Sivut

torstai 17. toukokuuta 2012

Seinäjoen match show

Peppi järjesti eilen illalla sellasenkin jutun, että mullakaan ei itku meinannut kaukana olla. Nyt vasta oikein tajusin miten tärkeä Peppi(kin) on mulle, vaikka Emmin onkin ja Emmi hoitaa sen kokonaan, mut on se silti vaan niin tärkee. Eilen illalla 11(?) mais se tosiaan rupes vetämään sillee oudosti henkeä sisäänpäin ja samalla lipoi koko ajan kielellä kunoa, välis myös kuului sellanen "röhkimis" ääni. No ei me Emmin kans aluks piitattu mitään, Peppi kun aina silloin tällöin tekee tuollaista ja lopettaa parin "röhkäisyn" tai nenänpuristamisen jälkeen. Nyt se ei vaan jostain syystä pystynyt lopettaa, painettiin nenää, vietiin ulos ei mitään apua jatkoi edelleen. Sit kiikutettiin äitille ja kerkespä sekin tokaista et "ihme jos toi koiraa selviää tästä yöstä" Peppi oli ihan paniikissa se kiipeili syliin, ja Peppihän ei tavallisesti ikinä vapaaehtoisesti syliin haluaisi. Mä jo rupesin netistä selaileen päivystäviä ell. ja Emmi oli Pepin kans pihalla, sit se oli taas sen itsestään lopettanut, mutta teki sitä ainakin sen 5min putkeen, voitte vaan arvata miten paniikissa mä olin. Tein kuitenkin johtopäätöksen et toi oli samanlainen mitä se joskus aijemminkin on tehnyt, nyt se vaan oli jotenkin niin kauhuissaan ettei vaan pystynyt lopettamaan. Pitää nyt joka tapauksessa ell. puhua tuosta ja katsoa mitä se veikkaa.

Tänään puolestaan suunnattiin Bellan kanssa kohti Seinäjokea, tarkemmin nurmon mätsäriä. Bella tykkää kun saa mun kans näis mätsäreis silloin tällöin kahden keskeistä aikaa, niin että ollaan vain me kaksi. Muutoin kun Nekku on niin Bellan perään et kotona seuraa Bellaa joka paikkaan, ne kulkevat lenkeillä yhdessä yms. Bella on Nekulle vähä niiku emo tai ainakin sinne päin. Peppi puolestaan saa aina omaa aikaa kun kulkee Emmin kans lenkillä ja Nekku sitä taas ei tunnu kaipaavan, siks ollaankin nyt kierrelty paljo mätsäreis ihan vaan mä & Bella, se on sen ajan todellakin ansainnut. Seuraavaan mätsäriin tosin olis tarkoitus lähteä taas koko lauman voimin.

Annukka ei päässyt joukkoon, koska meni kaverinsa synttäreille. Hyvä vaan ettei tullut olis nimittäin kehät menny täysin päällekkäin. Ilmoitin itseni sit junior handleriin, joka alkoikin melkein heti kun olin saanut ilmoittauduttua. Junnuissa oli ihmeen paljon osallistujia ja vettäkin rupes just mukavasti satamaan, voitte vaan arvata kiinnostiko Bellaa seisoskella märässä ;) Joka tapauksessa sain sen tosi hyvin ravaamaan, seisominen nyt ei ollut kovinkaan ryhdikästä, mut pistetään sateen piikkiin. Junnu kehä kesti todella vähän aikaa! Tuomari ei vaatinut handlereilta muuta kuin edestakaisin ja yhdessä mentiin pari kertaa ympäri. Yksilöarvostelussa muistin tälläkertaa viedä jopa koiran pöydälle, vaikkei mua edellä olleet vieneetkään. Tuomari rupes pudotteleen porukkaa pois ja me sit lennettiin ihan viimmeisten juokossa pois, Bella kun ei jaksanut enää erityisen ryhdikkäästi olla. Joka tapauksessa oon taas tyytyväinen esiintymiseen sateella. Tuli vielä vaihdettua nopiaa pari sanaa Safian omistajan kanssa ja sit hipsinkin parkkikselle odottelemaan kyytiä. 

3 kommenttia:

  1. Koirat ne osaa joskus säikytellä. Ja yleensä kun ne tapahtuu vielä viikonloppusin tai illalla millon on vaikea päästä lääkäriin. Onneksi kuitenkin Peppi voi hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin totta, meilläkin aina jos jollain elukalla on jotain, ni se on nimenomaan viikonloppuna tai jonain muuna pyhänä ku ei saa eläinlääkäriä mistään :d Mut hyvä että meni sit ohi (:

      Poista