Sivut

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Vuoden ensimmäiset agility treenit

Vuoden ensimmäiset agility treenit takana ja kivaa oli! Teemana oli yksinkertaisesti hauskan pito. Eli ei ollut tarkoitus ottaa mitään kovin haastavia juttuja että Peppikin jaksoi keskittyä.
 Bella:
Bellan kans aloitettiin kepeillä,jotka edellisiltä treenaajilta oli sopivasti jäänyt kentälle. Lähetin Bellan ensin putkeen, että kerkeäisi kerätä vähän lisää vauhtia ennen keppejä. Ei ne kepit siltikään päätä huimaavan nopeat olleet, joten innostin Bellaa enemmän ja eikun  uudestaan. Nyt vauhtia oli jo kivasti, mutta itse en lopussa pysynyt tarpeeksi skarppina ja koira livisti kahden viimeisen kepin ohitse.. Bellan mielestä kepit on vaan niiiin tylsä este.
Rakennettiin sitten Emmin kans 1-rata. Alku meni hyvin 3 putkelle asti, kunnes itse unohdin radan ja loppu mentiinkin soveltamalla, no koira ei sitä toivon mukaan tajunnut vaikka vähän oudosti se mentiinkin. En viitsinyt rataa toista kertaa enää puomin takia ottaa, Bellan anturat kun ei parhaimmassa kunnossa oo ja puomin pinta oli tosi karhea ja koirakin näytti vähän himmaavan askelissaan niin aattelin et ei varmaan tuntunut tassuissa kovin kivalta. Tehtiin sitten ykkös radan jälkeen tollanen putkia ja hyppyjä sisältävä pätkä. Bella aloitti niin hitaasti et lopetin heti ekalle putkelle ja aloitin radan alusta tsemppien kera. Toinen kerta meni paremmin ja Bella sai putkista mukavsti lisä vauhtia. Takaa kierrot sujui ihan oikein, vaikka vauhti hiljenikin niissä kohdissa.
Loppu kevennykseksi tehtiin erillaisia suoria radanpätkiä, jotka sisälsivät hyppyjä&/putkia. Bella oli ihan fiiliksis kun näki et vien namikippoa toiseen päähän. Mikäs siinä seisoessa kun koira ravaa päättömänä kanana edestakaisin rataa. Aluksi huutelin sille esteiden nimiä, mutta koin sen turhaksi, Bella ei nimittäin selvästikkään kuunnellut mitä mä sielä huutelin, keskittyi vaan juoksemaan kipolle ja takaisin mun luo.
Bellasta muutama irtoamispätkä (älkää välittäkö vaikkette tajua videosta kun on niin nopea:D)

Nekku:
Neks oli taas ihan huuhaa päällä. Se hamuili kokoajan hallin ovea kohti, odottaen josko sieltä vaikka isä sattuisi tulemaan. Kentällä en saanut siihen minkäänlaista kontaktia eikä namit kelvannut. Yritti vain Bellan&Pepin työ. No pyysin sit Annukan vähä lähemmäksi rataa ja saatiin sit muutama onnistunut putki, hyppy ja puomi. Potentiaaliahan tossa koirassa ois vaikka mihinkä jos sille sais jotenkin taouttua sen itsepäiseen päähän ettei ne muut sieltä katoa vaikka se sen 5min siinä radalla touhuaakin! lopetettiin Nekun kans sitten onnistuneisiin suorituksiin, et koiralle jäi hyvä mieli.
Nekku  ei normaalisti treenaa puku päällä, tällä kertaa sillä oli niin paljo odottelemista + kylmä niin en nähnyt tarpeelliseksi riisua sitä välissä.

Peppi:
Emmi aloitti Pepin kans puomilla, jota se ei jostain kumman syystä suostunutkaan menemään, ei vaikka miten yritettiin. No lopulta päädyttiin niinkin yksinkertaiseen ratkaisuun et Peppi sivummalle, Bella kentälle ja puomille, Peppi näki Bellan menevän puomin ja kas kummaa sen jälkeen ei ollut enää mitään ongelmia. Peppikin pääsi ykkös radalle. Se kielsi muutamaan kertaan putken ja näytti siltä et se on taas sillä päällä "teen mitä tahdon". Saivat kuitenkin suoritettua radan loppuun. Putki & hyppy pätkällä Peppi osas takaakierron tosi kivasti, mut putkille taas jostain kumman syystä jumitettiin. Lopuksi Peppikin pääsi juoksemaan suoria pätkiä ja voi että, en oo nähnyt Pepin pitkään aikaan (agilitys) juoksevan niin kovaa kuin se nyt juoksi!
Peppi Emmin ohjaamana

Treenit oli kaiken kaikkiaan mukavat ja koirille ainakin toivon mukaan jäi huippu fiilis treenien lopun suorista radoista ainakin niillä näytti olevan hymy korvissa;)
--
Saatiinhan me vihdoin myös pakkasta tänne kun mittari oli eilen yhdes vaihees jo -20 asteessa. Aamulenkillä yritin kuvailla koiria, mutta eihän siitä mitään tullut kun oli näpit jässä ja hauvat nostelivat vuoron perään tassuja ja vetivät sisälle. Bella kuitenkin nautti ja kieri koko lenkin ajan maassa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti