Sivut

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Jäätiköiden sankari


Ihmettelen yhä uudelleen ja uudelleen miten nyt voi olla tammikuu. Sen sijaan, että olisi tammikuu, pakkasta ja metreittäin lunta täällä on tammikuu, lämmintä, lumetonta ja kalastelijalle sopiva jäinen vesilätäkkö keskellä vihreää nurmikkoa.

Takapihan osittain jäätynyt ja osittain sulanut lammikko tuotti paljon iloa pikkukoiralle! Kalastelijan tassuja ei paljon paleltanut, kun se määrätietoisesti asteli kohti hyistä lätäkköä, bongatakseen puupalikoita ja leluja. Lätäkön tutkiminen voitti aamulenkin mennen tullen.

Päättäväinen pikkukoira alkoi näyttää varsin turhautuneelta, kun lätäköstä ei löytynyt kasvin kasvia, planktoneita saatika sitten käpyjä. Helpottaakseni pikkukoiran tuskaa viskelin muutamat kävyt veteen, jotka se sai sitten ihan itse kauhoa pintaan.


Nekku olisi viihtynyt lätäkön äärellä tunnin, jos toisenkin (ainakin määrätietoisesta ilmeestä päätellen) ja sen sisälle saaminen osoittautuikin yllättävän haasteelliseksi. Katsoin kuitenkin parhaaksi viedä sen lämpimään, välttääksemme hassutassujen kylmettymisen. Mittari oli kyllä plussan puolella, mutta kieltämättä jäinen vesi taisi jonkin verran nipistellä pikkuisia varpaita.

Onhan se kiva, että näin "keski talvella" on tällainen hieno kalastus mahdollisuus, mutta kyllä me koirien kanssa otettais se lumi vielä(kin) riemuiten vastaan!

8 kommenttia:

  1. ihana blogi ja kivoja kuvia! sait uden innokkaan lukijan :)
    http://suomenlapinkoirasela.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovin, käympä katselemassa sunkin blogin!:)

      Poista
  2. http://anjassblogg.blogspot.fi/2014/01/valokuvakilpailun-tulokset.html Onnea kolmannesta sijasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa iloinen yllätys! Kiitoksia paljon kolmannesta sijasta!

      Poista
  3. Apua! miten mä en ennen tänne oo eksyny? ihana blogi ja ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Oi kun on ihana blogi ja niin upeita kuvia! Minustakin taisi juuri tulla blogisi uusi lukija:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme mukavasta kommentista ja uudesta lukijasta!:)

      Poista