Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota

Pikkukoira sai viettää neljä mahtavaa päivää Kalajoella. Voi miten lujaa se juoksi pitkin rantahiekkaa, viipotti särkältä toiselle, sukelsi pohjamudasta kaisloja, napsi vedenpinnalta ötököitä ja nautti. Kuono hymyssä, silmät loistaen. Aivan kuin se olisi ollut toisessa maailmassa, maailmassa, jossa on vain pienen pieni Neponen ja suuri, jännittävä meri.

Se oli hetken maailman onnellisin pikkukoira ja minä olin maailman onnellisin koiranomistaja. Sitä ei pelottanut mikään, eikä se stressannut mistään. Se oli vain niin keskittynyt veteen. Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota. Mun rohkea pieni vesikirpunmetsästäjä. Tää on se Nekun juttu.

Mua ei harmittanut yhtään, vaikka rallykupin toinenosakilpailu jäikin väliin. Olin vain niin onnellinen Nekun puolesta. Se pääsi tekemään sydämensä kyllyydestä just sitä, mistä se eniten koko maailmassa nauttii -kalastelua. Se oli niin onnellisen ja tyytyväisen näköinen. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä sen vauhtia ja täpyytystä, sen saalistus ilmettä, eikä sen sukellustaitoja.

Se olisi viihtynyt rannalla vaikka koko päivän, eivät edes jääkylmä merituuli tai flexi hidastaneet sen menoa. Mitä nyt remmen päässä roikkunut ihminen olisi voinut pinkoa vieläkin lujempaa ja kahlata vieläkin syvemmälle. Ilman hihnaa se olisi luultavasti painanut vieläkin lujempaa, eikä kukaan olisi saanut sitä lähtemään rannalta. Kun jo hihnan kanssa se painoi pää kolmantena jalkana, tuulispään lailla ja pois lähtiessäkin sitä sai raahata perässä. Se vain olisi tahtonut niin kovasti jatkaa kalasteluaan.

Yön mun jalkopäässä nukkuikin varsin väsynyt ja tyytyväinen otus, mitä kummallisemmissa asennoissa. Ja tyynyllä kuorsasi sitten vähän isompi otus. Kyllä vain tulikin kaivattua omaa leveää sänkyä, kun yritin saada päätäni ahdettua edes osittain tyynylle. Tämän takia Bellalla on mun huoneessa ihan ikioma tyyny :)

Reissu oli Nekulle enemmän kuin tärkeä. Joka vuotinen Kalajoen loma on ehdottomasti pikkukoiran koko vuoden kohokohta. Kukapa nyt ei tuollaisesta vesi- ja hiekkamäärästä innostuisi? Bella ja Peppi nauttivat aivan yhtälailla uusista hajuista ja rannalla kirmaamisesta. Nekku oli kuitenkin ehdottomasti koko reissun iloisin ja onnellisin tyyppi!

Tää on se hetki

Tälläsiä juttuja meidän touko-kesäkuu on pitänyt sisällään. Pikku Kalastelijan suunnatonta riemua. Pörröturkin vaihtumista saksittuun samettiturkkiin (t: tyytyväinen, neljä hammasta köyhempi Peppi.) Aurinkoa, hömppäilyä ja ylioppilasjuhlia.

Rally epikset

Me käytiin Bellan kanssa taas vähän hömppäilemässä rally epiksissä, tällä kertaa Kokkolassa. Pitämässä vain vähän hauskaa. Ratapiirros aiheutti pienen kauhistuksen, kun se sisälsi pujottelun edestakaisin, kaksi käännöstä ja spiraalin juosten. Mua kauhistutti jo valmiiksi ajatus siitä, että me joudutaan juosta kuumassa säässä neljän tehtävän verran. Varsinkaan kun pujottelut ja spiraalit eivät ole sieltä tehtävien lyhimmästä päästä. Eniten mua kuitenkin pelotti se, miten Bella jaksaa ja miten sen kiinnostus säilyy koko juoksu osuuden ajan. En ottanut siitä kuitenkaan sen enempää stressiä. Menköön miten menee, me tultiin pitämään vaan hauskaa -asenteella me suunnattiin radalle.

Kisattiin Bellan kanssa numerolla seitsemän. Radan alku sujui hyvin ja Bella näytti varsin tyytyväiseltä kun se tajusi mihin me oltiin tultu. Juoksu osuus meni niin kuin arvelinkin. Aluksi se innostui ja loppua kohden vauhti vain hidastui ja hidastui. Bella oli viimeistään spiraalin kohdalla sitä mieltä, että juokseminen alkaa riittää. Vedettiin kuitenkin hienosti loppuun asti.

10 ja 11 kylttien eteentulot olisivat voineet olla paljon paljon parempia, Bella oli selvästi vielä hämillään pitkästä juoksu osuudesta. Me kun ei (kisoja lukuun ottamatta) olla treenattu mitään tehtäviä juosten. Kymppi kyltin eteentulosta tulikin sitten -1 pisteen virhe (vino perusasento). Suurin virhe (-10p) tuli 11 kyltiltä, aivan oman mokani takia. Annoin Bellalle todella epäselvän käskyn & käsimerkin, minkä takia Bella meinasi lähteä kiertämään mua väärään suuntaan. Mä en itse tietenkään tajunnut siinä tilanteessa, että se oli väärin suoritettu tehtävä, joten sen takia me ei sitä sitten uusittukaan.

Loppu pistesaldoksi jäi siis näin ollen 89 pistettä ja sijoitus 2/12! Tuomarin kommentti: Hienosti kannustettu koiraa, rauhallinen suoritus. Palkinnot olivat todella mieluisat. Ruusuke, tassukeksejä, HHC.n nappula näytepussi, puruluita ja narupallo.

Oon hirmu tyytyväinen meidän suoritukseen. Erityisesti siihen, että Bella oli radalla muutaman kerran yhtä innostunut, kuin se aina kotonakin treenatessa on. Iloinenhan se aina on, se pieni terävyys (mikä toisi sen edistävän ravinkin) tuntuu vain kisoissa aina uupuvan.

Mä vaan niin rakastan tuota koiraa. Rakastan sitä, miten se tekee kaiken niin rauhallisen varmasti. Joskus jopa uskomattoman täydellisesti. Vaikka se ei aina jaksa seurata reippaasti niin mun ei oo koskaan tarvinnut epäillä etteikö se osaisi. Rakastan kilpailla Bellan kanssa, koska mä tiedän että se tekee kaiken niin hyvin kuin se osaa ja niin hyvin kuin emäntä osaa sitä ohjeistaa. Yhdessä me ollaan kai ihan kelpo tiimi.

Tavallinen kuulumis-postaus on muuten tulossa heti, kun saan kaikki luonnoksissa makaavat tekstit yhdistettyä yhdeksi järkeväksi tekstiksi!

Ei oo mitään muuta kuin tää, ei oo mitään muuta kuin me

7.5 Tehtiin melkein puolentunnin mittaiset iltatreenit Bellan kanssa ja se oli ihan super. Seurasi aivan tajuttoman reippaasti ja sen sivulle tulo oli ihan huikee! Se ei oo koskaan aikaisemmin pompannut noin hienosti viereeni istumaan. Ehdottomasti parhaimmat treenit vähään aikaan. Se wau fiilis oli ihan sanoin kuvaamaton. Tämän takia me harrastetaan tätä lajia. Minä ja mun maailman paras otus. Pikku Neponenkin rallytteli oikein sujuvasti.

17.5 Käytiin meidän toisissa rally epiksissä. Olin ilmoittanut meidät mölli - aloon sekä alokasluokkaan. Mölleissä me tosin kisattiin ns. kilpailun ulkopuolella, minkä takia me ei oltu oikeutettuja palkinnoille. Molemmat radat olivat kokonaisuudessaan yksinkertaisia, eikä ne herättäneet mitään erityistä kauhistusta tai "voi ei" -fiiliksiä. Siitäkin huolimatta jännitin taas aivan älyttömästi. Ja niin jännitti Bellakin, ihan selvästi. Sitä ahdisti ympärillä haukkuvat koirat. Radalla se oli kuitenkin taas oma laiska, iloinen ja varma itsensä.

Mua harmittaa ja ärsyttää ihan suunnattomasti, etten mä saa Bellasta kisoissa irti sitä samanlaista innosta puhkuvaa ja edistävää seuraamista (ravia!!) kuin kotona. Sellaista, missä sen silmät oikeasti loistaa ja se on aivan haltioissaan juoksemassa mun edelläni. Sellaista ravia, jossa sen perässä saa ihan oikeasti kävellä. Ehkä me vaan tarvitaan molemmat lisää kisakokemuksia.

Joka tapauksessa hitaasta vauhdista huolimatta Bella teki molemmat radat tosi tarkasti ja se oli aika hyvin kuulollakin. Ainut mikä uupui kotitreeneihin verrattuna oli se mahdoton superhyper innostuminen ja vauhdikas seuraaminen. Mä tiedän, että se osaa seurata tosi upeesti, reippaasti ja koko ajan kontaktissa. Kisoissa se ei vaan mun ja Bellan jännityksen takia tunnu onnistuvan millään.

Mölli radalla ensimmäinen -1 pisteen virhe tuli vinosta eteen tulosta. Toinen -1 pisteen virhe oli kuudennelta kyltiltä (ohjaaja virhe) ja kolmas -1 pisteen virhe tuli kasi kyltiltä Bellan haistellessa sitä. Tämä yllättäen tullut kylttien haistelu (sehän haisteli kalajoen kisoissakin yhtä kylttiä) johtuu vain ja ainoastaan siitä, että se ei jännityksen takia jaksa olla niin skarppina, mitä se normaalisti olisi. Lopullinen pistesaldo oli siis 97 pistettä, aika: 1,32,09 ja tuomarin kommentti: "hieno, iloinen suoritus"

ALO-luokan radalle me lähdettiin tosi hyvillä mielin, olihan takana jo yksi melkein puhdas rata. Varma ja hidas suorittaminen jatkui ja tehtiinkin lähes virheetön rata! -1 pisteen virhe tuli kymppi kyltiltä (puutteellinen yhteistyö), joten näin ollen me saatiin alokasluokan radalta 99 pistettä ajalla 1,49,03 ja sijoituksemme oli 1/19! Oli kyllä tajuttoman hieno tunne tajuta, että me voitettiin. Enpä olisi aamulla saatika radan jälkeen osannut kuvitellakaan, että me napattaisiin ykkös sija. Palkinnoksi Bella sai kiitos-namipussin.

Oon ihan huippu ylpee tosta koirasta. Se jakso vetää ihan super hienosti kuumasta säästä ja jännityksestä huolimatta. Nyt me tarvitaan vaan paljon lisää kisatilanteita, jotta radalla suorittaminen olisi samanlaista kuin kotonakin. Vaikka rauhallisessa suoritus vauhdissa ei mitään vikaa olekaan haluaisin nähdä siltä silti kisatilanteissa sitä samaa intoa kuin kotonakin.

Sä meet niin hyvin kuin osaat

Viime hetken rally treenit keskiviikkona, Bella oli ihan tajuttoman upee. Seurasi tosi reippaasti mun edellä pitäen samalla tiivistä kontaktia. Ihan uskomattoman hienoa ja reipasta seuraamista. Se oli koko ajan ihan "jeejee tää on huippu kivaa" -asenteella. Välillä se innostui niin kovin, että syöksyi mun päälleni nuolemaan ja hyppimään.

Nekkukin pääsi treenailemaan ja voi sitä riemua. Pikkukoiran tassut taisivat haroa enemmän ilmaa, kuin maata, sen verran kovasti ne viuhtoivat. Sen seuraamista on niin hauska katsoa, kun se pomppii vierellä nostellen tassuja korkealle ilmaan.

Torstaina me sitten suunnattiin kohti Kalajokea ja ensimmäisiä virallisia rally-toko kisoja. Mulla oli koko ajan ihan huippu hyvä fiilis keskiviikko illan super hyvin onnistuneiden treenien ansiosta.

Rata oli yksinkertaisuudessaan tosi simppeli. Kisapaikalle saavuttuamme Bellalla oli edelleen loistava vire päällä. Se teki töitä älyttömän hienosti ja keskittyneesti. Seurasi reippaasti edellä ja piti hyvää kontaktia, aivan niin kuin edellisenä iltanakin. Kuoputti maata jalkojensa alla ja ulisi innoissaan.

Ajattelin, että me harjoiteltaisiin sivummalla kaikki radalle tulevat pysäyttävät liikkeet kerran läpi ennen omaa vuoroamme. Istu,maahan kierrä koiran ympäri -liike tuotti kuitenkin ongelmia. Bella oli niin tajuttoman innoissaan, ettei se malttanut pysyä makuulla kuin siihen asti, että mä pääsin sen selän taakse, jolloin se pomppasi salamana pystyyn. Yksi varmimmista liikkeistä ei toiminutkaan. Otettiiin liikettä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Aivan liian monta kertaa, aivan liian paljon. Toistin taas sen typerän virheen. Treenasin liikaa. Meidän piti mennä liikkeet vain kerran läpi, mutta mentiinkin vähän useamman kerran. Ärsyttää ja harmittaa, että pilasin sen huippu vireen ja tekemisen halun liialla toistolla. Bella ei muutenkaan tykkää toistoista. Mä en vaan osannut siinä jännityksen keskellä ajatella järkevästi. Mun olisi vain pitänyt luottaa siihen, että Bella osaa sen, niin kuin se on aina osannutkin. Se oli vain niin kovin innoissaan ettei se harjoittelu vaiheessa malttanut maata.

Me kisattiin ryhmämme viimeisinä. Liika harjoittelu teki tehtävänsä, Bella oli tosi väsynyt pitkästä päivästä ja treenaamisesta. Kaikki se hyvä vire, mikä sillä oli kisapaikalle tultua oli kadonnut. En olisi saanut treenata kertaakaan ennen omaa suoritusta. Oon tehnyt tämän virheen ennenkin. Väsymys paistoi koirasta jo lähdössä läpi ja tiesin, että meidän suoritus tulee olemaan kaikkea muuta kuin vauhdikas. Se ei tainnut ottaa koko radan aikana yhtäkään ravi askelta vaan tyytyi löntystelemään perässä mun kannustaessa sitä eteenpäin. Se seurasi niin mahtavasti kun me saavuttiin kisapaikalle, mutta radalla se ei vaan enää jaksanut. Viimeinen niitti taisi olla namien uupuminen. Innoissaan se oli silti ja häntä heilui koko ajan.

Hitaasta vauhdista huolimatta koko alku rata sujui virheettömästi. Ensimmäinen -1 pisteen (ov) virhe tuli 6 kyltiltä. En tiedä mistä toi virhe tuli, mutta veikkaisin, että lopetin juoksemisen hitusen liian ajoissa. Seuraavat -2 (kyl,py) pistettä lähtivät 8-kyltiltä. Bella haisteli kylttiä, mitä se ei ole koskaan tehnyt. Istu,maahan kierrä koiran ympäri sujui yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Se osasi sen, niin kuin aina. Treenaaminen oli jälleen aivan turhaa.

Suurin virhe tapahtuikin sitten ysi kyltin jälkeen, kun hihna jäi Bellan tassun alle jumiin ja jouduin koskemaan sen käpälään irrottaakseni hihnan. Huonolla tuurilla se olisi kompastunut siihen ja taittanut tassunsa. Olin ihan varma, että meidän suoritus hylättiin koskemisen takia. Radan jälkeen olin älyttömän pettynyt itseeni ja toimintaani. Siihen, että toistin taas sen saman virheen ja treenasin hermostuksissani. Jos Bella olisi päässyt radalle "kylmiltään" meidän suoritus olisi ollut jotain aivan muuta. Bella teki kuitenkin parhaansa ja oon siitä hirmu ylpeä, se veti täysillä loppuun asti. Se teki radalla kaiken niin hienosti ja niin hyvin kuin se vain jaksoi. Se oli vain niin kovin väsynyt kahden tunnin automatkasta, pitkästä odottelusta ja maahan meno treenistä. 

Koiran koskemisen takia menetimme -10 pistettä, joten lopullinen tuloksemme oli 87 pistettä ja näin ollen ensimmäinen (virallinen) hyväksytty tulos! Tuomarin kommentti: "Muista ohjaaja ei saa koskea koiraan. Rauhallinen suoritus, häntä heilui iloisesti. Selvää osaamista."

Mulla on kuitenkin edelleen ihan älyttömän hyvä fiilis keskiviikkoiltaisista treeneistä & kisapaikalla treenatuista osuuksista, vaikka itse suorituksessa Bella ei ollutkaan parhaimmillaan. Tästä viisastuneena me jätetään paikan päällä treenaamiset sikseen.

Maailman paras

Treenaamatta ja vuoden tauon jälkeen pikkusisko ja Bella nappasivat eilen pääsiäispäivän mätsäristä lapsi & koira kisan kakkos sijan! On se mahtava koira. Bella ei koskaan ole ollut se helpoin esitettävä, mutta se antaa kehässä itsestään niin paljon enemmän, kuin sen kauniin seisomisen tai ravaamisen. Se on kehässä vain Bella. Ei enempää, eikä vähempää. Ja just siks se on paras.

Me suunnattiin paikalle pikkusiskojen ja koko lauman voimin todella ajoissa, joten jouduttiin odotella kehien alkua noin tunnin verran. Kun sitten kehät vihdoin alkoivat oli lapsi & koira kisa hetkessä ohi. Tuomari kävi jokaisen koirakon luona yksitellen ja teetätti kaikilla osallistuneilla edestakaisin liikkeen. Bellan ja pikkusiskoni suoritus oli yhtä hieno kuin aina ennenkin: tasaisen varma ja iloinen, mihin tuomarikin sitten tykästyi.

Lapsi & koira kehää katsellessani toivoin hetken olevani itse kehässä Bellan kanssa. Kuvittelin mielessäni sen hienon fiiliksen, mikä siitä saumattomasta yhteistyöstä syntyy. Ehkä meidät löytää vielä jonain päivänä ihan tavallisesta luokasta palauttelemassa mieleen sitä tunnelmaa. Ihan vain sen fiiliksen takia. Mä muistan edelleen mun ja Bellan ensimmäisen lapsi & koira kisan. Sen kamalan jännityksen, joka purkaantui kehässä lopulta iloksi. Sen miten ylpeä (niin kuin mä olen aina) mä olin mun koirasta. Sinä päivänä mä tajusin ensimmäistä kertaa ikinä mitä todellinen yhteistyö tarkoittaa. Annoin Bellan opettaa mut esittämään sitä.

Jos totta puhutaan mä en ole koskaan pitänyt koiranäyttelyistä mitenkään erityisesti. Siitäkin huolimatta mä tykkään kehäilystä, se ei kuitenkaan johdu itse tapahtumasta tai lajista vaan siitä koirasta, jonka kanssa siellä kehässä on. Oikeastaan se on aivan sama mitä ja missä ton kanssa tekee se on aina yhtä hienoa.

Mua harmittaa, että meidän treenailut on jäänyt viime päivinä vähän turhan vähiin. Oikeastaan en edes muista koska me oltais viimeksi treenattu jotakin tosissamme ja kunnolla. Mä otin itseäni kuitenkin niskasta kiinni ja me treenailtiin hömppäiltiin (eihän me nykyään enää muuta tehdäkään kuin hömppäillä sitä ja tätä :D) Bellan ja Nekun voimin vähän rally juttuja oikein hihnan(!!) kera. Huomasin jälkeenpäin kuvia selatessani, että hihnan kanssa ei tosiaan ole tullut treenailtua liian usein. Se nimittäin huiteli vähän siellä ja täällä, eikä suinkaan koiran toimesta vaan mun käsieni. Muuten liikkeet oli sitä samaa Bellaa. Välillä kyllästytti seurata, joten laamailtiin ja sitten kun päästiin seuraamisen makuun niin ei oltaisi enää maltettu istua. Se on vähän niin kuin joko tai.

Nekku oli ihan hirmu innoissaan rally jutuista ja jaksoi keskittyä kaiken sen hössöttämisen ohella hienosti! Sivulle tultiin ja sivulla istuttiin vinossa, tehtiin vähän sinnepäin ja välillä aivan väärin, mutta ai että sitä intoa. Kotitreenit on sen mielestä näiiiiiiin kivoja!

Tällainen se on

Minun Bellani.