Sivut

lauantai 1. syyskuuta 2012

Elokuun loppua, syyskuun alkua

Blogi on tuntunut viime viikkojen aikana täyttyvän hyvinkin treeni pitoisista postauksista. Me ollaan edelleen treenattu joka päivä jotain rally juttuja, mutta oon säästänyt teidät lukijat niiltä kaikilta yksittäisiltä kertomuksilta, ja ajattelin tiivistää tämän loppuun vähän jotain mainitsemisen arvoista. Mä en tosin tiedä tykkäättekö te lukea ennemmin treeni- vaiko ihan normi perus löpinää sisältäviä postauksia? Ennen rally hehkutusta ajattelin kuitenkin löpistä muutaman sanasen jotain "turhaa" jotta saisin tätä postausten vaihtelevuutta vähän tasattua ;)
Pepillä tosiaan oli taas päällä silmätulehdus. Sillä on nyt  ollut ihan älyttömän usein niin silmä kuin korvatulehduksia. Ja mitäs mä vuoden alussa toivoinkaan? Noh että koirat pysyis mahd. terveenä tänä vuonna. Eipä tässä nyt oikein terveenä olemisesta ainakaan Pepin osalta voi hehkuttaa kun silmät ja korvat tuntuuvat vaivaavan ihan riesaksi asti. Peppi onnistui sitten tartuttamaan silmätulehduksensa myös Bellaan kun huomasin muutama päivä sitten sen silmän alaluomen roikkuvan ja siristeli sitä kovasti. Pistettiin sit heti tippoja ja oli jo seuraavana päivänä parempi. Jokseenkin siitä on tullut vihertävää rähmää, mutta voiton puolella ollaan niin Pepin kuin Bellankin suhteen. Pikkukoira (=Nekku) puolestaan on pysytellyt terveenä. Se lopetti juoksunsa muutama viikko sitten ja tässä (kauhulla) odottelenkin alkaako se taas pentua hoitelemaan tai kaivaako se jostain piilopaikastaan taas sen pannan. Nekku on niin suloinen kun se säntää heti Bellan työ kun alan pistämään sille silmätippoja ja sen jälkeen se haistelee sen korvia ja "puskee" päällään sen kuonoa:)

  Jos nyt uskaltaisin mainita muutaman sanan viime päivien treeneistä. Ensinnäkin bongasin harjoitus mölli rally-toko kisat. Vihdoinkin! Bella oli tänään erityisen innoissaan, se seuras tosi nätisti ja haki kontaktia paljon! Sivulle tulossa se meinaa välis jäädä turhankin kauas, mutta loppua kohden alkoi sivukin tulemaan todella tiiviisti. Yks uus ongelma ilmeni kyltin: "istu, 1.askel peruuttaen, 2..askelta peruuttaen, 3.askelta peruuttaen" kanssa kun B. innostuu tosta aina niin et rupeaa tallaamaan mun jalkoja:D noh ehkä se siitä. Toivon totisesti että tona kisa päivänä ei sada, sillä silloin meidän on turha lähteä mihinkään. B. kun ei sateella toimi. Toiseksi jos mä jännitän hirveesti niin Bella saattaa ruveta raahustamaan perässä, mikä sekään ei oo hyvä juttu. Noh, ehkä me selvitään:) Nekun kanssa ollaan myös treenailtu ja pikkuneiti on niin terävänä kuulolla. Se säntää jo ovelle valmiiksi kun näkee et puen treeniliiviä ylle. Nykyään se keskittyykin jopa paremmin kuin ennen. Pepinkin kans on jotain pientä puuhailtu.
Kameraakin on tullut ulkoiletuttua onnistuneesti ja vähemmän onnistuneesti. Huomasinpa just Peppiä kuvatessa et miks mulla on siitä niin älyttömän vähän kuvia tai ne kaikki on epäonnistuneita. Pepin mielenkiintoa kun ei saa millään sinne kameran linssiin päin, se häärää ihan omiaan vaikka mä kiljun,huutelen hypin jne. niin neitihän ei korvaansakkaan letkauta:D

4 kommenttia:

  1. Mellistäkin on vaikea saada julkaisukelpoisia kuvia kun se ottaa aina semmosen "painu-muualle-sen-typerän-kamerasi-kanssa-ilmeen" tai kääntää päänsä kaikkialle muualle paitsi kameraan :D

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia taas! Minusta on hyvä että on niitä arkisiakin kuulumisia aina treeniselostusten lomassa. Molempaiset kiinnostavat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noni, hyvä:) ehkäpä mä jaksan panostaa välis näihin normi postauksiinkin :D

      Poista