Sivut

maanantai 21. tammikuuta 2013

Pää pystyyn


Oon lukenut viime päivinä muiden cavalier omistajien kokemuksia sivuäänestä ja samalla tajunnut, että ei tämä mikään maailmanloppu ole. Useimmat cavalierit, joilta sivuääni on löydetty jo varhaisessa vaiheessa ovat pystyneet elämään täysin normaalia elämää monta vuotta, myös lääkkeiden kanssa. Toivon tällä hetkellä enemmän kuin mitään muuta, että Bellankaan kohdalla sivuääni ei pahene vielä moneen moneen vuoteen. Netistä lukemieni juttujen ja mulle kirjoitettujen kommenttien voimalla pystyn ajattelemaan asiaa ilman että ahdistun tai rupean pillittämään. Vaikka toisinaan edelleen pelkäänkin.

Alku järkytyksestä toivuttua, uskallan kääntää katseen kohti helmikuisia kisoja, mistä me toivottavasti haetaan toinen hyväksytty tulos! Olin tiistaina vielä sen verran shokissa, että meinasin perua koko ilmoittautumisen, kunnes tajusin että eihän mulla oo mitään syytä lähteä sitä perumaan. Bella on täysin oma itsensä, aivan kuin viikko tai kuukausi sitten ei se oo muuttunut mitenkään, vaikka lievä sivuääni olikin tuomio. Luulen (ja toivon) ettei Bella tunne/tiedä/tajua että sen sydämmessä joku ylimääräinen ääni onkin. Mulle tää on kaikista vaikeinta. Joka tapauksessa Bella nauttii kisoista, se nauttii yhdessä olosta ja -tekemisestä, joten totta hitossa me kisataan ja treenataan (samaan tapaan kuin aina ennenkin) niin kauan kuin Bella siitä nauttii. Kisaaminen ja treenaaminen on aina ollut ja tulee aina olemaan sitä meidän yhteistä aikaa, se meidän juttu. Sen silmät, mitkä loistaa kirkkaammin kuin taivaan tähdet ja se into, mikä sen nappisilmistä näkyy saa yrittämään yhä enemmän, unohtamaan vaikkei kaikki menisi aina niin hyvin ja ennen kaikkea elämään just siinä hetkessä. vain nauttia. Bellan intoa ei kyllä voi olla ihailematta.

Käännökset vasempaan päin alkavat taas sujua, kirjasta on ollut paljon suurempi hyöty, mitä alkuun kuvittelen. Ollaan treenattu sekä kirjan kanssa, että ilman kirjaa. Kirjan nähdessään Bella syöksyy pää kolmantena jalkana, asettelee tassut nätisti kirjan päälle odottaen käänny käskyä. Ilman kirjaa käännökset sujuvat todella hyvin! Se selvästi yrittää käyttää takapäätään, onnistuen välillä erinomaisesti. Alusta aloittaminen on siis tuottanut tulosta. Nekun kanssa ollaan treenattu liikkeitä perätysten, pieni tekee niin hyvin ja innoissaan! Kaikki ALO luokan liikkeet alkaa olla Nekun kanssa hanskassa, lukuun ottamatta pieniä hiomisen kohteita. Kokeillaan treenata häiriössä ja jos Neps ei mee ihan lukkoon niin ehkä se pääsee kokeilemaan ihan oikeita isojen koirien mölli kisoja ;)


En kyennyt edelliseen postaukseen kirjoittamaan mitään Nekun & Pepin käyttäytymisestä eläinlääkärissä, ajatukset kun olivat vain ja ainoastaan Bellassa. Peppi joutui ensimmäisenä rokotettavaksi, olin hirmu tyytyväinen kun se päättikin pitää hampaat "huulien paremmalla puolella". Oikeestaan Peppi oli niin paniikissa ettei se pystynyt juuri muuta tekemään kuin tärisemään ja pitämään päätä Emmin olkapäällä. Tutkia antoi niin hyvin mitä peloissaan oleva koira nyt antaa. Yllätti kyllä, että Peppi oli koko kolmikosta se pelokkain, enpä olis ihan heti uskonut. Viime elukkälääkäri käynnillä kun se olisi mielellään vilauttanut valkoista hammasrivistöään. Se kun ei  kenenkään muun anna korviinsa koskea kuin Emmin, mikä ei sinällään oo ihme. Kuka nyt haluais ventovieraan sorkkivan kipeitä korvia?

Nekku puolestaan yllätti ihan täsyin! Bellan ollessa pöydällä tutkittavana se piippasi. Miten epäreilua Pikkuketun mielestä olikaan kun emo pääsi pöydälle, mutta hänen piti jäädä lattialle odottelemaan! Kun sitten Nekun vuoro koitti se istui nätisti pöydällä, väisteli hieman mutta kertaakaan se ei tärissyt. Rehellisesti sanottuna Neks oli tällä kertaa koko kolmikon rohkein. Kynnetkin antoi leikata, se on pistänyt niin kovasti hanttiin ettei olla saatu kuin muutama kynsi aina silloin tällöin leikattua. Ei se tietenkään vieraalle ihmiselle niin kovasti viitsinyt kampoihin laittaa. Toivottavasti nyt käyttäytyy kotona leikatessakin vähän paremmin, kun tajusi ettei siinä kuinkaan käynyt. Ihan tuttu juttu, mitä on pennusta asti tehty. Anaalirauhaset piti tosin tyhjätä jo meno matkalla. En voi olla muuta kuin ylpeä Pikkuketusta. Osaksi sen rauhallisuuteen varmaan vaikutti se, että kaikki sen "turvajoukot" oli mukana (=minä, Emmi, iskä, Bella & Peppi) joten miksi turhaan panikoida.

2 kommenttia:

  1. Kaikki samanlaisia hanskamupeltajia :3 Ja koirathan aistii jos omistaja himmailee ja on varuillaan koko ajan. Normaalisti kun elää, niin se on vaan parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo :D aina lenkin jälkeen on saatava hanska "saaliiksi" kotiin vietäväksi :D.. Jep niinhän se taitaa olla:)

      Poista