientä. Mm. Bellalle & Nekulle kultaiset luu nimilaatat ja herkkuja. Tarkoitus oli hommata uudet pannat, mut mun onnekseni ei sopivia kokoja löytynyt niin tyydyin noihin laattoihin. Lisäksi sain Bellalle ostettua vihdoin ne sukat! Nyt ei tarvi lenkeillä irrotella lumipaakkuja ja ehkä sitten keväämmällä säästyttäis muutamilta tassutulehduksilta(?) Kunnon tossuja en oo saanu hankittua koska ne on aina omaan käteen liian jäykät, joten noi sukat tuntu sopivalta vaihtoehdolta. Huoneeseen päästyä kokeilin tietty sukkia heti, ostan Bellalle yleensä aina kaikki vaatteet yms. cockerin mitoituksilla niin myös sukat. En ymmärrä mikä hehto käpälä tolla on kun sain ne just ja just sen jalkaan, no pysyvätpähän ainakin jalassa. Loppu illasta käytiin sit syömäs ja lenkkeiltiin koirien kanssa.

Keskiviikko 29.2
Sää oli mitä mahtavin aurinko paistoi ja mittari oli plussan puolella. Tehtiin sitten aamulla aika pitkä lenkki ja isä kävi samalla kaupassa, me sit käppäiltiin sen aikaa siinä pihassa koirien kanssa. Päivällä sit lähdettiin taas kohti ideaparkkia, pikku sisarukset pääsi hoploppiin, itse kävin sillä välin ostamas mullekkin jotain kun ei tiistaina tarttunut mitään mukaan. Käytiin myös hakemas Pepille nimilaatta, tosin vain sydämen muotoisena. Sieltä kun tultiin lähdettiin taas lenkkeilemään. Koirat oli ihan onnessaan kun joka paikas oli niiin paljon eri hajuja ettei tiedä miten päin olisi. Muutama lierokin tuli vastaan! Illalla Emmi lähti äitin kans käymään Stocmannilla ja isä vei muut uimaan. Mä sit jäin huoneeseen pitään koirille seuraa(=istuin koneella ja koirat nukku kun olivat saaneet mahansa täyteen) :D

Torstai 1.3
Torstai oli yhtä hullun myllyä. Kahdeksalta aamulla pystyyn, koirat lenkille ja sen jälkeen kamat kasaan. Muu porukka kävi aamulla vielä jossain museos, me oltiin Emmin kans koirien seurana. 11 oli huoneen luovutus ja pikkasen tuli kiire, mutta mitään ei unohdettu! Takaisin tulomatka meni nopeasti, ei pysähdytty tällä kertaa ollenkaan. Kotia päästyä koirat oli ihan hirveen innoissaan, tais niillekkin riittää kaupunki elämä taas hetkeksi.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Vastauksia

Sain nyt vihdoin vastattua näihin kysymyksiin! Kiitokset kaikille kysymyksiä laittaneille, yritin vastailla niihin parhaani mukaan. Osan saman tyyppisistä kysymyksistä yhdistin.


Miksi juuri tämä rotu?/Miten päädyit tähän rotuun?
Cavalieriin tosiaan päädyttiin muutamien mutkien kautta. Alunperin rotuvaihtoehtoina oli chihuahuaa, pomeraniaa,tipsua jne. No lopulta se oikea sitten löytyi, kirjaston rotukirjasta. Se mihin cavalierissa rakastuin oli ehdottomasti luonne. Cavalier oli luonteeltaan juuri täydellinen, ystävällinen, iloinen. Halusin ehdottomasti koiran, joka rakastaa huomiota, tykkää olla rapsuteltavana ja kiintyy perheeseensä.Cavalier tuntui myös erinomaiselta vaihtoehdolta lapsiperheeseen & ensimmäiseksi koiraksi. Lisäksi cavaliereilla oli/on omaa silmää miellyttävä ulkonäkö, koko oli juuri passeli ja turkki helppo hoitoinen. Täytyy vielä mainita, että päivääkään ei ole tarvinnut rotu valintaa katua!

Mitä harrastatte?
Me ollaan koirien kans kokeiltu harrastuksia laidasta laitaan. Tällä hetkellä kuitenkin säännöllisesti & tavoitteellisesti harrastetaan agilityä, se on noussut ehdottomasti ihan ykköseksi niin koirien kuin omistajienkin mielestä:) Lisäksi mätsäreissä ja junnukisoissa tulee kierreltyä aina silloin kuin niitä täällä päin järjestettään. Tokoiltua on tullut ihan ryhmässäkin, mutta tällä hetkellä se on sellaista kotitokoilua, koirat kun ei oikein erityisemmin tälle lajille syttyneet. Rally tokoa ollaan kotona treenailtu, tarkoitus olisi nyt keväällä päästä oikein ryhmään asti.

Minkä rotuisen koiran aiot hankkia seuraavaksi?
Sitten kun seuraavan koiran aika tulee (ei vielä moneen moneen vuoteen) niin kyllä se luultavasti cavalier tulee olemaan, ne on vaan vienyt mun sydämmen mennessään. Itsellä kuitenkin salaisena haaveena olisi joskus saada oma kultaisennoutaja, mutta cavalier on ja tulee luultavasti aina olemaan se ykkönen.

Mitä mieltä olet Cesar Millanista?
Tämä on sellainen aihe mikä varmasti herättää paljon mielipiteitä, jonka takia itse olenkin välttänyt ottamasta kantaa. Tv-sarjaa tuli kuitenkin yhdessä vaiheessa seurattua todella paljon, ja olihan se ihan mielenkiintoista katsottavaakin. Jotkin hänen käyttämät koulutusmetodit ovat sellaisia että voisin kuvitella itsekkin niitä käyttävän, osaa taas en käyttäisi ikinä. Mulla ei kuitenkaan tästä aiheesta mitään selvää mielipidettä ole:)

Onko tämä rotu vaikea hoitaa/kouluttaa?
Mielestäni cavalier on suht helppo hoitoinen koira. Turkin suhteen meidän hauvoilla riittää pesu kerran kuussa tietenkin jos mätsäreitä/näyttelyitä tulossa niin aina päivää ennen pestään. Koirat harjailen noin kerran viikossa, korvia saatan kuitenkin useammankin kerran viikon sisällä harjata, ite tykkään et ne näyttää sellasilta tuuheilta kun ne on just harjattu :D Lenkille nämä pääsee arkipäivisin (päivästä riippuen) 3-4krt ja viikonloppuisin sit lenkit ovat pitempiä. Vaikka käymmekin lenkeillä suht. usein, niin pärjäishän nää varmasti muutamana päivänä vähemmällä määrällä, ilman että seinille ruvetaan hyppimään. Tietty se on yksilön luonteesta kiinni, että onko kuinka aktiivista sorttia. Mutta cavalierit kyllä ehdottomasti nauttii siitä lenkkeilystä ja kaikesta muusta touhuamisesta,oli ne sitten arkiaskareita tai kotitokoiluja.. Kouluttamisen suhteen nämä kaikki kolme ovat aika erillaisia, mutta yleisesti ottaen cavalier on kuitenkin mielestäni helppo koulutettava.(jälleen tosin riippuu yksilöstä ja siitä minkä lukee vaikeasti/helposti koulutettavaksi) Meillä Bella tekee herkun eteen mitä tahansa ja on tosi nopea oppimaan. Nekkukin tekee innoissaan kun näkee namin, mutta sille saa tehdä muutamia toistoja enemmän kuin Bellalle. Peppi taas on ihan omaa laatuaan. Sillä on vähän asenteena "teen mitä tykkään" mut namilla saa senkin toimimaan. Eli joo ihan on koirasta kiinni, mutta sanoisin että cavalier on oikeastaan aika perus helppo koulutettava, niin kuin yllä jo mainitsin.

Millaiselle ihmiselle tämä rotu sopii?
Cavalier sopii mielestäni hyvin esimerkiksi ensimmäiseksi koiraksi tai vaikka lapsiperheelle sen ystävällisyyden vuoksi. Cavalier on myös todellinen seurakoira ja  kaipaa sitä seuraa,ihmisen läheisyyttä, kannattaa siis varautua siihen että koiran kanssa saa viettää paljon aikaa (tosin en tarkoita sitä ettäkö sen koiran kanssa pitäisi olla 24/7 mut kaikki varmaan tajus sen pointin). Cavalier on luonteeltaan tosi lempeä eikä sen takia välttämättä sovi omistajalle, jolla on ns. kovat otteet. (ottavat herkästi itseensä). Cavalier viihtyy niin sohvalla, kuin erillaisissa harrastuksissa ja nauttii siitä kun saa puuhailla kaikkea erillaista

 Tavoitteita ensi vuodelle? 
Ensi vuodelle en laittanut mitään korkeita tavoitteita, yritetään totta kai pysyä terveenä. Agilityn saralla olis kiva jos päästäis taas Bellan kans viralliset korkkaamaan, Nekun kans ehkä möllit tai kenties ryhmään treenaamaan(?) Pepin kanssa jatketaan epävirallista kisaamista. Junnuilun suhteen tää on mun viimenen junnuilu vuosi, joten kisoja yritetään kiertää nyt kunnolla ja omilla koirilla.

Mitkä ovat koiriesi hyvät ja huonot puolet?
Aloitetaan loogisesti ensin hyvistä puolista.
Bella: Bella on tollanen pieni koira suurella sydämmellä. Se rakastaa kaikkia perheenjäseniä tasapuolisesti. Mua tottakai silti hitusen enemmän kuin muita;) Bella on halittava nallekarhu, rakastan Bellan sellasta rentoa meininkiä. Bella on myös hurja hännän paukuttaja, mikä saa omistajalla hymyn korviin oli päivä sitten kuinka huono tahansa. Se on myös armoton pusujen jakelija ja ulisija.
Peppi: Tykkään Pepin luonteessa siitä ettei se oo yhtä "nössö" kuin ruskeat. Sillä on todella paljon omaa päätä ja tahtoa. Pitäähän talossa nyt yksi vaativampi rämäpää olla. Peppi tykkää esittää joskus harvinaisen tyhmää, mutta saattaa taas muutaman sekunnin päästä tehdä asian kuin vanha tekiä.
Nekku: Nekku on se pieni. Se on tollanen pieni touhottaja ja tekee kaiken aina niin pikkuruisesti ja eleettömästi. Tervehtiminenkin on ihan omaalaatua. Nekku osaa myös ton pehmeän puolen lisäksi olla todella päättäväinen, jos se haluaa jotain se sitten kans haluaa.

Jokaisella koiralla on varmasti joitakin huonoja piirteitä, niin myös meidän lieroilla. Bella on todella ahne ja ihan hirvittävä kerjääjä. Ruokaa varastetaan aina kun sopiva tilaisuus tulee vaikka tietää hyvin ettei niin saa tehdä :D Peppi taas on mahdoton ruokakupin vartija, ja Nekku puolestaan on sitten se jännittäjä.

Miten näät tulevaisuutes koirien parissa?
Tulevaisuudessa näen itseni aktiivisena koira harrastajana, koirat tulevat varmasti olemaan osa elämääni. Kasvatushaaveista sen verran että olishan se aina hienoa omistaa oma kennelnimi jne. mutta tästä en sen enempää osaa sanoa, aika näyttää.

Miten oot innostunut valokuvaamisesta? & Onko teidän perheessä muita innokkaita kuvaajia?
Mä en ihan tarkkaan muista miten mä valokuvaamisesta innostuin, olin kuitenkin kyllästynyt huono laatuisiin kuviin ja halusin parempia kuvia & paremman kuvauskaluston ja ennen kaikkea oppia kuvaamaan paremmin. Ostin sit yks kesä itselleni ihan tavallisin digikameran, hintaa taisi olla jopa 99e Sillä mentiin aika kauan, kunnes kiinnostuin järjestelmäkameroista ja aloin etsiä niistä lisää tietoa, kolme vuotta takaperin sitten sain ekan järkkärini eli ton canon eos 1000d. Kuvaus into ei oo yhtään latistunut, objektiiveja on tullut hankittua erillaisiin tarpeisiin ja tällä hetkellä niitä löytyykin 4 kappaletta; canonin 50mmf1.8, canonin 70-200mm L f4 canonin 55-250 ja kitt 18-55mm. Mua vuotta nuorempi pikkusiskoni omistaa myös canon eos 1000d.n ja sekin kuvailee aika ahkeraa, sanoisin kuitenkin et mä oon se meidän perheen aktiivisin kuvaaja

Mikä on sun unelma-ammatti (jos sellanen löytyy) tai mitä alaa sua kiinnostais opiskella?
Unelma-ammatti olis tietty joku eläimiin liittyvä, tällä hetkellä mua kiinnostaa hirveesti eläintarvikeliikkeessä työskentely, ehkä jopa joskus oma yritys;) joka tapauksessa eläimiin se melko varmasti liittyy.


Kuinka monta kertaa viikossa käyt treeneissä, harrastavatko kaikki 3 koiraa ryhmissä ja onko teillä vielä hallivuokrakin joku päivä + vielä se rally-toko?
Me treenataan viikossa vähän vaihtelevasti (aina silloin kun joku joutaa viemään) Hallilla me pyritään käymään ainakin joka toinen viikko. Rally-tokon mä tosiaan jouduin hylätä, kun ei sopinut aikataulut yhteen :( Tällä hetkellä meillä kukaan koirista ei oo missään treeni ryhmäss, vaan treenataan itsenäisesti. Kuitenkin kun keväällä alkaa piha treenit niin silloin ollaan Bellan & Pepin kans ryhmissä, Nekun ilmottamista vielä mietin.Viikon aikana sitten tulee kyllä treenattua kotona kaikkia pientä mm. ohjauskuvioita, tokoa, temppuilua. Oikeastaan treenataan melkein joka päivä jtn pientä.


Miten saat vanhemmat kuskeiksi mätsäreihin ja ostamaan niin paljon koiratavaraa ja maksamaan harrastuskuluja?
Täällä päin ei hirveästi noita mätsäreitä yleensä oo, jonka takia vanhemmat suostuu sitten kuskaamaan. Lisäksi en harrasta muuta kuin "koirailua" joten vanhempien ei mua oikeastaan muualle kuin koira juttuihin kuskata:) Lisäksi vanhemmat tykkää kun puuhailen koirien kanssa kaikkea. Harrastuskulut menee siinä, kun ei mulla tosiaan muuta varsinaista harrastusta oo, mihin menisi rahaa. Tosin itse makselen aina silloin tällöin esim. JH ja mätsäri & agi maksuja. Koiratavaroihin noi antaa yleensä raahaa ruokaan jne. mut sit sellaset turhat (=ei tarpeelliset) maksan yleensä itse:)

Ootko kokenut cavalierin jotenkin hankalaksi roduksi?
Itseasiassa pakko myöntää, että mä en oo kyllä millään tavalla kokenut cavalieria hankalaksi rotuna. Jokaisella yksilöllähän on tietty omat piirteensä, mutta nämä meidän omat on ainakin todella mukavia tapauksia. Joka tapauksessa omalla kohdallani cavalier on osoittautunut mitä parhaimmaksi rotu valinnaksi tähän talouteen.


Haluaisitko kokeilla jotain uusia lajeja?
Mulla on oikeastaan tosi paljon kaikkea mitä haluaisin kokeilla ja harrastaa ja missä haluaisin kilpailla. Koirien ehdoilla kuitenkin mennään, ne kun ei aina jaksa innostua mun kaiken maailman konhotuksista, mikä ei sinällään ole yllätys:D

torstai 23. helmikuuta 2012

Bella laskee

Tällänen pikainen postaus Bellan laskutaidon näytteistä. Haukkumaan tota koiraa ei yksinkertaisesti saa, joten tassun "raaputtaminen" sai toimia lasku "välineenä". En olisi muuten tullut tätä videoa linkittämään, mutta piti saada petsien temppurinkiin linkki ja kuvat.fi lagaa taas (oliko edes iso yllätys!?) ja petsie ei hyväksyny tiedosto muotoa:)
Hämmästykää Bellan hurjista laskutaidoista;) pss. äänet kannattaa pistää pois..:D
Kysymyspostauksen vastaukset tulossa pian!