Sivut

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ei oo mitään muuta kuin tää, ei oo mitään muuta kuin me


7.5 Tehtiin melkein puolentunnin mittaiset iltatreenit Bellan kanssa ja se oli ihan super. Seurasi aivan tajuttoman reippaasti ja sen sivulle tulo oli ihan huikee! Se ei oo koskaan aikaisemmin pompannut noin hienosti viereeni istumaan. Ehdottomasti parhaimmat treenit vähään aikaan. Se wau fiilis oli ihan sanoin kuvaamaton. Tämän takia me harrastetaan tätä lajia. Minä ja mun maailman paras otus. Pikku Neponenkin rallytteli oikein sujuvasti.

17.5 Käytiin meidän toisissa rally epiksissä. Olin ilmoittanut meidät mölli - aloon sekä alokasluokkaan. Mölleissä me tosin kisattiin ns. kilpailun ulkopuolella, minkä takia me ei oltu oikeutettuja palkinnoille. Molemmat radat olivat kokonaisuudessaan yksinkertaisia, eikä ne herättäneet mitään erityistä kauhistusta tai "voi ei" -fiiliksiä. Siitäkin huolimatta jännitin taas aivan älyttömästi. Ja niin jännitti Bellakin, ihan selvästi. Sitä ahdisti ympärillä haukkuvat koirat. Radalla se oli kuitenkin taas oma laiska, iloinen ja varma itsensä.

Mua harmittaa ja ärsyttää ihan suunnattomasti, etten mä saa Bellasta kisoissa irti sitä samanlaista innosta puhkuvaa ja edistävää seuraamista (ravia!!) kuin kotona. Sellaista, missä sen silmät oikeasti loistaa ja se on aivan haltioissaan juoksemassa mun edelläni. Sellaista ravia, jossa sen perässä saa ihan oikeasti kävellä. Ehkä me vaan tarvitaan molemmat lisää kisakokemuksia.

Joka tapauksessa hitaasta vauhdista huolimatta Bella teki molemmat radat tosi tarkasti ja se oli aika hyvin kuulollakin. Ainut mikä uupui kotitreeneihin verrattuna oli se mahdoton superhyper innostuminen ja vauhdikas seuraaminen. Mä tiedän, että se osaa seurata tosi upeesti, reippaasti ja koko ajan kontaktissa. Kisoissa se ei vaan mun ja Bellan jännityksen takia tunnu onnistuvan millään.

Mölli radalla ensimmäinen -1 pisteen virhe tuli vinosta eteen tulosta. Toinen -1 pisteen virhe oli kuudennelta kyltiltä (ohjaaja virhe) ja kolmas -1 pisteen virhe tuli kasi kyltiltä Bellan haistellessa sitä. Tämä yllättäen tullut kylttien haistelu (sehän haisteli kalajoen kisoissakin yhtä kylttiä) johtuu vain ja ainoastaan siitä, että se ei jännityksen takia jaksa olla niin skarppina, mitä se normaalisti olisi. Lopullinen pistesaldo oli siis 97 pistettä, aika: 1,32,09 ja tuomarin kommentti: "hieno, iloinen suoritus"


ALO-luokan radalle me lähdettiin tosi hyvillä mielin, olihan takana jo yksi melkein puhdas rata. Varma ja hidas suorittaminen jatkui ja tehtiinkin lähes virheetön rata! -1 pisteen virhe tuli kymppi kyltiltä (puutteellinen yhteistyö), joten näin ollen me saatiin alokasluokan radalta 99 pistettä ajalla 1,49,03 ja sijoituksemme oli 1/19! Oli kyllä tajuttoman hieno tunne tajuta, että me voitettiin. Enpä olisi aamulla saatika radan jälkeen osannut kuvitellakaan, että me napattaisiin ykkös sija. Palkinnoksi Bella sai kiitos-namipussin.

Oon ihan huippu ylpee tosta koirasta. Se jakso vetää ihan super hienosti kuumasta säästä ja jännityksestä huolimatta. Nyt me tarvitaan vaan paljon lisää kisatilanteita, jotta radalla suorittaminen olisi samanlaista kuin kotonakin. Vaikka rauhallisessa suoritus vauhdissa ei mitään vikaa olekaan haluaisin nähdä siltä silti kisatilanteissa sitä samaa intoa kuin kotonakin.

2 kommenttia:

  1. Oi miten hienoja tuloksia! Oikein paljon onnea! Olisi tosi hienoa nähdä teidät joskus tositoimissa niin voisi ottaa vähän mallia ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:D Täytyis oikein ottaa itseään niskasta kiinni ja raahata se videokamera (ja kuvaaja) joskus joukkoon:)

      Poista