Sivut

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Haasteita & agility fiilistelyä

Me ollaan saatu hurjan monta haastetta, jotka ajatttelin jakaa kahteen postaukseen. Kiitos haasteen antaneille; Nana and Nino's diary Heissi ja karvakorvatJokainen tavallaan ja team surkeuden huiput blogeille!

1.Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2.Myös haastajan 11. kysymykseen pitää vastata
3.Haastetun pitää keksiä 11 kysymysttä ja haastaa uudet bloggaajat
4.Haastettujen pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja ilmoittaa heille haasteesta.

Kysymyksiä tuli siis yhteensä huimat 44! Kerron kuitenkin vain yhteisesti 11 asiaa itsestäni ja jotta pitäisin postauksen kohtuullisen pituisena vastailen kysymyksiin toisessa postauksessa.

  1. Koirien kautta olen oppinut mitä ystävyys ja luottamus oikeasti merkitsee, niin kliseistä kuin se onkin
  2. Ylireagoin usein liian helposti kun kyse on koirista, toisaalta parempi reagoida kuin olla reagoimatta
  3. Myönnän olevani kilpailuhenkinen, mutten sanan varsinaisessa merkityksessä. Asetan usein itselleni tavoitteita, joiden saavuttaminen on voitto itsessään. Se kun kisoissa menee hyvin, koira on iloinen, yhteistyö pelaa tai kotona ei toiminut asia sujuukin loistavasti. Omien saavutusten tavoittaminen on voitto itsessään.
  4. Inhoan kuitenkin kisatilanteita, joissa ihmiset ovat "verenmaku suussa" voittoa tavoittelemassa
  5. Haluaisin osata elää enemmän hetkessä. Toisinaan suunniteelen vuosien päähän asioita kunnes havahdun, että tästä hetkestä pitää ottaa kaikki ilo irti, koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
  6. Treenien motivoimiseksi tarvitsen jonkin pisteen, "etapin" mihin harjoitella, oli ne sitten kisat tai jokin uusi tilanne
  7. Agility on aina viehättänyt mua, se on koira lajeista lähimpänä sydäntäni. Rallytoko tulee kuitenkin hyvänä kakkosena.
  8. Junnu vuoteni opetti mulle todella paljon, niin omista kuin vieraista koirista. Koiran käsittelystä, virheistä, esittämisestä. 
  9. Rakastan valokuvaamista ja haluaisin oppia sekä itse kuvaamisesta, mutta myös kuvankäsittelystä lisää. Viihdyn kameran paremmalla puolella, joidenkin mielestä sillä huonommalla.
  10. Haluan oppia hieromaan koiria ja oppia enemmän niiden lihaksistosta ja rakenteesta.
  11. Myönnän olevani varsinainen "pantahullu" mikäs sen parempaa kuin tuhlata rahat upo uuteen blingi pantaa Koirien lelukoppakin pursuaa leluista, mutta jokaisella on vain tietty lelu jolla leikitään (jos silläkään)
Multa haasten saavat seuraavat bloggaajat: Jesse & Jerry, Spanielikaksikko, Lara. Kysymykset laittelen jokaisen haastetun blogiin erikseen!

Sitten luvassa ois hieman agility fiilistelyä. Oli pakko kirjoittaa jotain kun erehdyin selailemaan vanhoja agilitytuloksia.

Mä tosissani luulin, että rallytoko voisi korvata agilityn niin ei kuitenkaan käynyt. En mä olisi ikinä osannut kuvitella että noin 4-5 vuotta takaperin oltaisiin tässä pisteessä. Bellasta piti tulla tokokoira, agilityn ei pitänyt sopia meille. Vaan eipä tullut tokokoiraa, tulikin agilitykoira. Muistan sen päivän aina, ensimmäiset treenit, olin niin ylpeä Bellasta. Se oli ylittänyt mun odotukset meidänhän piti vain "kokeilla" lajia, mutta ensimmäisen hypyn jälkeen olin myyty, Bella oli myyty. Muistan ensimmäiset möllit, yliaikanolla, koska unohdin radan kesken suorituksen. Sijoituimme hienosti toisiksi. Muistan ensimmäiset viralliset kisat, selvisimme muutamalla kiellolla ja ylsimme viidennelle sijalle! Ja ne lukuiset nollaradat epiksistä, meillä ei taida olla takana yhtäkään kisaa, josta ei sijoitusta olisi tullut. Kerittiin me saada virallisista yksi hieno yliaikanollakin. Olen onnekas kun sain tutustua tähän lajiin juuri Bellan kanssa, tuskin tulee koskaan vastaan toista yhtä luonnonlahjakkuutta! Se antaa paljon anteeksi mun säheltäessäni ohjauksissa tai kun unohdan radan, se ei välitä. Agility on kehittänyt huimasti meidän yhteistyötä.

"vas. kuva (c)Jenna kivimäki. Lakken epikset 2010, nollarata 3 sija"

Olen kiduttanut itseäni selailemalla lähipaikkakuntien epiksiä yllyttäen samalla Emmiä osallistumaan Pepin kanssa. Mä tiedän että on väärin edes ajatella, mutten voi sille mitään että toisinaan haaveilen siitä kisatilanteesta, kisatunnelmasta. Toisinaan toivon että me voitais kokea Bellan kanssa vielä edes kerran se fiilis, se tunnelma. Onhan se kuitenkin aivan eri tilanne kuin normi treenit. Lähtömerkin odottaminen on aina yhtä jännittävää, mutta kun pääsee alkuun se on menoa, radan jälkeen fiilis on useinmiten katossa. On ehkä väärin toivoa että me vielä joskus voitaisiin osallistua edes hyppy-putki luokkaan, vai onko? En kuitenkaan halua että Bella joutuu jumiensa kanssa käydä saman rulianssin läpi, mitä se kesällä joutui. Toisaalta kontaktiesteitä me ollaan vaan vältetty, hyvillä alku- ja loppujäähdytyksillä sekä pienillä hieronta sessioilla ollaan voitu ottaa niin hyppyjä kuin putkia. Kisatilanteen muistelu on aina yhtä mukavaa, toisaalta samalla haikeaa. Joskus toivon että voisin matkustaa ajassa taaksepäin ja kokea ne hetket uudestaan, niin onnistumiset kuin epäonnistumiset. Juosta radan läpi, nähdä koiran ilme ja palata maaliin hymy korvissa Toisaalta treenaaminen on ainakin melkein yhtä hauskaa, vaikka silloin puuttuukin se tunne mahanpohjasta. Ja se fiilis.

Toivottavasti kukaan ei saanut tätä luettuaan väärää käsitystä. Ei, kisaaminen ei ole henki ja elämä, eikä kisaaminen mene koiran terveyden edelle. Eihän me olla kisattu sitten vuoden 2010 jälkeen, eikä treenattukaan tavoitteellisesti sitten 2011 vuoden. Me ollaan treenattu koska se on hauskaa ja koska koirat rakastaa sitä. Haaveileminen on kuitenkin aina sallittua eikö totta?

"Treenit kesällä 2010"

Vanhoja agility kuvia & videoita selaillessani tajusin että me ei olla otettu mitään agilityyn liittyvää kesän treenien loputtua, ollaan keskitytty ehkä jopa vähän liikaakin rallyyn. Kaivoin kuitenkin tänään lumeen hautautuneet siivekkeet ja vedin läpi muutamat ohjauskuviot. Koirat olivat niin innoissaan päästellessään höyryjä. Saatiin vähän nollattua ajatuksia ja fiilisteltyä pitkästä aikaa sitä miten mukavaa se agility onkaan. Agility tulee aina olemaan niin mun kuin koirienkin "se laji" siitä ei pääse yli eikä ympäri.

7 kommenttia:

  1. Crocsit on hyvät agilitykengät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, todellakin (ei ikinä!:D) mä en edes tajua miten pikkusisko (joka siis kuvassa) pysty noilla menemään, muistaakseni tuli niin kiire lähtö et unohti ne jalkaansa :D

      Poista
  2. Voi kun kiva teksti! Mä odotan jo malttamattomana, että päästäisiin Jerryn kanssa juoksemaan meidän molempien ensimmäiset epäviralliset agilitykisat.:) Hassua, miten jokaiselle on sitten se yksi tietty laji niin mieluinen. Minä kun olen ihan vannoutunut tokoharrastaja. ;) Taitaa kyllä johtua myös koirasta, sillä Jerry soveltuu minusta paljon paremmin tokoon kuin agilityyn (vaikka se agissakin tosi hienosti vetää). Ilmeisesti Bellalla on sitten taito hanskassa agilityn suhteen paremmin. :) Kuitenkin uskon, että se on se koiran hyvä fiilis, joka tarttuu sitten omistajaankin.

    Ja kiitos haasteesta! :) Ps. tuo "taustapeili-kuva" on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit! Niinhän se vain taitaa olla että jokaisella on se harrastus:D Bella on kyllä ollut ihan huippu agilitykoira. (Nekun kans ei tuu kuuloonkaan treenata häiriössä ja Peppi on niin tuuliviiri asian suhteen:D)

      Kiitos, löysin sen kun selailin vanhoja kuvia enkä ainakaan muista,että olisin sen aijemmin julkaissut :)

      Poista
  3. Vähän pitää vielä kestävyyttä treenata, mutta haahuilu jää paljon vähemmälle kun ei palkkaa joka välissä. Ite kun oon tuon opettanut siihen palkka=vapaa -teoriaan...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, no teillähän on sit hyvin päin opetettu :D Meillä toi on odottamas joka välis palkkausta, mut ehkä se siitä oppii tajuamaan ettei sitä joka liikkeen jälkeen tule:D

      Poista
  4. Teidät on haastettu! (tee jos tahdot)

    http://borderihurtta.blogspot.fi/2013/02/herranjestas-naita-haasteita.html

    VastaaPoista