Jotakin Peppimäistä

Pikku Nirpun lempipaikka, lempitakki ja lempijänis. Tuossa se viihtyy koko kuusi tuntisen koulupäivän ajan. Voitte vain kuvitella Pepin ilmeen, jos takki on syystä tai toisesta unohtunut aamulla lattian sijasta naulakkoon roikkumaan.

En vaihtais sekuntiakaan

"Somebody wants you /  Somebody needs you / Somebody dreams about you every single night / Somebody can't breathe without you, it's lonely"

Bella saa mut hymyilemään. Se tietää koska mä tarvitsen sen iloisia silmiä ja lihavia tassuja. Oon löytänyt sen parina iltana suihkun oven takaa. Koira, joka yleensä kiertää pesuhuoneen niin kaukaa kuin vain voi makasi oven edessä ja odotti mua. Siellä se istui iloisen näköisenä sukka suussa, jonka se oli kaapista napannut.

Uskomatonta ajatella, että se on tallustanut mun vierelläni jo seitsemän vuotta, saanut mut hymyilemään joka ikinen päivä seitsemän vuoden ajan ja tehnyt mut onnelliseksi sen hömppä jutuilla. Seitsemän vuoden aikana, se on opettanut mulle niin tavattoman paljon. Se on koira, jollaisesta osasin vain haaveilla, koira joka vei sydämeni. En vaihtaisi sekuntiakaan kuluneista vuosista pois. Jokainen hetki sen kanssa on tärkeä, jokainen tuleva hetki sen kanssa on vieläkin tärkeämpiä. En usko, enkä halua uskoa, että mun läskitassuni on jo seitsemän. Hurjaa.

Mun on tosi vaikea löytää oikeita sanoja, sellaisia jotka kuvaisivat Bellaa, sitä mitä se on, mitä se on antanut mulle ja miten tärkeä se on. Ehkä mun on vain helpompi sanoa, että se on koira joka on opettanut mut nauttimaan jokaisesta pienestä asiasta.

Seitsemänvuotiasta Bellaa täytyi tietysti juhlistaa asiaan kuuluvalla tavalla -syntymäpäiväkakulla! Toinen oli niin tohkeissaan päästessään kakun kimppuun. Kuorrutetta löytyi kakun ja mahan lisäksi nenästä, leuasta, viiksistä ja korvista.  

Onnellinen

Rally-tokosta on tullut meille ihan älyttömän tärkeä harrastus hirmu lyhyessä ajassa. Sellainen harrastus, jota en koskaan uskonut enää agilityn jälkeen löytäväni. Rally-toko vain on ja vie mennessään. Se on oikeasti sellainen harrastus, josta me nautitaan. Harrastus, joka vie niin mennessään, että kaikki ympärillä olijat vain häviävät. Kisatilanteetkin on sellaisia, joissa ollaan vain me. Ja just sen takia me kisataan ja harrastetaan tätä lajia.

Mä toivon, että vaikka rally-toko virallistuukin 1.5.2014 (mikä on tietysti älyttömän hieno juttu) niin se pysyy silti sellaisena hauskana ja yhtä rentona kuin se on tähänkin asti ollut. Meidän saavuttamat kaksi hyväksyttyä tulosta nollaantuu nyt sitten virallistumisen myötä, joten joudutaan aloittamaan alokasluokka käytännössä ihan alusta. Toisaalta ihan mukava aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, vaikkei vanhoissakaan tuloksissa valittamista ollut.. päinvastoin!

Oon tällä hetkellä aivan intoa täynnä. Etelä-Pohjanmaa on (vihdoinkin!) ryhdistäytynyt myös rally-tokon suhteen, joten me päästään kisailemaan tänä vuonna useaan otteeseen! Unohtamatta tietysti Kalajoen (mihin on muuten aivan pakko päästä, ihan vain pikku kalastelijan tähden) ja Kannuksen kisoja.

Treenattu ollaan, mutta eipä noista kerta toisensa jälkeen hienommista olohuone suorituksista erityisesti raportoitavaa ole. Bella vain on niin super. Tämänkin tesktin tarkoitus oli kai vain kertoa miten innoissani mä oon meidän tulevista kisoista... Nekkukin on treenannut sinnikkäästi, innostumalla toisinaan vähän liikaakin.

Mitä meille sitten muuten kuuluu? Pienimusta sai antibiootti kuurin ientulehdukseen (ja "mädäntyneeseen") hampaaseensa. Kuurin loputtua Pörri onkin sitten yhtä hammasta köyhempi. Voitte vain kuvitella miten kauhulla mä tuota päivää odotan, tapani mukaan kun ylireagoin kaikessa. Muuten meille ei kuulu mitään erikoista. Sitä samaa vanhaa: lenkkeilyä, treenailua, nukkumista, vähän syömistä ja toisinaan (ainakin yritys on kova) kirjoituksiin valmistautumista.

psst. Bellan ja Nekun kuvia voi kaikki halukkaat käydä äänestämässä meidän paikallislehden kuvakilpailussa. Kuviin pääset TÄSTÄ ja TÄSTÄ.