Sä meet niin hyvin kuin osaat

Viime hetken rally treenit keskiviikkona, Bella oli ihan tajuttoman upee. Seurasi tosi reippaasti mun edellä pitäen samalla tiivistä kontaktia. Ihan uskomattoman hienoa ja reipasta seuraamista. Se oli koko ajan ihan "jeejee tää on huippu kivaa" -asenteella. Välillä se innostui niin kovin, että syöksyi mun päälleni nuolemaan ja hyppimään.

Nekkukin pääsi treenailemaan ja voi sitä riemua. Pikkukoiran tassut taisivat haroa enemmän ilmaa, kuin maata, sen verran kovasti ne viuhtoivat. Sen seuraamista on niin hauska katsoa, kun se pomppii vierellä nostellen tassuja korkealle ilmaan.

Torstaina me sitten suunnattiin kohti Kalajokea ja ensimmäisiä virallisia rally-toko kisoja. Mulla oli koko ajan ihan huippu hyvä fiilis keskiviikko illan super hyvin onnistuneiden treenien ansiosta.

Rata oli yksinkertaisuudessaan tosi simppeli. Kisapaikalle saavuttuamme Bellalla oli edelleen loistava vire päällä. Se teki töitä älyttömän hienosti ja keskittyneesti. Seurasi reippaasti edellä ja piti hyvää kontaktia, aivan niin kuin edellisenä iltanakin. Kuoputti maata jalkojensa alla ja ulisi innoissaan.

Ajattelin, että me harjoiteltaisiin sivummalla kaikki radalle tulevat pysäyttävät liikkeet kerran läpi ennen omaa vuoroamme. Istu,maahan kierrä koiran ympäri -liike tuotti kuitenkin ongelmia. Bella oli niin tajuttoman innoissaan, ettei se malttanut pysyä makuulla kuin siihen asti, että mä pääsin sen selän taakse, jolloin se pomppasi salamana pystyyn. Yksi varmimmista liikkeistä ei toiminutkaan. Otettiiin liikettä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Aivan liian monta kertaa, aivan liian paljon. Toistin taas sen typerän virheen. Treenasin liikaa. Meidän piti mennä liikkeet vain kerran läpi, mutta mentiinkin vähän useamman kerran. Ärsyttää ja harmittaa, että pilasin sen huippu vireen ja tekemisen halun liialla toistolla. Bella ei muutenkaan tykkää toistoista. Mä en vaan osannut siinä jännityksen keskellä ajatella järkevästi. Mun olisi vain pitänyt luottaa siihen, että Bella osaa sen, niin kuin se on aina osannutkin. Se oli vain niin kovin innoissaan ettei se harjoittelu vaiheessa malttanut maata.

Me kisattiin ryhmämme viimeisinä. Liika harjoittelu teki tehtävänsä, Bella oli tosi väsynyt pitkästä päivästä ja treenaamisesta. Kaikki se hyvä vire, mikä sillä oli kisapaikalle tultua oli kadonnut. En olisi saanut treenata kertaakaan ennen omaa suoritusta. Oon tehnyt tämän virheen ennenkin. Väsymys paistoi koirasta jo lähdössä läpi ja tiesin, että meidän suoritus tulee olemaan kaikkea muuta kuin vauhdikas. Se ei tainnut ottaa koko radan aikana yhtäkään ravi askelta vaan tyytyi löntystelemään perässä mun kannustaessa sitä eteenpäin. Se seurasi niin mahtavasti kun me saavuttiin kisapaikalle, mutta radalla se ei vaan enää jaksanut. Viimeinen niitti taisi olla namien uupuminen. Innoissaan se oli silti ja häntä heilui koko ajan.

Hitaasta vauhdista huolimatta koko alku rata sujui virheettömästi. Ensimmäinen -1 pisteen (ov) virhe tuli 6 kyltiltä. En tiedä mistä toi virhe tuli, mutta veikkaisin, että lopetin juoksemisen hitusen liian ajoissa. Seuraavat -2 (kyl,py) pistettä lähtivät 8-kyltiltä. Bella haisteli kylttiä, mitä se ei ole koskaan tehnyt. Istu,maahan kierrä koiran ympäri sujui yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Se osasi sen, niin kuin aina. Treenaaminen oli jälleen aivan turhaa.

Suurin virhe tapahtuikin sitten ysi kyltin jälkeen, kun hihna jäi Bellan tassun alle jumiin ja jouduin koskemaan sen käpälään irrottaakseni hihnan. Huonolla tuurilla se olisi kompastunut siihen ja taittanut tassunsa. Olin ihan varma, että meidän suoritus hylättiin koskemisen takia. Radan jälkeen olin älyttömän pettynyt itseeni ja toimintaani. Siihen, että toistin taas sen saman virheen ja treenasin hermostuksissani. Jos Bella olisi päässyt radalle "kylmiltään" meidän suoritus olisi ollut jotain aivan muuta. Bella teki kuitenkin parhaansa ja oon siitä hirmu ylpeä, se veti täysillä loppuun asti. Se teki radalla kaiken niin hienosti ja niin hyvin kuin se vain jaksoi. Se oli vain niin kovin väsynyt kahden tunnin automatkasta, pitkästä odottelusta ja maahan meno treenistä. 

Koiran koskemisen takia menetimme -10 pistettä, joten lopullinen tuloksemme oli 87 pistettä ja näin ollen ensimmäinen (virallinen) hyväksytty tulos! Tuomarin kommentti: "Muista ohjaaja ei saa koskea koiraan. Rauhallinen suoritus, häntä heilui iloisesti. Selvää osaamista."

Mulla on kuitenkin edelleen ihan älyttömän hyvä fiilis keskiviikkoiltaisista treeneistä & kisapaikalla treenatuista osuuksista, vaikka itse suorituksessa Bella ei ollutkaan parhaimmillaan. Tästä viisastuneena me jätetään paikan päällä treenaamiset sikseen.

Maailman paras

Treenaamatta ja vuoden tauon jälkeen pikkusisko ja Bella nappasivat eilen pääsiäispäivän mätsäristä lapsi & koira kisan kakkos sijan! On se mahtava koira. Bella ei koskaan ole ollut se helpoin esitettävä, mutta se antaa kehässä itsestään niin paljon enemmän, kuin sen kauniin seisomisen tai ravaamisen. Se on kehässä vain Bella. Ei enempää, eikä vähempää. Ja just siks se on paras.

Me suunnattiin paikalle pikkusiskojen ja koko lauman voimin todella ajoissa, joten jouduttiin odotella kehien alkua noin tunnin verran. Kun sitten kehät vihdoin alkoivat oli lapsi & koira kisa hetkessä ohi. Tuomari kävi jokaisen koirakon luona yksitellen ja teetätti kaikilla osallistuneilla edestakaisin liikkeen. Bellan ja pikkusiskoni suoritus oli yhtä hieno kuin aina ennenkin: tasaisen varma ja iloinen, mihin tuomarikin sitten tykästyi.

Lapsi & koira kehää katsellessani toivoin hetken olevani itse kehässä Bellan kanssa. Kuvittelin mielessäni sen hienon fiiliksen, mikä siitä saumattomasta yhteistyöstä syntyy. Ehkä meidät löytää vielä jonain päivänä ihan tavallisesta luokasta palauttelemassa mieleen sitä tunnelmaa. Ihan vain sen fiiliksen takia. Mä muistan edelleen mun ja Bellan ensimmäisen lapsi & koira kisan. Sen kamalan jännityksen, joka purkaantui kehässä lopulta iloksi. Sen miten ylpeä (niin kuin mä olen aina) mä olin mun koirasta. Sinä päivänä mä tajusin ensimmäistä kertaa ikinä mitä todellinen yhteistyö tarkoittaa. Annoin Bellan opettaa mut esittämään sitä.

Jos totta puhutaan mä en ole koskaan pitänyt koiranäyttelyistä mitenkään erityisesti. Siitäkin huolimatta mä tykkään kehäilystä, se ei kuitenkaan johdu itse tapahtumasta tai lajista vaan siitä koirasta, jonka kanssa siellä kehässä on. Oikeastaan se on aivan sama mitä ja missä ton kanssa tekee se on aina yhtä hienoa.

Mua harmittaa, että meidän treenailut on jäänyt viime päivinä vähän turhan vähiin. Oikeastaan en edes muista koska me oltais viimeksi treenattu jotakin tosissamme ja kunnolla. Mä otin itseäni kuitenkin niskasta kiinni ja me treenailtiin hömppäiltiin (eihän me nykyään enää muuta tehdäkään kuin hömppäillä sitä ja tätä :D) Bellan ja Nekun voimin vähän rally juttuja oikein hihnan(!!) kera. Huomasin jälkeenpäin kuvia selatessani, että hihnan kanssa ei tosiaan ole tullut treenailtua liian usein. Se nimittäin huiteli vähän siellä ja täällä, eikä suinkaan koiran toimesta vaan mun käsieni. Muuten liikkeet oli sitä samaa Bellaa. Välillä kyllästytti seurata, joten laamailtiin ja sitten kun päästiin seuraamisen makuun niin ei oltaisi enää maltettu istua. Se on vähän niin kuin joko tai.

Nekku oli ihan hirmu innoissaan rally jutuista ja jaksoi keskittyä kaiken sen hössöttämisen ohella hienosti! Sivulle tultiin ja sivulla istuttiin vinossa, tehtiin vähän sinnepäin ja välillä aivan väärin, mutta ai että sitä intoa. Kotitreenit on sen mielestä näiiiiiiin kivoja!

Tällainen se on

Minun Bellani.

Hassu matkalaukku koira

Harmistunut pikkukoira olisi halunnut lähteä siskoni mukaan Saksaan. Viimeiseen asti se yritti täpyyttää laukkujen perässä, mutta turhaan. Pepin tuntien se mököttää koko tulevan viikon siskoni takin päällä, ulko-oven lähettyvillä.

Mutta mä tiedän, että se selviää viikosta. Siitäkin huolimatta, että se on yhden ihmisen koira. Se ei ole koskaan välittänyt kenestäkään muusta niin paljon kuin siskostani, joten voitte vain kuvitella miten harmissaan se on.

Kalastelija

Pihan viimeinen mutalätäkkö. Kalastelijan mielestä kesä voisi jo tulla, se haluaisi niin kovasti ihan oikeisiin kalastus hommiin. Ihan oikeaan järveen.

Paina taas kaasu pohjaan, anna elämän mennä

Tämän päivän fiilikset.

Kirjoitukset (ja lukio) on nyt ohi ja mä olen onnellisempi kuin koskaan! Bella on ulkoiluttanut nuhjuista kissaansa jo useamman päivän ajan. Se on niiiin hirmu ylpeä itsestään kun se saa lenkin jälkeen kantaa saaliinsa kotiin. Häntä sojottaen kohti taivasta se astelee varmoin ja määrätietoisin askelin, keräten samalla ohikulkijoilta varsin iloisia katseita. Kukapa nyt ei tuollaiselle hölmölle niin itsevarman näköiselle kissasuulle hymyilisi?

ps. Vähän yli kuusi viikkoa meidän ensimmäisiin ihan oikeasti virallisiin rallykisoihin. Tahdon jo kunnon radalle ton hömpän kanssa!

Tämä päivä on aina täällä, huominen ei koskaan

Rakastan kevättä, viileänlämpimiä ilmoja, auringonpaistetta, kevään tuoksua ja pitkiä lenkkejä. Eilinen oli tajuttoman hieno päivä, aurinko paistoi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Katselin hymyssä suin Nekun vesileikkejä lätäkössä ja rapsuttelin Bellaa terassilla. Se näytti nauttivan ihan hurjan paljon lämpimästä ilmasta ja tuulesta, joka nostatti sen korvat korkealle ilmaan.

Siimahäntä suoritti kevään ensimmäiset kalastelut innokkaasti. Niin innokkaasti, että se ei ollut moksiskaan vieressä huutavasta naulapyssystä tai sahasta, eikä se kiinnittänyt huomiota naapurista kantautuvalle melulle. Oli hauska seurata miten keskittynyt se taas oli. Se ei pelännyt mitään sellaista, mitä se normaalisti pelkäisi, se vain keskittyi käpyjen noutamiseen.