Sivut

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

AVOn liikkeet haltuun


Aloitettiin muutama viikko takaperin treenaamaan avoimenluokan liikkeitä läpi, rally möllejä silmällä pitäen. Ensi katsauksella liikkeet vaikuttivat suht helpoilta meidän tasoon nähden. Tarkemman tutkailun jälkeen sieltä löytyi kuin löytyikin muutama kompastus kivi, joita aloitettiin työstämään.

Kaikista liikkeistä vaikeimmaksi osoittautui pyörähdys, minkä tiesin jo etukäteen olevan hankala meille. Vaikea kuvitella, että pyörähdys kuului joskus Bellan lempitemppuihin. Omaa huolimattomuuttani mä aikoinaan kyseisen tempun pilasin, tyhmyyksissäni unohdin muutaman kilisevän rannerenkaan käteen. Niiden + heiluvan hihnan yhdistelmä on aika huono, ääniaralle & herkälle koiralle. 

Jouduttiin siis aloittamaan ihan nollasta, oikeastaan miinuksen puolelta. Koska Bella yhdisti sekä käskysanan, että käsimerkin huonoon kokemukseen vaihtuivat molemmat. Koko ajatus tempun uudelleen opettamisesta tuntui hetkittäin ihan tuhoon tuomitulta, kun koira näytti siltä, että sille on tapahtumassa jotain hirmu kamalaa. Bellasta paistoi epävarmuus, aivan kuin se olisi odottanut jotain kamalan pelottavaa ääntä tai muuta yhtä kammottavaa asiaa. 

Uusi käskysana muodostui hieman yllättäen, enkä sitä sen tarkemmin miettinyt. Kyseistä temppuakaan se ei kuvaa millään tapaa, mutta pääasia että se on aivan erillainen kuin edellinen käsky. "Ympäri" tilalle vaihtui siis sana "look".

Aloitettiin tempun opetteleminen niin alusta kuin vain voi, tarkoituksena aloittaa puhtaalta pöydältä ja saada Bella unohtamaan kammottavat käsikorut ja kaikki muukin pelko, minkä se jostain kumman syystä temppuun yhdisti. Palkkasin aina kun se katsoi sivulle, ja aina kun käteni katosi sen niskan taakse. (tästä käsky "look") Useiden toistojen jälkeen pystyin jo siirtämään kättäni siten, että Bella pyörähti! Voi sitä tunnekuohua kun se vihdoin pyörähti ympäri, vaikka edelleen pieni epävarmuus paistoikin cavalierin läpi.

Pyörähdys sujuu jo todella hyvin & iloisesti ottaen huomioon lähtö tilanteen. Mun pitää olla tosi tarkkana käsieni kanssa, etten huido miten sattuu ja minne sattuu, jottei Bella vaan säikähdä mitään. Jos jotain tästä opin niin sen, että Bellan kaltaisen koiran kanssa on oikeasti toimittava itse rauhallisesti ja huolehdittava että hihna (tai ne käsikorut!!) ei ole missään vaiheessa koiran tiellä tai aiheuta "pelottavia" ääniä. Toivotaan että ollaan jossain vaiheessa siinä pisteessä, että Bella suorittaa tempun yhtä innoissaan, kuin aina ennenkin.

Perus liikkeiden lisäksi treenailtiin myös Istu, seiso, kierrä koiran ympäri- kylttiä, joka sujui omista epäilyksistäni huolimatta täydellisesti. AVOn liikkeet on nyt otettu pääpiirteittäin haltuun, houkutusta lukuunottamatta. Houkutuksen kanssa saadaan luultavasti tehdä paljon töitä. En epäile etteikö toi käyttäisi tilaisuuttaan hyväksi nähdessään kasan herkkuja, sen sijaan ihmiset tai lelut tuskin aiheuttaa suurta hämminkiä.

2 kommenttia:

  1. Me taidetaan suunnata Kannukseen rallymölleilemään huhtikuun lopussa ihan kokeilumielessä. Jäiks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni, siellä sitten nähdään jos vaan saan jostakin kyytin hommattua!:)

      Poista