Kahdeksan kuukauden aikana Dellasta on tullut iso osa tätä laumaa. Se on se hyväntuulinen pikkukoira, joka on aina iloisella mielellä, viuhtomassa pikkuista häntäänsä sinne ja tänne. Se jaksaa innostua mistä vaan ja koska vaan. Se on vähän kuin sellainen hyvänmielenkoira. Riittää, että katsot sen pientä vaaleanpunaista virnistystä, etkä voi muuta kuin yrittää hymyillä mukana. Della on, oikeasti, ehkä sympaattisin otus, jonka tiedän.
Della on täällä olonsa aikana tehnyt enemmän tuhoja, kuin yksikään muu koira. Se on järsinyt pilalle lukemattoman määrän (äitini) kenkiä. Jyrsinyt tapettia, listojen reunoja ja pöydänjalkoja. Raapinut yhden oven täyteen pikkuisia kynnenjälkiä. Ja siitäkään huolimatta sille ei voi lopulta muuta kuin hymyillä. Tihutyöt ovat onneksi jääneet aikalailla taka-alalle, vaikka kengät kuin kengät maistuvatkin edelleen ihan mahdottoman hyvältä pikkuisissa hampaissa.
Della muuten aloitti viime viikon torstaina ensimmäiset juoksunsa. Kai se on nyt vähän niin kuin virallisesti teini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti