Sivut

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Huuda huuda ilosta

Bella, jos kuka osaa lomailla. Voi miten hauska sitä onkaan seurata, kun se vaeltaa omaan rauhalliseen tahtiinsa pitkin järvenrantaa, syöden heinää ja kiertäen veden mahdollisimman kaukaa. Leppoisa, iloinen hössöttäjä, joka jaksaa innostua uusista paikoista ja uusista hajuista.

Lomakoiran pitäisi kuitenkin muistaa välillä treenatakin. Niin pitäisi. Rally tokoa nimittäin. Jos kisoihin mielii tai ainakin jos kolmannesta hyväksytystä tuloksesta haaveilee niin pitäisi. Luotan tuohon koiraan kuitenkin satakymmenen prosenttisesti, se osaa. Jos vain ohjaaja osaa olla jännittämättä. Ei sillä, eihän me treeniä tarvitakkaan, ainakaan erityisen paljon.

Joskus on kuitenkin hyvä treenta hieman enemmän tosissaan, vaikkei me koskaan niin tosissaan ollakkaan. Bella on muutenkin tyyppiä: kisoissa vedetään täysillä ja kotona voi huoletta vähän köppäillä. Ollaan me kuitenkin hömppätreenailtu ahkerasti. Hömppätreenailtu totta vie, ei siis mitään kirjoittamisen arvoista. Iloista, tasaista tekemistä. Niinkuin aina. Erityisen tyytyväinen olen kuitenkin ollut seuraamiseen (!!), joka on harvinaisen innokasta.


Nekku on ottanut kaiken ilon irti järvestä, joka on vain muutaman metrin päässä mökistä. Merikirpun metsästäjästä tulikin yllättävän helposti, oikeastaan naurettavan helposti järvikirpun metsästäjä. Edellisessä metsästys postauksessa kirjoittelin Nekun löytäneen vihdoinkin sen oman juttunsa ja se todellakin löysi sen, nyt olen siitä sata prosenttisen varma. Ja vain siksi, koska se tulee siitä niin kovin iloiseksi. Mikään ei estä sitä syöksymästä järveen, jahtaamasta vesimittareita ja pyydystämästä käpyjä. Käpyjen hengenpelastaja tosiaan. Päättäväisen määrätietoinen katse silmissään se pelastaa jokaisen järveen eksyneen kävyn tuoden ne yksitellen rantaan.

Vedestä pois saaminen ja vedestä poissa pitäminen on osoittautunut vähän liiankin haastavaksi. Pikkukoiralla on niin valtavan suuri tahdonvoima. Kun se on päättänyt, että nyt pelastetaan käpyjä niin niitähän pelastetaan. Ainakin Nekun mielestä. Voi sitä suuttumuksen määrää kun viimein olisi pitänyt mennä takaisin sisälle ja vain koska pienen jalat alkoivat tutista siihen malliin, että vedessä oli läträtty tarpeeksi.


Ongesta roikkuva koho oli mitä mielenkiintoisin ja hauskin juttu. Sen perässä sukellettiin ja loikittiin toinen toistaan mahtavimpia loikkia. Lopulta Nekku koki kuitenkin tärkeämmäksi tehtäväksi hukkuvien käpyjen pelastamisen joten koho huuma unohtui yhtä nopeaa kuin se oli alkanutkin.

Mitä Pepin lomailuun tulee, se on ottanut varsin rennosti terassilla löhöillen ja veneen kyydissä istuen. En olisi ihan heti uskonut, että se on Peppi joka siellä veneen kyydissä istuu. Tosin kun vaihtoehtoina oli rantaan jääminen tai Emmin kanssa veneeseen hyppääminen, ei päätös tainnut olla kovinkaan hankala.

4 kommenttia:

  1. Voi että! Tää on ihana blogi!

    http://auringonlaskussa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas piristävä kommentti!:) Kiitoksia paljon.

      Poista
  2. http://www.livewithbrenda.blogspot.fi/2013/07/arvostelut.html Blogisi arvostelu!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kiitos sekä arvostelusta että sijoituksesta!:)

      Poista